Lähdin tänään museolle bussiaikataulujen takia aiemmin ja sopivasti pääsinkin aloittamaan hommat heti yhdentoista aikaan. Heli oli reippaana jo kaivuualueella porrastamassa maakerroksia, että saamme hyvän kulkuväylän kellarin reunustalle. Sää oli yön sateiden jälkeen oikein mainio kaivaushommiin ja aluksi tuli seulottua muutama ämpärillinen.
Kaivausporukkaa saapui porrastetusti mukavasti ja oli todella kivaa tutustua uuteen vapaaehtoiseen, sekä nähdä pitkästä aikaa paria vanhempaa tuttavuutta. Alueella kävi myös mukavasti yleisöä tutustumassa hommiimme.
Varsinaista tämän kesän pääaluetta emme päässeet vielä kaivamaan, sillä asiaan vihkiytynyt maansiirtokone ilmeisesti ilmestyy paikalle vasta seuraavana tiistaina. Sen sijaan aloitimme tasaamaan M201 yksikköä kaivetun kellarialueen takaa. Vaikka aluksi paikka näytti voikukkien täyttämältä perunapellolta, lopulta alue muistutti siitä, että olemmehan aiemmin näitä juttuja tehneet urakalla ja näytti oikein hyvältä.
Aurinko paisteli kaivauspaikalle koko päivän, mutta pieni tuulenvire piti huolen ihan mukavista olosuhteista työskentelyn suhteen.
Päivän hauskin löytö oli kirjoituspuikon palanen. Muuten löysimme paljon lasia, vaaleaa keramiikkaa, nauloja, pari isoa luuta ja muita melko yleisiä juttuja. Yllätyksekseni vielä ei ole tullut vastaan yhtäkään liitupiipun palasta!
Kaivaukset jatkuvat taas maanantaina, eli oikein mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille ja tervetuloa tutustumaan kaivauksille!
Terkuin,
Kimmo Leijala
Tekijä: Kimmo Leijala
Kaivausavustaja, yleisökaivausveteraani ja arkeologian harrastaja.
Hommat käyntiin!
Terrrvetuloa virallisesti tämän vuoden yleisökaivauksien pariin!
Hommat alkoivat puoliltapäivin Jannan briiffauksella tämän vuoden kaivausalueesta ja pohdinnalla, miten saisimme Forsteenin talon kellarin ympäriltä tukena toimineet vaahtolasit järkevästi pois. Aluksi lapioimme varovaisesti tukirakenteiden juuresta urakalla materiaalia veks ja tasoitimme päältä kasoja, ettei kaikki valahda heti takaisin lähtöruutuun.
Isoin tuumailun paikka oli nuo varsinaiset tukirakenteet kellarin seinustalla. Miten purkaa niitä? Vai antaako niiden olla pystyssä, kunnes olisimme tarpeeksi syvälle lapioineet?
Päätimme lopulta kokeilla hajota ja hallitse -tekniikkaa, eli purimme tukipaalut ja levyt yksi kerrallaan, annoimme vaahtolasin valua vapaasti ja lapioimme koko höskän isoihin säkkeihin ja kellarin kerroksen päälle tasaisesti. Tämä toimi oikein mainiosti. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että en olisi uskonut käyttäväni porakonetta arkeologisilla kaivauksilla ensimmäisenä päivänä.
Sää oli mitä mainioin, eli lämpötila sellaiset +15 aluksi, pieni tuuli ja maa oli yöllisten/aamuisten sateiden kosteuttama. Heli tosin kaipasi helteitä ja vinkkasin, että hänestä voisi tulla hyvä egyptologi tämän mielipiteen perusteella. Lopulta saimmekin auringon paahtaessa ihan työskennellä, vaikka pilvistä päivää oli sateineen lupailtu.
Meillä oli myös mahdollisuus aloittaa varsinainen kaivaminen lastalla tänään ja maa-aineksen seulominen, mutta koimme järkeväksi lopulta keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan kunnolla. Niin ja todella hyvää jälkeä pienellä porukalla saimmekin aikaan noin kolmessa tunnissa. En olisi ikinä uskonut millaisen metamorfoosin alue koki noinkin lyhyessä ajassa.
