Raision rautakautta raottamassa

Maanantaina 21. kesäkuuta oli Aboa Vetus Ars Nova -museon vapaaehtoisilla ja kesätyöntekijöillä hiukan erilainen työpäivä, kun museon oma arkeologi, kaivausjohtajamme Ilari Aalto oli luvannut esitellä meille Raision rautakautisia ja keskiaikaisia paikkoja. Olin samantyyppisellä parin tunnin kävelyretkellä toukokuun alussa, joka oli sikäli parempi ajankohta, että luonto oli vasta heräämässä ja maaston muodot erottuivat paremmin. Kesäajassa taas on se hyvä puoli, että voi tarkastella muinaispaikoilla viihtyviä kasveja, arkeofyyttejä. Näitä ovat esimerkiksi jänönapila (uusi tieto itselleni!), keltamo ja maltillisesti leviävä sikoangervo. Kalmistojen ja kasvien ystävä oli siis taas helppo saada liikkeelle paahtavasta helteestä huolimatta.

Tapasimme Huhkon kartanolla klo 14, ja ensimmäinen kohteemme oli nykyisen Huhkon pato, jonka kohdalla toimi eri rakennuksissa Huhkonkosken mylly keskiajalta 1950-luvulle, jolloin nykyinen tie rakennettiin. Tämän tienrakentamisen myötä myös löydettiin 1960-luvun alussa Huhkonkallion rautakautinen kalmisto. Ilari kuvaili värikkäästi, miten räjäytystöissä kallionkolosta yhtäkkiä singahti esiin taitettu miekka. Osa kalmistoa oli jo ehtinyt tuhoutua, osa puolestaan on yhä tutkimatta jäljellä olevan kallion uumenissa: kalmisto on siitä erikoinen, että roviolla poltettujen vainajien jäänteet sijoitettiin hautalahjoineen kallionkoloihin. Huhkonkallion juurella on luonto lähellä: Ilari kehotti varomaan punkkeja, mutta törmäsimmekin suureen kyykäärmeeseen. Arkeologiharjoittelija Rauli laitettiinkin tukevine vaelluskenkineen tästä lähin kulkemaan joukon kärkeen.

Matka jatkui Raisionjoen ylittävälle sillalle, jonka kohdalla on myös Turun ja Raision raja. Aivan joen tuntumassa on Mälikkälän keskiaikainen kylänpaikka, joka tosin on nykyään Härkämäkeä. Ilari kertoi, että Raision nimi saattaa tulla juuri tästä matalasta ”suojoesta”, johon viittaisi eestinkielinen sana.

Heti sillan toisella puolella on yksi Raision merkittävimmistä rautakautisista kohteista eli Mullin eduspellon asuinpaikka, jossa tehtiin kaivauksia 1990-luvulla. Esiin saatiin mm. neljä hirsisalvosrakennusta, joiden arvioidaan palaneen joskus 1100-luvun lopulla. Tuolloin ei kuulemma ollut tavatonta, että joku porukka tuli polttamaan kylän tai asuinpaikan (turkulaisetko tässä tapauksessa?!). Juuri Mullin asuinpaikan löytöjen perusteella on voitu arvioida rautakauden ihmisten ruokavaliota, sillä paikalta on löydetty runsaasti mm. lampaan ja vuohen luita. Tontilta on löydetty maahan haudattuna (ehkä uhrina?) myös pronssinen raaka-aineharkko, josta on irrotettu palasia pronssiesineiden valmistamiseen. Tästä löydöstä on saanut nimensä Raision museo, Harkko.

Nykyisen Konsan alakoulun kohdalla otaksutaan 1100-luvulla sijainneen Raision vanhimman kirkon. Tähän viittaisi myös paikan aiempi nimi, Kirkkomäki. Paikalta tutkittiin 1950-luvulla 50 ruumishautaa, ja pantiin merkille että niissä ei ollut enää esikiristillisen ajan hautalahjoja mutta vainajat kylläkin puettu parhaimpiinsa Ravattulan suunnilleen samanaikaisen kirkkomaan tyyliin.

Raision omasta mielestäni ehdottomasti vaikuttavin muinaismuistoalue on Siirin polttokenttäkalmisto (käytössä noin 600–1150): laaja, kumpuileva kallioalue, jolla kasvaa suuria katajoita – ilmeisesti viihtyvät poltettua ihmisluuta sisältävässä maaperässä. Paikassa on erikoislaatuinen harras tunnelma, jota lisää se, että siellä on tehty verrattain vähän arkeologista tutkimusta. Pidimme Siirin kalmiston kallioilla pienen eväshetken ja eläydyimme muinaisten ihmisten tapaan nauttia vainajiensa haudoilla muistoaterioita. (näkymä Siirin kalmistoon, etualalla arkeofyyttinä tavattavaa sikoangervoa, jonka juuri kuulemma muistuttaa perunaa; piknikillä kalmiston kallioilla)

Mullin rautakautisen asuinpaikan asukkaita on luultavasti haudattu sekä Siirin rautakautiseen että Konsan viikinkiaikaiseen kalmistoon. Raisiossa näkyy monin paikoin kristinuskon ja varhaisemman ajan murroskohta: ensimmäiset kristityt vainajat haluttiin yhä haudata tuttuihin kalmistoihin. Tätä ajattelua kuvastaa sekin, että Siirin kalmistosta on löydetty yksi ruumishauta, sillä paikan kallioinen maaperä ei ole lainkaan sopiva ruumishautaukseen. Ilari kertoi myös, että läheisessä Mahittulan kalmistossa ruumishautaukset on toteutettu asettamalla vainaja kalliolle ja latomalla päälle maata kummuksi.

