Historianelävöitystä?

Maanantaiaamun lyhyenä kahden tehotunnin vapaaehtoispäivänä ehdittiin pesemään vanhoja löytöjä toimistolla, kaivamaan noin 15-20 ämpärillistä liiterin aluetta, ottamaan tiiliä ja kiviä pois sekä tekemään mittaustyötä.

Mittaukset tehtiin nyt ensimmäistä kertaa takymetrin sijaan vanhalla vaaituskojeella, jota kaivausjohtaja iloisesti kuvaili historianelävöittämiseksi. Kaivauksilla mennään yleensä ajassa taaksepäin ja nyt niin tehtiin myös teknologisesti. Toisaalta laite vaikutti äärettömän toimintavarmalta – siinä ei mm. ollut (tyhjiä) akkuja…

Mitä sieltä näkyy?
Vilkaistaanpa…
Tätä!

Kuriositeettinä mainittakoon, että lähes vastaava japanilainen Sokkisha laatuinstrumentti löytyy myös Tekniikan Museosta ja on ajoitettu (luultavasti ilman radiohiilitutkimusta) 1960-luvulle.

Kaivaustöissä ihmeteltiin liiterin kulmaa ja sen rakenteiden käyttötarkoituksia. Tämä kulma on toistaiseksi pieni mysteeri. Melko selvä asia kuitenkin on, että muurari ei ole ollut aikansa huippunimiä. Sen verran hopussa kyhätyltä osa rakenteista näyttää. Onko täällä umpeenmuurattua ovea, ikkunaa, seinäkaappia, kissanluukkua, portaita, kaatunutta seinää? Vastaukset postikortilla.

Löydöt jäivät tänään suhteellisen vähäiseksi määrältään, mutta kovin mielenkiintoisia kaakelin paloja tuli esille. Valitettavasti ne jäivät minulta kuvaamatta.

Juha

Takaisin hommiin!

Perjantain kaivaukset alkoivat kuulaan syksyisessä säässä viikon tauon jälkeen. Puiden varjossa seuloessa oli ihan vilpoisaa, mutta museon ympärillä olevat muurit suojelivat meitä pahimmilta tuulenpuuskilta. Tyhjensimme aluksi ja kävimme läpi viime kerralta jääneet ämpärit. Löytöjä tuli niistä ihan mukavasti. Perinteistä lasia, luuta ja keramiikan siruja. Myöhemmin löytyi hienoa lasitettua kaakelia mm.



Torstaina Ilari tosiaan piti mainion esitelmän keskiaikaisesta lääketieteestä ja yrteistä. Tämän innoittamana kaivauksiamme tuli seuraamaan herrasmies, mistä saimmekin mitä parhaimman apurin lopulta koko kaivauspäiväksi. Eli ei muuta kuin meidän omituisesta varastokopista kaivauskamppeet mukaan, opastamaan ja hommiin!



Aina kun kaivamaan tulee uusi ihminen, on niin hienoa huomata ja eläytyä siihen lapsenomaiseen riemuun ja innostukseen. Vaikka näitä hommia on tullut tehtyä jo useampana vuotena, on kiva samalla löytää se tuttu kipinä itsestä aina uudelleen.



Juha ja Pirkka-Pekka tasoittivat liiteritasoa. Itse Aulikin kanssa lähinnä sen vierustaa kaivoimme ja yritimme tehdä sopivaa kulkuväylää liiterille, sekä kujakivetyksen tasolle. Heli puolestaan toimi monitoimityyppinä kertoen paikasta vieraille, seuloen ja kaivaen myöskin. Juttujen taso heitteli mitä syvällisimmistä asioista täyteen komiikkaan, eli huomasi taas jengin perjantaifiiliksen!



Ilarin kanssa oli hulvatonta seurata pilvien kulkua, mitkä tuntuivat kuin väistävän aurinkoa. Kunnon järjestelmäkamerallahan paras keli on paikan dokumentointiin pilvinen sää. Tästä saimme monet naurut, mutta onnistuihan se lopulta!

Pienen kaivaustauon jälkeen aika kului kuin siivillä. Tänään oli poikkeuksellinen päivä sinänsä, että hommat kestivät vain pari tuntia. Mutta hyvää lämmittelyähän tämä oli seuraavaa viikkoa kohden.