Huomenna pitäisi olla sadepäivä, eli olosuhteet ainakin maan koostumuksen suhteen voisivat olla hyvät perjantain hommia ajatellen.
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Terkuin,
Kimmo Leijala
Kevättalkoot!
Kaivauskausi 2022 alkaa virallisesti seuraavalla viikolla, mutta monttupuuhailut starttasivat jo maanantaina 23.5. Ennen kaivauspaikalle siirtymistä Ilari yllätti meidät tiilijumpalla, mitä voisin suositella jokaiselle työpaikalle keppijumpan tilalle! Siirsimme siis tutkimustiloista numeroituja murikoita tiili/luuvarastoon, mikä sijaitsee Konsulinnan kellariosaston uumenissa. Paikka oli itselleni jopa tuntematon ja hönki hauskaa muinaisuuden tuntua koko olemukseltaan. Tässä vaiheessa päivää jo huomasin, että flanellipaita ei taida olla se paras vaatetus näihin keleihin ja fyysisiin hommiin. Helteitä vielä odotellessa jopa…
Tämän alkuverryttelyn jälkeen siirryimme siistimään itse kaivausaluetta ja oli muutenkin mukava nähdä vanhoja tuttuja, sekä tavata uusia kasvoja yleisesti. Aika kului nopeasti haravoidessa lehtiä, risuja kerätessä, lapioidessa vaahtolasia pois tieltämme ja kantaessa museon seinustalta tiilimurikoita kahvilan terassin viereisille istutuksille. Jaksoimme ihmetellä kovasti, miten paljon pari massiivista puuta ja muutama pensas voi tuottaa materiaalia kaivausalueelle siistittäväksi.
Kaivauslupaa siis meillä ei vielä tälle viikolle ole, mutta maan pinnalta itse kukin bongasi hauskoja pikkulöytöjä ilman varsinaista kontekstia. Niitä ihmetellessä oli hauska huomata, että kyllähän tämä arkeologinen laserkatse taas toimii kuukausien tauonkin jälkeen, vaikka varmasti vielä virittelyä kaipaakin.
Poikkeuksellisen laadukas kahvipöytä suorastaan notkui herkkuja tauolla ja oli muutenkin hyvä hetki tutustua paremmin uusien ja vanhojen apureiden kesken.
Näillä näkymin pääsemme kaivamaan ensimmäinen kesäkuuta, joten sormet ja lastat syyhyten sitä odotellessa!
Terkuin,
Kimmo Leijala
Takaisin hommiin!
Perjantain kaivaukset alkoivat kuulaan syksyisessä säässä viikon tauon jälkeen. Puiden varjossa seuloessa oli ihan vilpoisaa, mutta museon ympärillä olevat muurit suojelivat meitä pahimmilta tuulenpuuskilta. Tyhjensimme aluksi ja kävimme läpi viime kerralta jääneet ämpärit. Löytöjä tuli niistä ihan mukavasti. Perinteistä lasia, luuta ja keramiikan siruja. Myöhemmin löytyi hienoa lasitettua kaakelia mm.
Torstaina Ilari tosiaan piti mainion esitelmän keskiaikaisesta lääketieteestä ja yrteistä. Tämän innoittamana kaivauksiamme tuli seuraamaan herrasmies, mistä saimmekin mitä parhaimman apurin lopulta koko kaivauspäiväksi. Eli ei muuta kuin meidän omituisesta varastokopista kaivauskamppeet mukaan, opastamaan ja hommiin!
Aina kun kaivamaan tulee uusi ihminen, on niin hienoa huomata ja eläytyä siihen lapsenomaiseen riemuun ja innostukseen. Vaikka näitä hommia on tullut tehtyä jo useampana vuotena, on kiva samalla löytää se tuttu kipinä itsestä aina uudelleen.