Viimeinen kohteemme oli vilkkaan tien tuntumassa nykyään oleva Papinkallion rauta-aikainen asuinpaikka, joka oli käytössä ajanlaskun alun ensimmäiseltä vuosisadalta viikinkiajalle. Nimi juontuu siitä, että paikassa oli aikanaan kirkon omistuksia. Raision keskiaikainen kirkko näkyy paikkaan kun terästää katseensa. Paikkaa on tutkittu sen verran esimerkiksi koululaiskaivauksilla, että oletetaan rakennusten olleen enimmäkseen oksapunosta eikä Mullin asuinpaikan tapaan hirsisalvosta.

Noin 2,5 tuntia kestänyt kävelyretki oli todella antoisa erinomaisen oppaan ja muun seuran sekä tietenkin upeiden kohteiden ansiosta – ja paahtavasta helteestä huolimatta. Itse olen kotona työskentelevä freelancer, joten tällaiset epäviralliset kaivaus- ja muut yhteisöt ovat olleet viime vuosina hieno lisä elämään, ja oletan monen muun jakavan saman näkemyksen. Kaivauskollega Lauran kanssa aloimme jo ideoida museon nyt tyhjillään oleviin kahvilatiloihin kahvilaa, jossa tarjottaisiin keskiaikaisia ja vaikka rautakautisia herkkuja – ties mitä kaikkea siitä sikoangervon juurestakin voisi loihtia!

  • Aulikki Vuola

Uusimpia löytöjä esillä

Aboa Vetus Ars Novan kaivaukset ovat olleet käynnissä nyt kuukauden ajan ja esinelöytöjä tupsahtelee maan alta tasaiseen tahtiin. Kaivauksella liikutaan vielä ylimmissä maakerroksissa ja siitä johtuen löydötkin tulevat pääasiassa osin sekoittuneista maakerroksista ja ajoittuvat 1600-1900-luvuille.

Museon aulaan on asetettu esille kesän ensimmäiset Arkeologin löydöt: ihmisen poskihammas ja lasipullo.

Poskihampaan pinnassa näkyy piipunvarren muotoinen kolo, jonka ahkera liitupiipun polttaminen on kuluttanut. Hammas on mahdollisesta kiskottu irti lääketieteellisistä syistä, mikä ei ollut mukava kokemus ennen kunnollista kivunlievitystä. Hammas ajoittuu oletettavasti 1600-luvulle.

Vihreä olutpullo ajoittuu 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun. Se on valmistettu Johannislundin lasitehtaalla, joka toimi Salon Kiikalassa vuosina 1813-1960. Tehtaan tunnistaa pullon kyljessä olevasta kohomerkinnästä ”J”. Kylkeen on merkitty myös pullon tilavuus 1/3 litraa.

Tervetuloa tutustumaan! Uusimpia kaivauslöytöjä pääsee ihailemaan aulan vitriinien lisäksi kaivausalueella joka keskiviikko klo 12-14 järjestettävällä Arkeologin vastaanotolla.

Juuri perjantaina löytyi esimerkiksi tämä luusta sorvattu pieni esineen katkelma, joka saattaisi liittyä esimerkiksi pelinappuloihin tai olla jonkun rasian tai vastaavan pieni nuppi.

Arkeologin vastaanotto keskiviikkoisin klo 12-14

Tule tutustumaan maan alta paljastuvaan vanhaan Turkuun!

Kesä-heinäkuussa Aboa Vetus Ars Novan sisäpihan arkeologisella kaivauksella järjestetään Arkeologin vastaanotto aina keskiviikkoisin klo 12.00-14.00. Tuolloin arkeologit päivystyvät kaivauksella, esittelevät tutkimusta ja ovat varanneet uusimpia kaivauslöytöjä yleisön ihmeteltäväksi. Tapahtuma on maksuton.

Yleisö on kaivaukselle toki tervetullut myös muina aikoina, aina arkeologien ollessa paikalla on myös kaivausalueen portti auki.

Tervetuloa!

Fysiikka lujilla

Tarkoitukseni oli tänään mennä kaivauksille siistimään ainakin Forsteenin talon kellarin seinuksia, mistä eilen kirjoittelinkin. Kuitenkin päätin viettää ansaitun rokulipäivän ja parannella itseäni. Huomasin jo eilen päivällä hieman fyysistä väsymistä kropassani ja omaa kehoa on hyvä kuunnella tunnetusti.

Mietin pitkään tässä, mitä kirjoittaisin (jos ollenkaan)? Kuitenkin mieleeni tuli asioita, mistä ehkä on hyvä mainita ja saa ainakin vähän erilaisen postauksen. Tällä kertaa havainnot kirjoituksessa ovat hieman erilaisia tosiaan, kuin normaalina kaivauspäivänä. Mutta kaikki lasketaan!

Olen yllättynyt miten hyvin keho on tottunut kaivaushommiin pitkän tauon jälkeen. Iltaisin on lähinnä ollut yleistä väsymystä, mutta henkisesti fiilinki todella virkeä kuitenkin. Raikkaassa ulkoilmassa työskentely on melkoista terapiaa päälle ja kropalle. Uniongelmaisena on pakko sanoa, että eipä tule mieleen koska olisin viimeksi nukkunut näin makoisasti.

Mutta kyllähän tällaiset työt vaativat veronsa myös.

Muistaakseni hieman manasin keskiviikkona lapiohommien jälkeen asentoa ja kotosalla pari kertaa iskikin äkkinäinen vihlova kipu vasemmassa reidessä/pakarassa. Tämä onneksi meni ohi. Kuitenkin eilisestä urakasta kädet osasivat muistuttaa hyvin. Suurin osa ajastahan kului kosteata ja kylmää savimaata käsitellessä konkreettisesti.