Päivän lopuksi oli hieno hetki pysähtyä porukalla ja miettiä syvempiä kysymyksiä ajasta, historiasta, arkeologiasta ja kaivamisesta. Hienoa monologia ja dialogia piisasi!

Eli kohti uutta viikkoa!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Pohdittavaa, vastoinkäymisiä ja mielenkiintoinen luento!

Löytörasian sisältö oli aika samanlainen viime torstaina kuin aiempina päivinäkin. Mukavana lisänä tosin vastaan tuli pieniä kuvioidun keramiikan siruja, helmi, liitupiipun paloja ja ilmeisesti melko kookkaan rotan luita. Lisäksi oli ilo pitkästä aikaa tunnistaa Hollannista kotoisin olevan virvoitusjuomapullon kappale, minkä muut olivat kaivaneet aiemmin esille. On sentään jotain oppia jäänyt päähän aiemmilta vuosilta!



Siinä missä edellisissä päivityksissä olen kuvannut hemaisevaa mutavelliä ja muovailuvahaa seuloessa, tällä kertaa asiat kääntyivät hieman päälaelleen. Kun mutainen lilluva savimöhnä kovettuu, se muuttuu oikeastaan betoni- ja kivimäiseksi. Seulominen on todella hidasta, sillä paakkuja on todella hankala halkaista, murentaa tai saada järkevään käsiteltävään muotoon löytöjen erottamiseksi. Sekä toki niin, ettei vahingossa riko hauraita juttuja mitä paljastuu. Oma ongelmansa on myös se, että nuo kokkareet pitää käydä melkein yksi kerrallaan läpi, mikä voi olla aidosti jopa turhauttavaakin ja sormiinkin saattaa sattua.



Päivän loppupuolella Ilari päätti tutkia tarkemmin tämän vuoden kaivauksissa esille tullutta seinustaa. Seinämän päällä näkyy kolme tiiltä ja laastia, mitkä viittasivat asetteluineen ja muodoltaan holvaukseen, mutta seinän muusta rakenteesta ei suoralta kädeltä voi päätellä pahemmin mitään varmaa vielä. Ilari päätti irrottaa maa- ja kiviainesta kohteesta, mikä paljastui melkoisen sekalaiseksi. Murentuneita ja haljenneita tiilenpaloja, hiekkaa, murentunutta laastia ja luonnollisempia kiviä.



Kuitenkin kun nämä ns. ylimääräiset jutut saatiin pois tieltä, seinämässä näytti olevan melko selkeä linjaus tiilineen ja syventymineen. Pohdimme, että kyseessä voisi olla umpeen muurattu ”jokin”. Onko se ikkuna, oviaukko, vaiko pelkkää illuusiota jää tarkemmalle tarkastelulle seuraavina kaivauspäivinä. Ennen tätä pientä purku- ja siistimistyötä Ilari olikin jo uumoillut, että kyseessä voisi olla umpeen muurattu ikkuna. Oli todella mielenkiintoista päättää päivä tällaiseen mietintätuokioon ja spekulointiin. Oli hyvä myös valokuvata kohde varmuudeksi, sillä maa-aines vaikutti osittain melko hauraalta ja sortumisvaaraakin näytti olevan.



Myöhemmin seuraavien päivien kaivaussuunnitelmat menivätkin yllättäen vihulaisen, eli koronan takia uusiksi. Onneksi kyse oli vain varotoiminpiteestä, mutta viimeiset työskentelypäivät peruttiin. Harmitus oli päällimmäisenä mielessä ja ajatukset, että tähänkö nyt hommat sitten jäivät, sillä viimeinen virallinen kaivuupäivä olisi ollut 30.8. Iloisena yllätyksenä Museovirasto oli suotuisa ja Ilari sai hommattua meille kaivauslupaa 19.9 asti. Eli nyt on mukavasti aikaa selvitellä päätä askarruttavat mysteerit ja kaivaa liiterin alusta esiin pihan kujatasoon asti. Hyvällä tuurilla pääsemme myös tutkimaan sitäkin alempia kerroksia vielä! Uskoisin, että hommat etenevät aika vauhdilla, sillä seuraavat kerrokset liiterin kohdalla ovat lähinnä näillä näkymin tiilien poistamista ja viskomista. Fyysistä hommaa ja käsien lihakset kiittävät, mutta tämä on ollut yleensä sangen nopeaa puuhaa.