Juha ja Pirkka-Pekka tasoittivat liiteritasoa. Itse Aulikin kanssa lähinnä sen vierustaa kaivoimme ja yritimme tehdä sopivaa kulkuväylää liiterille, sekä kujakivetyksen tasolle. Heli puolestaan toimi monitoimityyppinä kertoen paikasta vieraille, seuloen ja kaivaen myöskin. Juttujen taso heitteli mitä syvällisimmistä asioista täyteen komiikkaan, eli huomasi taas jengin perjantaifiiliksen!
Ilarin kanssa oli hulvatonta seurata pilvien kulkua, mitkä tuntuivat kuin väistävän aurinkoa. Kunnon järjestelmäkamerallahan paras keli on paikan dokumentointiin pilvinen sää. Tästä saimme monet naurut, mutta onnistuihan se lopulta!
Pienen kaivaustauon jälkeen aika kului kuin siivillä. Tänään oli poikkeuksellinen päivä sinänsä, että hommat kestivät vain pari tuntia. Mutta hyvää lämmittelyähän tämä oli seuraavaa viikkoa kohden.
Päivän lopuksi oli hieno hetki pysähtyä porukalla ja miettiä syvempiä kysymyksiä ajasta, historiasta, arkeologiasta ja kaivamisesta. Hienoa monologia ja dialogia piisasi!
Eli kohti uutta viikkoa!
Terkuin,
Kimmo Leijala
Pohdittavaa, vastoinkäymisiä ja mielenkiintoinen luento!
Löytörasian sisältö oli aika samanlainen viime torstaina kuin aiempina päivinäkin. Mukavana lisänä tosin vastaan tuli pieniä kuvioidun keramiikan siruja, helmi, liitupiipun paloja ja ilmeisesti melko kookkaan rotan luita. Lisäksi oli ilo pitkästä aikaa tunnistaa Hollannista kotoisin olevan virvoitusjuomapullon kappale, minkä muut olivat kaivaneet aiemmin esille. On sentään jotain oppia jäänyt päähän aiemmilta vuosilta!
Siinä missä edellisissä päivityksissä olen kuvannut hemaisevaa mutavelliä ja muovailuvahaa seuloessa, tällä kertaa asiat kääntyivät hieman päälaelleen. Kun mutainen lilluva savimöhnä kovettuu, se muuttuu oikeastaan betoni- ja kivimäiseksi. Seulominen on todella hidasta, sillä paakkuja on todella hankala halkaista, murentaa tai saada järkevään käsiteltävään muotoon löytöjen erottamiseksi. Sekä toki niin, ettei vahingossa riko hauraita juttuja mitä paljastuu. Oma ongelmansa on myös se, että nuo kokkareet pitää käydä melkein yksi kerrallaan läpi, mikä voi olla aidosti jopa turhauttavaakin ja sormiinkin saattaa sattua.
Päivän loppupuolella Ilari päätti tutkia tarkemmin tämän vuoden kaivauksissa esille tullutta seinustaa. Seinämän päällä näkyy kolme tiiltä ja laastia, mitkä viittasivat asetteluineen ja muodoltaan holvaukseen, mutta seinän muusta rakenteesta ei suoralta kädeltä voi päätellä pahemmin mitään varmaa vielä. Ilari päätti irrottaa maa- ja kiviainesta kohteesta, mikä paljastui melkoisen sekalaiseksi. Murentuneita ja haljenneita tiilenpaloja, hiekkaa, murentunutta laastia ja luonnollisempia kiviä.
Kuitenkin kun nämä ns. ylimääräiset jutut saatiin pois tieltä, seinämässä näytti olevan melko selkeä linjaus tiilineen ja syventymineen. Pohdimme, että kyseessä voisi olla umpeen muurattu ”jokin”. Onko se ikkuna, oviaukko, vaiko pelkkää illuusiota jää tarkemmalle tarkastelulle seuraavina kaivauspäivinä. Ennen tätä pientä purku- ja siistimistyötä Ilari olikin jo uumoillut, että kyseessä voisi olla umpeen muurattu ikkuna. Oli todella mielenkiintoista päättää päivä tällaiseen mietintätuokioon ja spekulointiin. Oli hyvä myös valokuvata kohde varmuudeksi, sillä maa-aines vaikutti osittain melko hauraalta ja sortumisvaaraakin näytti olevan.