Ihmettelin kotiin mennessä, miten käteni ovat kylmät ja jotenkin kömpelöt. Nooh, iltasella nivelet tuntuivat tosi raskailta myös sormissa. Asiaa ei auttanut, että olin jo aiemmin tehnyt pienen vekin pikkusormeeni huomaamatta. Järkeä on hyvä käyttää, eli tänään on hemmottelu ja lepopäivä käsille. Haavakin on pihkavoiteella nopeasti paranemaan päin. Koin kuitenkin mielekkääksi sanoa tästä, sillä olemme tosiaan työskennelleet aiemmin olosuhteissa, missä ei ole kylmyydestä tietoakaan. Ihan mainitsemisen arvoista on myös se, että enitenhän sade- ja tuulikelillä pelkää flunssaa. Kuitenkaan en muistanut, että kädet voi kirjaimellisesti jäätyä vaikkei kylmältä tuntuisi.

Mitä kaivauksiin tulee, Ilari lähetti sähköpostia kaivausurakan seuraavaavasta vaiheesta. Tarkoitus olisi tutkia museon Factory-tilan viereistä aluetta. Siellä on tänään käynyt kaivinkone vielä siirtämässä pintakerroksia pois tieltämme. Operaation pääpointti on saada esiin Forsteenin kivitalon seinien yläosat esille.  Tämä on mielenkiintoista, sillä emme ole tosiaan aiemmin päässeet kaivamaan ja tutkimaan tätä aluetta ollenkaan! Muu pihapiiri onkin tullut jo melko tutuksi, vaikka yllätyksiä joka päivä tuleekin (mikä on superhienoa tässä hommassa).

Mutta näihin tunnelmiin! Mukavaa viikonloppua kaikille!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Monipuolista meininkiä!

Tänään sosiaalinen media ilmoitti, että taitaa olla aika lailla vuosipäivä yleisökaivausten alkamisesta vuonna 2018. Paljon on virrannut vettä Aurajoessa sen jälkeen, sekä maata seuloissa!

Hommat jatkuivat samoilta paikoilta kuin eilenkin. Kaivausporukkaa oli yhteensä neljä henkeä tänään ja Janna piti pari etälähetystä museopäivien tiimoilta. Paikalla kävi myös mukava valokuvaaja ja hän paljastuikin Ilarin ystäväksi jo lapsuuden ajoilta, joten pieni on maailma! Sää vaikutti todella epävakaiselta jatkuvasti, mutta kaivausolosuhteet olivat ennusteisiin nähden todella hyvät.



Jutut olivat rempseitä pitkin päivää ja hauskaa oli. Laura kävi myös paikalla ja hänellä piisasi paljon mielenkiintoisia tarinoita reissuiltaan. Kahvitauolla sattui myös hauska juttu. Ihmettelin, katsooko Janna puhelimestaan stand up -koomikkoa (äänet eivät olleet päällä), mutta sehän olikin Ilari pitämässä etäesitystä! Voi minua. Taidan olla Ilarille velkaa pullakahvit. Tai parit sellaiset.



Rauli jatkoi tonttinsa kaivamista ja viemärikaivannon luona rakennuksen seinä näytti yllättävästi jatkuvan oletettua pidemmälle. Tätä pohdimme jo eilen ja kysymyksiä heräsi porukalla jatkuvasti lisää. Viestittelin eilen illalla Ilarin kanssa lyhyesti ja hän sanoi tutkivansa vanhoja, sekä uudempia karttoja asian tiimoilta. Jännitys tiivistyy! Tällaiset yllätykset ovat aina todella kiehtovia. Muutenkin keskustelimme siitä, kuinka paljon tuolla alueella onkaan tapahtunut vuosisatojen mittaan.



Luostarin jokikadulta katsoen saimme vasemmanpuoleisen ylemmän maakerroksen tänään kaivettua. Kaivaminen oli sinänsä helppoa, sillä eilisten sateiden jälkeen maa oli pehmennyt mukavasti. Löytöjen havaitseminen tosin mutaisista paakuista oli hankalaa, mutta onneksi on seulat sitä varten, että saamme tarkemmin löydöt esille ja turhan maan pois tieltä.



Lastahommat alkoivat tuntua vähän liikaa oikeassa ranteessani iltapäivällä, joten päätin vaihtaa loppupäivästä työnkuvaa. Eli lapioin ja harjasin pois taas vaahtolasia. Sain lopulta Forsteenin kellarin molemmat sisäpihan puolella olevat seinustat näkyviin. Käärimme suojakangasta pois ja nyt seinätiilet näkyvät kunnolla. Hauska nähdä vanhaa tuttua siis parin vuoden jälkeen! Ajattelin huomenna vielä siistiä reunoja, koska tuo suojakangas ei ole mikään maailman romanttisin näky niin hienolla paikalla.



Alkujaan ajattelin vain piipahtaa aamusella kaivauksilla, mutta hups kun taas vierähti mukavasti seitsemän tuntia. Tällaista se on kun saa tehdä unelmahommaa hyvässä seurassa loistavalla paikalla!