Huomenna perjantaina 3.9 pääsemme takaisin töihin, mutta sitä ennen kannattaa tulla Aboa Vetus & Ars Novaan tänään 2.9 klo 17. Museon sisäpihalla Ilari pitää teemaluennon nimeltä Rohtoyrtit ja keskiajan lääketiede. Luentoon liittyviä yrttejä onkin voinut samalla sisäpihalla ihastella koko kesän ajan jo. Tapahtuma on maksuton!

Siis tervetuloa!

Syysterkuin,

Kimmo Leijala

Hienoja löytöjä ja haikeita tunnelmia

Vaikka aamulla keli tuntui todella epävakaalta, saimme nauttia kuitenkin mitä parhaimmasta kaivaussäästä. Omasta mielestäni sellainen +17 astetta, pieni tuuli ja puolipilvinen keli on lähes täydellinen. Mutta meitä on moneksi, osa nauttii kuumastakin paahteesta ja kurakelitkään eivät haittaa sitten yhtään toisia.

Päivä oli kauttaaltaan mitä löytörikkain! Luita, nauloja, Turun palossa sulaneita metallurgisia möhkäleitä, piikiveä (tuluksissa käytettyä), pientä lasitettua keramiikkaa, upeita kaakeliuunin kappaleita ja astioiden palasia, sekä tottahan toki pieni liitupiipun varren osa!



Lisäksi ihmettelyn aihetta aiheuttivat tietyt asiat Forsteenin talon seinärakenteista, mutta näistä ehkä myöhemmin lisää, kun asiat selkenevät. Itse vietin suurimman osan päivästä seuloessa, joten en ihan tarkkaan kuullut muiden pohdintoja kaivauspisteellä toisaalla.



Päivän keskustelut olivat vaihteeksi vauhdikkaita ja tietorikkaita. Aiheina olivat mm. Vitruviuksen pohdinnat viemäröinnistä, Catulluksen pilkkarunot, japanilainen skumppasake, savustettu tee, suomalaisuuden arkkityypit, antiikin Kreikan sävelasteikot ja vaiks mitä muuta.

Mukavaa oli myös päästä tietotoimistohommiin kaivauksilla pitkästä aikaa, eli kertomaan työstämme, löydöistä ja alueen historiasta yleisölle.

Kahvitauolla oli puolestaan hieman haikeutta ilmassa.

Rauli oli koko kesän ajan assistenttina kaivauksilla, mutten valitettavasti päässyt hänen läksiäisiinsä taannoin. Tänään puolestaan oli hänen kollegansa Marian viimeinen työpäivä. Molemmistahan on ollut aivan mieletön apu koko kesän ja aivan huipputyyppejä ovat! Ikävä on jo nyt. Asiaan kuuluvat kakkukahvit olivat tarinoineen liikuttavat ja olihan siinä vähän omituista mennä jatkamaan hetkeksi vielä hommia.



Lopuksi koko päivän Heliä ja Mariaa vainonnut ampiainen onnistui tuikkaamaan Mariaa sormeen, mutta onneksi Ilarin löytämä prinsessalaastari paransi pahimmatkin taisteluvammat!

Tämän vuoden kaivauksia on vähän päälle viikko jäljellä. Ilarin haaveena olisi, että pääsisimme kaivamaan liiteripaikan sijainnin ns. pihatasoon asti. Eiköhän tämäkin unelma toteudu, kun on motivoitunut huippujengi asialla! Nyt on hyvä siirtyä viikonlopun viettoon, kun tauolla aloin näkemään jo kampakeraamisia kuvioita voileipäkekseissä!



Terkuin,

Kimmo Leijala

Tuulta ja vesituiskua!

Turkua ja varmasti muutakin Suomea ovat koetelleet laajat ja paikoitellen melko rajutkin saderintamat jo pienen tovin verran. Onneksi pirteää kaivausporukkaa tämä ei tunnu liikaa haittaavan ja asiasta saa revittyä huumoriakin. Mudan keskellä mm. jaksoin ihmetellä Helin taikakenkiä, mitkä pysyvät aivan valkeina. Kun katson omia työkenkiäni, kontrastiero on melkoinen!