Myöhemmin seuraavien päivien kaivaussuunnitelmat menivätkin yllättäen vihulaisen, eli koronan takia uusiksi. Onneksi kyse oli vain varotoiminpiteestä, mutta viimeiset työskentelypäivät peruttiin. Harmitus oli päällimmäisenä mielessä ja ajatukset, että tähänkö nyt hommat sitten jäivät, sillä viimeinen virallinen kaivuupäivä olisi ollut 30.8. Iloisena yllätyksenä Museovirasto oli suotuisa ja Ilari sai hommattua meille kaivauslupaa 19.9 asti. Eli nyt on mukavasti aikaa selvitellä päätä askarruttavat mysteerit ja kaivaa liiterin alusta esiin pihan kujatasoon asti. Hyvällä tuurilla pääsemme myös tutkimaan sitäkin alempia kerroksia vielä! Uskoisin, että hommat etenevät aika vauhdilla, sillä seuraavat kerrokset liiterin kohdalla ovat lähinnä näillä näkymin tiilien poistamista ja viskomista. Fyysistä hommaa ja käsien lihakset kiittävät, mutta tämä on ollut yleensä sangen nopeaa puuhaa.
Huomenna perjantaina 3.9 pääsemme takaisin töihin, mutta sitä ennen kannattaa tulla Aboa Vetus & Ars Novaan tänään 2.9 klo 17. Museon sisäpihalla Ilari pitää teemaluennon nimeltä Rohtoyrtit ja keskiajan lääketiede. Luentoon liittyviä yrttejä onkin voinut samalla sisäpihalla ihastella koko kesän ajan jo. Tapahtuma on maksuton!
Siis tervetuloa!
Syysterkuin,
Kimmo Leijala
Hienoja löytöjä ja haikeita tunnelmia
Vaikka aamulla keli tuntui todella epävakaalta, saimme nauttia kuitenkin mitä parhaimmasta kaivaussäästä. Omasta mielestäni sellainen +17 astetta, pieni tuuli ja puolipilvinen keli on lähes täydellinen. Mutta meitä on moneksi, osa nauttii kuumastakin paahteesta ja kurakelitkään eivät haittaa sitten yhtään toisia.
Päivä oli kauttaaltaan mitä löytörikkain! Luita, nauloja, Turun palossa sulaneita metallurgisia möhkäleitä, piikiveä (tuluksissa käytettyä), pientä lasitettua keramiikkaa, upeita kaakeliuunin kappaleita ja astioiden palasia, sekä tottahan toki pieni liitupiipun varren osa!
Lisäksi ihmettelyn aihetta aiheuttivat tietyt asiat Forsteenin talon seinärakenteista, mutta näistä ehkä myöhemmin lisää, kun asiat selkenevät. Itse vietin suurimman osan päivästä seuloessa, joten en ihan tarkkaan kuullut muiden pohdintoja kaivauspisteellä toisaalla.
Päivän keskustelut olivat vaihteeksi vauhdikkaita ja tietorikkaita. Aiheina olivat mm. Vitruviuksen pohdinnat viemäröinnistä, Catulluksen pilkkarunot, japanilainen skumppasake, savustettu tee, suomalaisuuden arkkityypit, antiikin Kreikan sävelasteikot ja vaiks mitä muuta.
Mukavaa oli myös päästä tietotoimistohommiin kaivauksilla pitkästä aikaa, eli kertomaan työstämme, löydöistä ja alueen historiasta yleisölle.
Kahvitauolla oli puolestaan hieman haikeutta ilmassa.
Rauli oli koko kesän ajan assistenttina kaivauksilla, mutten valitettavasti päässyt hänen läksiäisiinsä taannoin. Tänään puolestaan oli hänen kollegansa Marian viimeinen työpäivä. Molemmistahan on ollut aivan mieletön apu koko kesän ja aivan huipputyyppejä ovat! Ikävä on jo nyt. Asiaan kuuluvat kakkukahvit olivat tarinoineen liikuttavat ja olihan siinä vähän omituista mennä jatkamaan hetkeksi vielä hommia.