Museohan on nyt koronan jäljiltä auki ja kaivauksille saa tulla vapaasti tutustumaan. Yleensä olemme paikalla klo 9-16 ainakin. Toki pidämme välissä parit tauot. Mutta keskimäärin paikalla on aina tuolloin joku.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Sataa, sataa ropisee

Aamu alkoi vaihteeksi tarkastelemalla säätä. Sadetta ja kovaa tuulta oli luvattu ja molempia tuli lopulta ihan riittämiin. Tämä ei kuitenkaan haitannut pahemmin kaivauksia, sillä aamupäivästä oli ihan jopa säädyllinen keli. Hommat alkoivat siitä mihin eilen oikeastaan jäimmekin. Jatkoin lastalla kaivamista ja kaivausprofiilin selventämistä Aulikin kanssa. Rauli kaivoi tontillaan viemärikaivon ympärystää, mikä oli todella löytörikas. Maa siinä kohtaan on viemäritöiden takia aika lailla sekoittunutta täyttömaata, eli löytökontekstia on hankala päätellä. Hän kuitenkin teki todella makeita löytöjä ja havaintoja kyseisestä paikasta, kuten merkattua tiiltä. Paras oma löytöni oli pieni kuvioitu keramiikkapala, sekä kaakelin pala.



Päivän erikoisuus tällä kertaa oli etälähetys. Tällä viikolla järjestetään valtakunnalliset museopäivät ja Jannan tehtävänä oli pitää esitys kaivauspaikastamme etänä vallitsevan koronatilanteen takia. Ilari oli itse museopäivillä paikan päällä maestron virassa. Janna saapui paikalle tosi aikaisin ja asetti audiovisuaaliset laitteet kuntoon jalustan kera. Oikeastaan tilanne sujui omalta kohdalta aika luonnollisesti ja eipä kamerasta välittänyt ollenkaan maata raapiessa.

Liekö silläkin vaikutusta, että kesien mittaan kaivauksilla on käynyt lukemattomasti ihmisiä ihmettelemässä paikkaa ja puuhasteluamme, sekä kuvaamassa. Eli moiseen on tottunut hyvin, eikä kyse ollut kuitenkaan mistään ns. isoveli valvoo-meiningistä. Jaksan kyllä ihailla miten luontevasti Janna osaa esiintyä aina niin pirtsakasti ja innostuneesti. Lisäksi hän toi meille janojuomaksi aivan mielettömän hyvää mansikkamehua, mikä herätti nostalgiset lapsuudenmuistot!



Puoliltapäivin Rauli kävi lounaalla ja pidimme Aulikin kanssa evästauon museon Factory-tilassa sadetta pitäen. Seurasimme tiiviisti sään kehittymistä. Tuntui koko ajan siltä, että saderintama tuulineen voimistui jatkuvasti. Päätimme porukalla kuitenkin jatkaa hommia. Aulikki kaivamista ja seulomista, Rauli viemärialueen kaivamista ja itse lapioin vaahtolasia jälleen pois Forsteenin kellarin rajoilta.

Hauskana vanhana tuttavuutena tuli vastaan kellariin rakentamamme portaikko vaahtolasin alta. Tämä materiaalihan on siis tosi kevyttä, vaikka lapiointi allekirjoittaneen selässä tuntuu aina. En ole vielä keksinyt sopivan ergonomista asentoa kyseiseen hommaan. Onkohan edes sellaista? Toisaalta melkein mitä tahansa teet näissä hommissa, olet aina kumarassa. Hauskaa luonnonilmiötä kovassa tuulessa sai todistaa, kun lapiollinen tavaraa ilmassa päätyi aivan eri paikkaan kuin olin tarkoittanut.



Sade ja tuuli alkoivat yltyä iltapäivää kohden askel askeleelta ja sain viimeisteltyä päivän osalta asettamani tavoitteet. Meillä on koko kesä onneksemme aikaa kaivaa, eikä kannata kerralla ahnehtia liikaa. Tällaisissa olosuhteissa vilustuttaa itsensä salakavalasti. Lisäksi jos olisin jatkanut kaivamista, olisin lähinnä kerännyt märkiä mutapaakkuja, mitkä lopulta olisivat tukkineet seulan ritilän. Juuri ennen kotiin lampsimista Rauli löysi lopuksi viemärikaivon vierestä ehjää tiiliseinää, minkä hän dokumentoi. Mielenkiintoista!



Tästä on hyvä jatkaa huomiseen. Ilmeisesti sateiden rippeitä on aamulla tiedossa, mutta siitä eteenpäin pitäisi olla oikein lupaavat olosuhteet jatkoa ajatellen.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Unelmia ja kaivaushommia

Tervehdys taas!

Maanantai alkoi aurinkoisena, mutta melko viileänä. Ilari ja Rauli tuttuun tapaan mittasivat takymetrillä pisteitä. Itse siivosin kujakivetystä puista tippuneesta roskasta harjalla, sekä kitkin kujan päästä rikkaruohoja ja ylimääräistä maata. On hauskaa olla vuosisatoja vanhan paikan talonmiehenä! Kymmenen aikaan parivaljakko suunnisti viikkopalaveriin ja hoidin sillä välin käytännön asioita lähinnä puhelimitse. Oli tosin makeaa pitää teehetki jokirannassa hengähtäen. On tämä ympäristö vaan upea!



Kun loput maakerrokset saadaan kaivettua luostarin jokikadun puoleisesta päästä, tarkoitus olisi saada katu ja kuja yhteneväiseksi. Näin vierailijat pääsisivät itse tepastelemaan kujalle, hahmottamaan kaivausalueen paremmin ja fiilistelemään pihapiirissä.

Puoliltapäivin lisää kaivausporukkaa saapui paikalle ja meitä oli yhteensä kahdeksan. Aurinko lämmitti mukavasti ja aloitimme lastahommat melko systemaattisesti nätissä rivissä. Ilari hahmotti meille kaivausprofiilia ja löytöjä tuli mukavasti, vaikka ylemmät kaivauskerrokset eivät kovin löytörikkaita ole olleet tähän mennessä.