Hommiin lähtiessä tosiaan saa kotona melkoisesti arpoa, kuinka pukeutua. Sen verran ovat kelit heitelleet ihan tuntien ja jopa minuuttien välillä. Ilarin kanssa tosin olin siitä samaa mieltä, että aina mieluummin sitä sateessa kaivaa, kuin pätsimäisissä olosuhteissa. Jälkimmäiset ovat vaihteeksi tänäkin kesänä tulleet sangen tutuiksi. Lisäksi tällaiset hieman epävakaiset ja kosteat säät muutenkin kuvastavat parhaiten ihan yleisiä kaivaussäitä Suomen maaperällä.

Keskiviikkona tuli lähinnä seulottua onneksi kuivaa maa-ainesta. Löytöjä tuli yllättävän paljon. Varsinkin todella pieniä luunsiruja, muutama vinkeä keramiikan palanen, sekä aina yhtä ihana liitupiipun varren palanen. Pari varsin koomisen mutkallaan olevaa naulaakin tuli vastaan.



Kostuneet ämpärit sisältöineen olivat tosin aina yhtä ihanaa liejua ja mutapaakkujen seosta. Esineiden tunnistus on hieman haastavaa näiden märän hiekan, mullan, saven ja muiden maan suomien elementtien seasta. Seulatkaan eivät kiitä pahemmin, kun mikään ei tunnu menevän läpi.

Kuitenkin onneksi oma-aloitteisesti ripsivä sade puhdistelee löytörasioiden sisältöä automaattisesti pikkaisen ja varsinaisestihan löydöt putsataan, sekä lajitellaan syksyn jälkitöissä huolella (mistä aiemmassa blogijutussa olikin puhetta).



Myöskin tontin läpi kulkevaa puutarhapolkua on jälleen löytynyt selkeä ja mielenkiintoinen osio pienen kivetyksen kera.



Keskiviikkoisen kaivauspäivän jälkeen oli kaivausporukalle järjestetty nyyttäriperiaatteella dokkari-iltama, jossa katsottiin legendaarisen Time team -ohjelman jaksoja. Itse en päässyt valitettavasti paikalle, mutta porukkaa oli paljon ja hauskaa oli kuulemma ollut! Toivottavasti tällaista järjestetään jatkossa enemmänkin. Mukava kun on yhteisöllisyyttä kaivauspaikan ulkopuolellakin!

Tätä kirjoittaessa tässä aamusella ulkona satelee vielä kiitettävästi, mutta päiväksi on luvattu mitä mainiointa kaivauskeliä. Peukut siis pystyyn!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Turun palosta 1600-luvulle

Kesä on vaihtunut elokuuhun, joka on myös kesän viimeinen kaivauskuukausi! Vielä ehtii kuitenkin tapahtua paljon, ennen kuin on aika peitellä kaivausalue talviunille.

Elokuulle mahtuu vielä kolme yleisökaivauskurssia. Uusimmassa Apu-lehdessä olikin mukava juttu, jonka toimittaja osallistui itse kaivauskurssillemme tänä kesänä: https://www.apu.fi/artikkelit/arkeologia-nain-turun-vanha-keskusta-paljastuu-maakerrosten-alta . Tutkimukseen osallistuminen omin käsin on loistava tapa päästä kosketuksiin yhteisen kulttuuriperintömme kanssa ja toisaalta ymmärtää, miten tieto menneisyydestä muodostuu.

Tällä viikolla kaivauksellamme on edetty taas alemmas ja sen myötä kohti kaupungin vanhempaa historiaa. Kuopassa on havaittavissa sama ilmiö kuin aiempinakin vuosina; nimittäin Turun vuoden 1827 palokerroksen alta tulee heti vastaan 1600-luvulle ajoittuvia maakerroksia. 1700-luku tuntuu puuttuvan kokonaan!