Pintalöytöjä kuitenkin alueelta on kertynyt alkuun melko mukavasti. Mielenkiintoisimpia löytöjä itselleni olivat kivennäisvesifanina vanhan virvoitusjuoma-astian suun palanen ja loppumetreillä löytynyt kissan? kynsi.



Kaikkiaan oli todella mukavaa tavata ihmisiä, joita ei ole nähnyt pariin vuoteen. Jutunaihetta piisasi ihan arkiasioista pyhimyksiin asti. Lisäksi sai oppia kanssakaivajilta taas villiyrteistä ja vaikka mistä!



Tiistaina jatkoin pääasiassa eilisen lastahommia ja asetin tavoitteeksi selventää Ilarin merkkaamaa profiilia. Päivä sujui sangen rattoisasti, vaikka polvet tuntuivat olevan aika kovilla välillä. Rauli jatkoi hommia viereisen tontin kanssa ja haaveilimme tulevista löydöistä. Paikallahan on ollut kellarikapakka/ravintola ilmeisesti ja liitupiiput, nopat, kolikot, oluthanat, sekä pullolasi olisivat sangen tervetulleita löytöjä kaivausten jatkuessa syvemmälle.



Paikalle saapui myös hieman erilaisia kaivausapulaisia. Varsin leppoisat maansiirtokoneen operoijat suunnittelivat Ilarin kanssa viereisen tilan tyhjentämistä. Paikallahan oli taideteos ja kasveja aiemmin. Nythän teos oli poistettu jo ennen meidän kaivauksien alkua. Oli mielenkiintoista seurata kauhomisoperaatiota. Tämähän tapahtui niin, että varsinainen kone oli museon muurin toisella puolella ulkosalla ja pitkän varren avulla maata kaivettiin/siirrettiin muurin yli. Tilanne oli melko eksoottista katsottavaa verrattuna lapiohommiin.



Lopuksi Rauli tarkasteli luostarin jokikadun puoleista seinustaa ja kaivoi aluetta, että hahmottaisimme paremmin sitä. Muuten hän jatkoi ns. omalla tontillaan perinteisiä hommiaan ja itse kaivoin lastalla omalla paikallani.



Sään puolesta päivä oli oikein mainio. Huomiseksi on luvattu rankkasadetta, joten sitä odotellessa kauhunsekaisin tuntein.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Kohti viikonloppua

Kaivauspäivä alkoi kotosalla arvuutellen päivän säätilaa. Seurasin eilen pitkin päivää millaista keliä on luvassa, mutta ennuste vaihteli aivan parin tunnin välein. Vaikka aamulla oli kalsea sää pienen vesisateen siivittämänä, kaivauskeli oli mitä mainioin muuten. Raulin kanssa eilen totesimme yhteen ääneen, että sääasioiden kanssa Turussa kannattaa luottaa omaan nokkaansa. Tämä on hyvä yleissääntö.

Rauli jatkoi Forsteenin talon viereisen tontin kaivamista ja itse rupesin putsaamaan kellarin pisintä sivustaa vaahtolasista. Kellarihan on täytetty nyt toistaiseksi, mutta sen profiilin näkee seinustojen putsauksen jälkeen hyvin. Kaivausalueelle tulee myöhemmin infokylttejä ilmeisesti pari kappaletta, niin he ketkä eivät ole nähneet paikkaa avonaisena, saavat hyvän kuvan edellisten kesien kaivausten tuloksista. Paikkahan on mitä upein.



Vaahtolasi on onneksi todella kevyttä ja sen lapiointi oli silkkaa hupia. Siitä olikin hyvä siirtyä kantamaan ja latomaan kaivausalueelle jääneitä tiiliä syrjemmälle museon seinää vasten. Tiilipinot näyttivät pieniltä, mutta voi pojat kun niitä piisasi. Pienempiä paloja oli helppo kanniskella ihan sylissä useampia, mutta isoimmat tosiaan olivat varmaan yli 10kg parhaimmillaan painoltaan. Eipä tarvitse ainakaan puntteja nostella nyt viikonloppuna. Onneksi Matti saapui paikalle hommiin sopivasti, kun itsellä alkoivat kädet jo väsyä. Huomenna voi olla sormien nivelet hieman kipeät. Yksi päivän mainioimmista löydöistä oli tiili, missä on (tekijänsä?) sormenjälki. Nämä hetket ovat hienoja, kun hahmottuu toisen kädenjälki vuosisatojen takaa konkreettisesti. Tai välillä ihan tassunkin jälki.



Oli hauska myös kuulla, että museon seinustalle on tulossa mehiläisille pesiä. Nythän pihalla on istutuslaatikoita, joissa on mm. keskiajalla käytettyjä kasvilajeja odottamassa puhkeamistaan loistoon.



Kivihommien jälkeen jatkui tovin verran alueen siistiminen vielä edellisen kaivauskesän jäljistä ja ylimääräisestä materiasta. Sopivasti kello alkoi olla kaksi ja pidimme odotetun kaffetauon porukalla. Oli kyllä hulvattomat ja mielenkiintoiset keskustelut, mitkä jatkuivat päivän loppuun asti töiden ohella. Juttujen aiheet vaihtelivat tapahtumahorisontin käsittelystä sumerinkieliseen tangoon, eli hauskaa oli (arkeologitko muka tylsiä!). Ilari opasti myös kuinka toimia Turun palon aikaisen palokerroksen kanssa ja sen myötä pääsin lastahommiin pitkästä aikaa päivän päätteeksi.