Turun palossa tuhoutuneen liiterin alta tulee vastaan 1600-luvun maakerroksia. Kuva: Laura Isomäki
1600-luvulle ajoittuvan hollantilaisen, luultavasti Goudasta tai Amsterdamista peräisin olevan liitupiipun leimakoristeltu varsi. Kuva: Laura Isomäki

Kaivauslöytöjen järjestäminen ja tunnistaminen etenee kaivauksen rinnalla, vaikka löytöjen varsinainen luettelointi alkaakin vasta kaivauksen päätyttyä. Helposti hyvinkin laajan tutkimusaineiston pitäminen hallinnassa on kuitenkin tärkeää, jotta jokaisen löydön alkuperä ja löytökonteksti säilyy ylhäällä.

Runsaasta luuaineistosta on tunnistettavissa mm. särkeä.

Arkeologin vastaanottoja järjestetään vielä kesäkeskiviikkoisin 4.8. ja 11.8. klo 12-14. Tervetuloa tutustumaan kaivaukseen ja uusimpiin löytöihin paikan päällä!

Kuumia päiviä ja tuhon jälkiä

Kesä on edennyt puoliväliin ja niin myös arkeologinen kaivauksemme! Helteinen sää on tehnyt kaivauspäivistä tiukkoja kaivaustiimille. Tukalien olojen vastapainoksi kuopasta on kuitenkin paljastunut todella kiinnostavia löytöjä!

1600-luvulle ajoittuva, kauniin sininen Westerwaldin keramiikan pala.

Yksi tämän kesän tutkimustavoitteista oli paikallistaa kaivausalueella sijainnut liiteri. Se on palanut muiden tontin rakennusten kanssa Turun tuhoisassa suurpalossa 4.9.1827. Näyttääkin siltä, että liiteristä on maassa jäljellä enää kivijalkaa. Kiinnostavaa on, että liiterin paikka on täynnä palossa sulanutta lasi-, metalli- ja keramiikkakuonaa. Sulaneista möykyistä on lähes mahdotonta sanoa, mitä esineitä ne ovat aikanaan olleet.

Liiteristä on löytynyt myös rotan luita sekä kalan suomuja ja luita.

Samalla saamme koko ajan tarkempaa tietoa tontilla sijainneista kahdesta asuinrakennuksesta. Yksittäisetkin löydöt voivat muuttaa kokonaiskuvaa. Aiempina kesinä olemme havainnoineet, että Källaren-rakennuksen ulkoseinää on peittänyt lohenpunainen rappaus. Tällä viikolla löysimme kuitenkin uusia paloja seinästä irronnutta rappausta, jotka paljastuvat värin vaihtuvan jossain kohtaa punaisesta valkoiseen! Rakennuksen pystyy heti kuvittelemaan aivan eri näköiseksi.

Kaivausjohtaja Ilari esittelee kaksiväristä rappauksen palaa.

Kaivauksia jatketaan elokuulle asti. Kuoppaan voi tulla tutustumaan aina arkipäivisin kun arkeologit ovat paikalla – tervetuloa vanhaan Turkuun!

Raision rautakautta raottamassa

Maanantaina 21. kesäkuuta oli Aboa Vetus Ars Nova -museon vapaaehtoisilla ja kesätyöntekijöillä hiukan erilainen työpäivä, kun museon oma arkeologi, kaivausjohtajamme Ilari Aalto oli luvannut esitellä meille Raision rautakautisia ja keskiaikaisia paikkoja. Olin samantyyppisellä parin tunnin kävelyretkellä toukokuun alussa, joka oli sikäli parempi ajankohta, että luonto oli vasta heräämässä ja maaston muodot erottuivat paremmin. Kesäajassa taas on se hyvä puoli, että voi tarkastella muinaispaikoilla viihtyviä kasveja, arkeofyyttejä. Näitä ovat esimerkiksi jänönapila (uusi tieto itselleni!), keltamo ja maltillisesti leviävä sikoangervo. Kalmistojen ja kasvien ystävä oli siis taas helppo saada liikkeelle paahtavasta helteestä huolimatta.

Tapasimme Huhkon kartanolla klo 14, ja ensimmäinen kohteemme oli nykyisen Huhkon pato, jonka kohdalla toimi eri rakennuksissa Huhkonkosken mylly keskiajalta 1950-luvulle, jolloin nykyinen tie rakennettiin. Tämän tienrakentamisen myötä myös löydettiin 1960-luvun alussa Huhkonkallion rautakautinen kalmisto. Ilari kuvaili värikkäästi, miten räjäytystöissä kallionkolosta yhtäkkiä singahti esiin taitettu miekka. Osa kalmistoa oli jo ehtinyt tuhoutua, osa puolestaan on yhä tutkimatta jäljellä olevan kallion uumenissa: kalmisto on siitä erikoinen, että roviolla poltettujen vainajien jäänteet sijoitettiin hautalahjoineen kallionkoloihin. Huhkonkallion juurella on luonto lähellä: Ilari kehotti varomaan punkkeja, mutta törmäsimmekin suureen kyykäärmeeseen. Arkeologiharjoittelija Rauli laitettiinkin tukevine vaelluskenkineen tästä lähin kulkemaan joukon kärkeen.

Matka jatkui Raisionjoen ylittävälle sillalle, jonka kohdalla on myös Turun ja Raision raja. Aivan joen tuntumassa on Mälikkälän keskiaikainen kylänpaikka, joka tosin on nykyään Härkämäkeä. Ilari kertoi, että Raision nimi saattaa tulla juuri tästä matalasta ”suojoesta”, johon viittaisi eestinkielinen sana.

Heti sillan toisella puolella on yksi Raision merkittävimmistä rautakautisista kohteista eli Mullin eduspellon asuinpaikka, jossa tehtiin kaivauksia 1990-luvulla. Esiin saatiin mm. neljä hirsisalvosrakennusta, joiden arvioidaan palaneen joskus 1100-luvun lopulla. Tuolloin ei kuulemma ollut tavatonta, että joku porukka tuli polttamaan kylän tai asuinpaikan (turkulaisetko tässä tapauksessa?!). Juuri Mullin asuinpaikan löytöjen perusteella on voitu arvioida rautakauden ihmisten ruokavaliota, sillä paikalta on löydetty runsaasti mm. lampaan ja vuohen luita. Tontilta on löydetty maahan haudattuna (ehkä uhrina?) myös pronssinen raaka-aineharkko, josta on irrotettu palasia pronssiesineiden valmistamiseen. Tästä löydöstä on saanut nimensä Raision museo, Harkko.

Nykyisen Konsan alakoulun kohdalla otaksutaan 1100-luvulla sijainneen Raision vanhimman kirkon. Tähän viittaisi myös paikan aiempi nimi, Kirkkomäki. Paikalta tutkittiin 1950-luvulla 50 ruumishautaa, ja pantiin merkille että niissä ei ollut enää esikiristillisen ajan hautalahjoja mutta vainajat kylläkin puettu parhaimpiinsa Ravattulan suunnilleen samanaikaisen kirkkomaan tyyliin.

Raision omasta mielestäni ehdottomasti vaikuttavin muinaismuistoalue on Siirin polttokenttäkalmisto (käytössä noin 600–1150): laaja, kumpuileva kallioalue, jolla kasvaa suuria katajoita – ilmeisesti viihtyvät poltettua ihmisluuta sisältävässä maaperässä. Paikassa on erikoislaatuinen harras tunnelma, jota lisää se, että siellä on tehty verrattain vähän arkeologista tutkimusta. Pidimme Siirin kalmiston kallioilla pienen eväshetken ja eläydyimme muinaisten ihmisten tapaan nauttia vainajiensa haudoilla muistoaterioita. (näkymä Siirin kalmistoon, etualalla arkeofyyttinä tavattavaa sikoangervoa, jonka juuri kuulemma muistuttaa perunaa; piknikillä kalmiston kallioilla)

Mullin rautakautisen asuinpaikan asukkaita on luultavasti haudattu sekä Siirin rautakautiseen että Konsan viikinkiaikaiseen kalmistoon. Raisiossa näkyy monin paikoin kristinuskon ja varhaisemman ajan murroskohta: ensimmäiset kristityt vainajat haluttiin yhä haudata tuttuihin kalmistoihin. Tätä ajattelua kuvastaa sekin, että Siirin kalmistosta on löydetty yksi ruumishauta, sillä paikan kallioinen maaperä ei ole lainkaan sopiva ruumishautaukseen. Ilari kertoi myös, että läheisessä Mahittulan kalmistossa ruumishautaukset on toteutettu asettamalla vainaja kalliolle ja latomalla päälle maata kummuksi.