Tämä perjantai sisälsi myös hyvin löytöjä. Mielenkiintoisinta ja hauskinta näissä oli se, millainen skaala asioita voi putkahtaa esiin. Perinteisten vanhojen lasinpalojen, luiden, naulojen yms. lisäksi joukossa oli myös pikkuauto! ja hieno pala koristeltua keramiikkaa. Liitupiipun palasista on myös tullut Ilarin inspiroimana varsinainen intohimo itselle. Näitä onkin löytynyt jo neljä kappaletta tällä viikolla.



Erinomainen viikko siis takana! Nyt voi mennä hyvällä omallatunnolla saunaan ja tämän jälkeen unten maille.

Kohti uutta kaivausviikkoa!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Kaivauskauden avaus

Yleisökaivaukset alkoivat virallisesti tänään. Alun perin hommien piti startata jo maanantaina, mutta Turun yli liikkunut saderintama päätti olla silloin eri mieltä. Itse saavuin paikalle jo aiemmin tänään auttelemaan kaivausjohtaja Ilaria ja tutkimusassistenttia Raulia perustöissä kaivausalueella. Rauli on hommissa koko kesän kaivauksilla, mikä on mieletön apu. Aamupäivä menikin mukavasti lapioidessa, harjatessa ja haravoidessa Forsteenin talon kellariseinämää sekä viereistä kujaa siistiksi. Samalla Ilari ja Rauli merkkasivat pisteitä takymetrillä, mikä osoittautui hieman haastavaksi.



Takymetriasiat saatiin kuitenkin kuntoon ja kaivausalueella on nyt kaunis puhdas kujakivetys, mitä kelpaa vierailijoiden ihailla. Rauli oli kaivanut myös viereisen kellarin seinustaa kunnolla esiin ja siistinyt sen. Mielestäni kokonaisuudesta tuli todella hyvä.

Kahden aikaan alkoikin lopulta muita vapaaehtoisia saapua paikalle ja oli mahtavaa nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. Museolehtori Janna oli laittanut kunnon tarjoilut pystyyn. Aika kuluikin kuulumisia vaihdellessa ja Ilarin kertoessa tämän vuoden suunnitelmista. Museon uusi johtaja Hannele kävi myös esittäytymässä paikalla. Hänkin osallistuu kaivauksiin kesän aikana.



Turinatuokion jälkeen alkoivat talkoohommat. Haravointia ja siivousta piisasi mukavasti, vähän seulomista, sekä porukan kasvitietäjät pääsivät kunnolla myös vauhtiin. Museon muurin seinustalta kun löytyi hauskoja uusia tuttavuuksia, joiden alkuperää ihmettelimme ja faktoja niistä. Tunnelma oli todella leppoisa ja naurua piisasi. Vitsailinkin että arkeologien lisäksi meillä on kunnon hortonomit ja herbalistit myös.

Nyt kaivausalue on siisti, työvälineet kunnossa ja ihan paras jengi pitkän tauon jälkeen kasassa.

Tästä on hyvä aloittaa kaivauskesä 2021!

Tervetuloa ihmettelemään, kysymään ja tutustumaan!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Millaista työskentely kaupunkiarkeologisilla kaivauksilla on?

Vaikka arkeologia kattaa monia alueita, kaivaminen on kuitenkin se mikä tulee esille jokaisessa keskustelussa. En ole kuitenkaan pahemmin törmännyt kirjoituksiin tai yleiseen keskusteluun, missä olisi otettu esille fyysisiä vaatimuksia tai ylipäätään kuntoa koskevia juttuja, sekä työn tuomaa rasitusta yhdistettynä kaivausolosuhteisiin.

Ensinnäkin ei kannata säikähtää kun mainitsin ”fyysisiä vaatimuksia”. Tässä hommassa pärjää ihan minkä tahansa ikäinen ja kuntoinen tavallinen pulliainen. Kaivauksillamme on ihmisiä eri ikäluokista ja jokainenhan on yksilö omine terveyshistorioineen.

Huom! Kaivaukset eivät ole mikään työleiri, missä arkeologi on kuin puujumala ja määrää jokaisen tekemään tiettyjä asioita koko päivän verran. Mikään ei mene näissä hommissa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edelle!

Yleisökaivauksissa meininki on kauttaaltaan rentoa ilmapiirin ja tekemisen puolesta. Toki työtehtävät keskittyvät yleensä muutamiin perusjuttuihin, mutta ihan oman halun puolesta voi valita minkä kokee mielekkääksi tekemiseksi. Pääosa hommista on kuitenkin alueen kaivamista lastalla, joskus lapiolla ja maa-aineksen seulomista. Syvemmälle päästessä vastaan kuitenkin voi tulla vaikka mitä yllätyksiä, mikä tekee hommasta yhä monipuolisempaa.

Olen koonnut tähän juttuun erilaisia asioita liittyen Aboa Vetus & Ars Novan kaupunkiarkeologisiin yleisökaivauksiin ja pyrkinyt tuomaan mahdollisimman kattavan kuvan kaivaushommista, sekä miltä ne tuntuvat keskimäärin kropassa. Tietty huumoria unohtamatta, sillä ei tämä elämä turhan vakavaa ole! Mukana on myös muutamia käytännön vinkkejä.



Mitä kaivauksilla tehdään ja miltä se tuntuu?

Mitä tulee fyysiseen kuntoon ja kaivaustehtäviin, niin jaottelen tässä parit yleiset asiat kuvauksineen:

Maan hinkkaaminen ja kaivaminen lastalla: Yleisintä puuhaa. Tässä varsinkin alussa ranteet, polvet ja selkä saattavat joutua testiin kun konttaallaan ollaan rapsuttamassa. Paljon nuo asiat riippuvat myös siitä millaista maata kaivetaan. Hiekkamaata on helppoa tonkia ja homma soljuu kuin tanssi. Kuiva savimaa puolestaan on melkoinen arkkivihollinen kaivajalle ja tätä Turussa piisaa. Kuitenkin yllättävän nopeasti tähän kaikkeen keho tottuu.

Seulominen: Kaivettu maa päätyy ämpäreihin ja ämpäreiden kautta seulaan. Tässä ei keho pahemmin rasitu. Joskus painavan saavin sisällön viskominen voi tosin olla hieman turhauttavan tuntuista. Seuloessahan kehikkoista ritilää liikutellaan edestakaisin, että ylimääräinen maa-aines valuu pois ja mahdolliset löydöt paljastuvat. Käsillä myös huispataan turhat objektit pois löytöjä etsiessä. Hyvä haukansilmäkatse on tässä kätevä ominaisuus!

Ämpäreiden kantaminen: Perushommaa ja juuri sitä, mitä edellä lukeekin. Tuollainen erilaista maata, kiviä yms. sisältävä sanko voi painaa yllättävän paljon. Tätä puuhaa piisaa paljon. Voi ottaa kunnolle varsinkin päivän loppuvaiheessa, jos seulomattomia ämpäreitä on kertynyt paljon ja kaikki pitää viedä kerralla sateensuojaan. Onneksi muskelit kasvavat, mitä enemmän kantaa! Kuitenkin touhu voi ottaa hartioille ja käsille, sekä tuntua epämukavalle, varsinkin jos kohdalle osuu hieman rikkonainen saavi tai useampi.

Kivien viskominen ja kantaminen: Kaivauksillamme Forsteenin talon kellarihan oli täynnä täyttömaata, eli emme tienneet mitä kaikkea sieltä voi tulla vastaan. Yhdessä vaiheessa eteemme ilmestyi erittäin paljon isoja kivenlohkareita sekä tiiliä. Ja niitähän piisasi! Tiilestä ensimmäisenä mieleeni tulee nykyaikainen sellainen, mikä painonsa, koostumuksensa ja muotoilun puolesta on jonglöörauskelpoinen. Tällainen toistakymmentä kiloa painava keskiaikainen murikka on tuotoksena aivan omaa kaliiberiansa verrattuna moderneihin sisaruksiinsa. Noita ei hirveän montaa kerralla kanna, saati visko pois. Tässä kyllä ranteet on parhaimmillaan aika lujilla ja hauikset.

Megaliitin siirtäminen: Joskus kaivauksella saattaa tulla vastaan monumentaalinen kivi. Älä huoli sillä tällaiset saadaan yhteistyövoimin siirrettyä, eikä yksittäisen arkeologian harrastajan kannata vaivata päätään tai lihaksiaan liikoja. Siirtäminen toki vaatii kekseliäisyyttä, eli aivosolut ovat tarpeen valjaita, ramppia tai vipuvartta kehitellessä.

Rauniot ja ninjailu: Varsinkin raunioiden kaivaminen ja keskeneräisellä alueella liikkuminen on välillä riskialtista. Missään tapauksessa ei kannata hätiköidä liikkeiden kanssa tai muutenkaan Ramboilla. Juokseminen kaivausalueella on kielletty! Vaikka työskentely olisi sitä samaa lastan kanssa puuhastelua, kaivamisasennot saattavat olla välillä todella ihmeellisiä suorastaan ja melko epäergonomisia kun vallitseva ympäristö on epävakaa, sekä muuttujia on paljon. Fysioterapeuttini tuskin olisi kiitollinen, jos sellaisen omistaisin. Varsinkin jotain todella painavaa kantaessa epävakaassa ympäristössä alttius havereille on suuri. Yllättävän pienikin väärä liike voi tuntua kunnolla esimerkiksi käsissä, nilkoissa ja selässä. Puhumattakaan jos horjahtaa kunnolla. Vaikkei samana päivänä tuntuisi liikehdintä, seuraavana aamuna olotilat voi olla melkoiset fyysisesti.

Yleisvinkkiä kotosalle: Yleisesti suosittelen aamuin ja illoin tehtävää pientä perusvenyttelyä, niin saa vetreyttä kehoon ja pahimmat jumit veks. Näin välttää myös venähdyksiä ja vastaavia pieniä takaiskuja hyvin. Itse olen tykännyt myös tehdä pieniä liikesarjoja käsipainoilla, etteivät ranteet mene lukkoon. Varsinkin nyt ennen kaivausten alkua pieni rannetreeni on hyvästä. Perinteinen puutarhanhoito on muuten hyvää liikuntaa kaivauksia ajatellen ja kävely on vieläkin maailman aliarvostetuin liikunnanmuoto. Pieni iltakävely avaa erittäin hyvin jalkajumeja ja valmistaa tulevaan päivään.



Säästä ja etenkin kuumuudesta

Tässäpä oli näitä perusjuttuja, mitä kaivauksilla tehdään. Kuitenkin yksi iso vaikuttaja kaikkeen on sää. Sääolosuhteet määrittelevät pitkälti millaista työ kaivausalueella on. Pehmeää maata on huomattavasti mukavampi kaivaa kuin kuumuuden ja auringon kovettamaa savibetonia, mistä ei meinaa lapiokaan mennä läpi vaikka jokaisella lihaksella työskentelisi.

Mutta näilläkin on omat puolensa toki. Seulaan joutuessa märät kokkareet pahimmillaan tukkivat koko ritilän ja sormet nivelineen ovat aidosti koetuksella niitä puristellessa löytöjen toivossa. Homma voi tuntua siltä kuin epämiellyttävän muovailuvahamöykyn keskeltä yrittäisit ottaa ruotoa pois. Silloin tulee ikävä kuivaa ja murenevaa ainesta.