Viimeinen kohteemme oli vilkkaan tien tuntumassa nykyään oleva Papinkallion rauta-aikainen asuinpaikka, joka oli käytössä ajanlaskun alun ensimmäiseltä vuosisadalta viikinkiajalle. Nimi juontuu siitä, että paikassa oli aikanaan kirkon omistuksia. Raision keskiaikainen kirkko näkyy paikkaan kun terästää katseensa. Paikkaa on tutkittu sen verran esimerkiksi koululaiskaivauksilla, että oletetaan rakennusten olleen enimmäkseen oksapunosta eikä Mullin asuinpaikan tapaan hirsisalvosta.

Noin 2,5 tuntia kestänyt kävelyretki oli todella antoisa erinomaisen oppaan ja muun seuran sekä tietenkin upeiden kohteiden ansiosta – ja paahtavasta helteestä huolimatta. Itse olen kotona työskentelevä freelancer, joten tällaiset epäviralliset kaivaus- ja muut yhteisöt ovat olleet viime vuosina hieno lisä elämään, ja oletan monen muun jakavan saman näkemyksen. Kaivauskollega Lauran kanssa aloimme jo ideoida museon nyt tyhjillään oleviin kahvilatiloihin kahvilaa, jossa tarjottaisiin keskiaikaisia ja vaikka rautakautisia herkkuja – ties mitä kaikkea siitä sikoangervon juurestakin voisi loihtia!

  • Aulikki Vuola

Uusimpia löytöjä esillä

Aboa Vetus Ars Novan kaivaukset ovat olleet käynnissä nyt kuukauden ajan ja esinelöytöjä tupsahtelee maan alta tasaiseen tahtiin. Kaivauksella liikutaan vielä ylimmissä maakerroksissa ja siitä johtuen löydötkin tulevat pääasiassa osin sekoittuneista maakerroksista ja ajoittuvat 1600-1900-luvuille.

Museon aulaan on asetettu esille kesän ensimmäiset Arkeologin löydöt: ihmisen poskihammas ja lasipullo.

Poskihampaan pinnassa näkyy piipunvarren muotoinen kolo, jonka ahkera liitupiipun polttaminen on kuluttanut. Hammas on mahdollisesta kiskottu irti lääketieteellisistä syistä, mikä ei ollut mukava kokemus ennen kunnollista kivunlievitystä. Hammas ajoittuu oletettavasti 1600-luvulle.

Vihreä olutpullo ajoittuu 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun. Se on valmistettu Johannislundin lasitehtaalla, joka toimi Salon Kiikalassa vuosina 1813-1960. Tehtaan tunnistaa pullon kyljessä olevasta kohomerkinnästä ”J”. Kylkeen on merkitty myös pullon tilavuus 1/3 litraa.

Tervetuloa tutustumaan! Uusimpia kaivauslöytöjä pääsee ihailemaan aulan vitriinien lisäksi kaivausalueella joka keskiviikko klo 12-14 järjestettävällä Arkeologin vastaanotolla.

Juuri perjantaina löytyi esimerkiksi tämä luusta sorvattu pieni esineen katkelma, joka saattaisi liittyä esimerkiksi pelinappuloihin tai olla jonkun rasian tai vastaavan pieni nuppi.

Arkeologin vastaanotto keskiviikkoisin klo 12-14

Tule tutustumaan maan alta paljastuvaan vanhaan Turkuun!

Kesä-heinäkuussa Aboa Vetus Ars Novan sisäpihan arkeologisella kaivauksella järjestetään Arkeologin vastaanotto aina keskiviikkoisin klo 12.00-14.00. Tuolloin arkeologit päivystyvät kaivauksella, esittelevät tutkimusta ja ovat varanneet uusimpia kaivauslöytöjä yleisön ihmeteltäväksi. Tapahtuma on maksuton.

Yleisö on kaivaukselle toki tervetullut myös muina aikoina, aina arkeologien ollessa paikalla on myös kaivausalueen portti auki.

Tervetuloa!