Suomessa kaivuuolosuhteet ovat yleensä melko sateisia ja mutaisia. Nämä tässä jutussa kuvaamat näkemykseni perustuvat kaupunkiarkeologisiin olosuhteisiin Turussa viime vuosilta, milloin ovat vallinneet äärimmäisen kuumat kelit. Egyptiin asti ei ole tarvinnut siis matkata, kun simulaattori löytyy omasta takaa.

Nesteyttäminen on kaiken A ja O. Vettä pitää juoda sopivin väliajoin ja riittävästi. Itse suosittelisin kivennäisvettä, mistä saa suoloja ja eri mehuja. Itse kehitin kaksi vuotta sitten kaivauksilla hyvin läheisen suhteen porkkanamehuun. Vaikka kahvi niin hyvää ja piristävääkin onkin, kannattaa sen juonti (diureetti kun on) pitää vähäisenä. Mieluiten vettä aina kaffen kanssa myös. Kuumalla säällä kaivausten henkilökunta onneksi muistuttaa säännöllisesti nesteytyksen tarpeellisuudesta ja on hyvä pitää porukalla mahdollisimman usein yhteinen esim. 15min juoma/hengähdystauko varjossa.

Niin kivaa ja koukuttavaa kun kaivaminen onkin, ajantaju saattaa oikeasti kadota välillä kun on mielekästä puuhaa. Tällöin juomatauko saattaa unohtua tai välit venyä liian pitkäksi. Muistan hyvin kun kehotuksesta huolimatta kerran touhusin turhan pitkään: olo oli ihan hyvä mutta kun pystyyn nousin, koko mies heilui kuin heinäntekijä ja pyörrytti. Nestehukka on petollinen ja jopa vaarallinen. Auringonpistos ja ihon kärventyminen auringossa ovat myös ihan todellisia uhkia, eikä niitä kannata vähätellä.



Ahh, kotini ja museoni on linnani!

Iso bonus kunnon ja jaksamisen kannalta kaupunkikaivauksilla on se, että pääsee omaan kotiin nukkumaan ja peseytymään kunnolla. Kaivauspaikalla on muutenkin asialliset saniteettitilat ja hygieniasta huolehtiminen on todella helppoa. Tämä on hieno asia varsinkin näin Covid-aikana.

Lisäksi näillä yleisökaivauksilla on se hyvä puoli, että olemme osa museota, vaikka ulkona työskentelemme. Todella kuumalla säällä voi mennä viilentymään sisälle muiden raunioiden pariin, muistuttamaan itseä ja muita vaikkapa miltä rotan leukaluu näyttikään, sekä saamaan yleistä inspiraatiota.

Kahvilan ollessa auki virvokkeet, naposteltavat ja syötävät ovat käden ulottuvilla. Mikäs sen mukavampaa kuin vaikka vaativan kaivauspäivän jälkeen jäädä terassille kaivausporukan, ystävien tai perheenjäsenien kanssa kaffeelle, limpparille, huurteiselle tai jäätelölle rauhassa, sekä ihmetellä päivän lopputulosta vieressä.

Yleisökaivauksien kannalta muutenkin paikka on sinänsä optimaalinen, että ihmisten on todella helppoa lähestyä meitä. Mutta tästä kirjoitan joskus enemmän.



Olen uusi vapaaehtoinen tai haluan osallistua kurssille: Mitä tarvitsen kaivauksilla?

Lopuksi pitää muistuttaa, että arkeologia ei ole varusteurheilua todellakaan. Museolta saa perusvälineet kuten hanskat, kaivauslastat, alustat, lapiot, harjat, rautakangen, ensiapuvermeet ja vaikka mitä. Eli älä huolestu, jos et satu omistamaan omaa takymetria.

Tässä pieni survival kit, minkä kokosin omien kokemusteni perusteella aloittelevalla vapaaehtoiselle:

– Aurinkovoide ja paahteelta suojaava lakki. Perinteinen lippis tai kalastajanlakki ovat oikein hyvät vaihtoehdot.

– Rennot hengittävät housut. Tavalliset ulkoiluhousut ovat oikein hyvät. Itse suosin reisitaskuhousuja, koska tapanani on kuljettaa puolta omaisuutta mukanani.

– Kengiksi suosittelen esim. työmaakenkiä (en merkkejä sano, koska mainonta ei kuulu repertuaariin). Mulla on tollaiset kärjestä teräsvahvistetut, niin ei haittaa jos osumaa tulee. Kuitenkin lenkkarit ja kumpparit ovat monella vakiovaruste. Maihareita en ole kokeillut tässä tarkoituksessa, mutta uskoisin olevan kätsyt.

– T-paitoja ja ohut pitkähihainen paita, sekä kevyt ulkoilutakki (sadevarusteista en osaa sanoa tällä hetkellä mitään). Huppari on ihan hyvä yleisasuste myös.

– Merinovillaiset sukat ovat aivan parhaat, koska hengittävät kelillä kuin kelillä eivätkä kastu tai hierrä hikoillessakaan.

– Evääksi vaikka pari energiapatukkaa pikaiseksi naposteltavaksi (jos verensokerit laskevat vaikka yhtäkkiä), lounaaksi rasia pastasalaattia tai voileipiä. Museo on yleensä tarjonnut virvoitusjuomaa ja taukokahvit. Muutenkaan en suosittele, että olisi kovinkaan raskaasti aterioinut ennen hommia.

Tässäpä tulikin aika hyvin asiaa!

Mukavia kaivaushetkiä 2021 kaikille uusille ja vanhoille konkareille!

Terkuin,

Kimmo Leijala