Lopuksi koko päivän Heliä ja Mariaa vainonnut ampiainen onnistui tuikkaamaan Mariaa sormeen, mutta onneksi Ilarin löytämä prinsessalaastari paransi pahimmatkin taisteluvammat!
Tämän vuoden kaivauksia on vähän päälle viikko jäljellä. Ilarin haaveena olisi, että pääsisimme kaivamaan liiteripaikan sijainnin ns. pihatasoon asti. Eiköhän tämäkin unelma toteudu, kun on motivoitunut huippujengi asialla! Nyt on hyvä siirtyä viikonlopun viettoon, kun tauolla aloin näkemään jo kampakeraamisia kuvioita voileipäkekseissä!
Terkuin,
Kimmo Leijala
Tuulta ja vesituiskua!
Turkua ja varmasti muutakin Suomea ovat koetelleet laajat ja paikoitellen melko rajutkin saderintamat jo pienen tovin verran. Onneksi pirteää kaivausporukkaa tämä ei tunnu liikaa haittaavan ja asiasta saa revittyä huumoriakin. Mudan keskellä mm. jaksoin ihmetellä Helin taikakenkiä, mitkä pysyvät aivan valkeina. Kun katson omia työkenkiäni, kontrastiero on melkoinen!
Hommiin lähtiessä tosiaan saa kotona melkoisesti arpoa, kuinka pukeutua. Sen verran ovat kelit heitelleet ihan tuntien ja jopa minuuttien välillä. Ilarin kanssa tosin olin siitä samaa mieltä, että aina mieluummin sitä sateessa kaivaa, kuin pätsimäisissä olosuhteissa. Jälkimmäiset ovat vaihteeksi tänäkin kesänä tulleet sangen tutuiksi. Lisäksi tällaiset hieman epävakaiset ja kosteat säät muutenkin kuvastavat parhaiten ihan yleisiä kaivaussäitä Suomen maaperällä.
Keskiviikkona tuli lähinnä seulottua onneksi kuivaa maa-ainesta. Löytöjä tuli yllättävän paljon. Varsinkin todella pieniä luunsiruja, muutama vinkeä keramiikan palanen, sekä aina yhtä ihana liitupiipun varren palanen. Pari varsin koomisen mutkallaan olevaa naulaakin tuli vastaan.
Kostuneet ämpärit sisältöineen olivat tosin aina yhtä ihanaa liejua ja mutapaakkujen seosta. Esineiden tunnistus on hieman haastavaa näiden märän hiekan, mullan, saven ja muiden maan suomien elementtien seasta. Seulatkaan eivät kiitä pahemmin, kun mikään ei tunnu menevän läpi.
Kuitenkin onneksi oma-aloitteisesti ripsivä sade puhdistelee löytörasioiden sisältöä automaattisesti pikkaisen ja varsinaisestihan löydöt putsataan, sekä lajitellaan syksyn jälkitöissä huolella (mistä aiemmassa blogijutussa olikin puhetta).
Myöskin tontin läpi kulkevaa puutarhapolkua on jälleen löytynyt selkeä ja mielenkiintoinen osio pienen kivetyksen kera.
Keskiviikkoisen kaivauspäivän jälkeen oli kaivausporukalle järjestetty nyyttäriperiaatteella dokkari-iltama, jossa katsottiin legendaarisen Time team -ohjelman jaksoja. Itse en päässyt valitettavasti paikalle, mutta porukkaa oli paljon ja hauskaa oli kuulemma ollut! Toivottavasti tällaista järjestetään jatkossa enemmänkin. Mukava kun on yhteisöllisyyttä kaivauspaikan ulkopuolellakin!
Tätä kirjoittaessa tässä aamusella ulkona satelee vielä kiitettävästi, mutta päiväksi on luvattu mitä mainiointa kaivauskeliä. Peukut siis pystyyn!
Terkuin,
Kimmo Leijala
Raision rautakautta raottamassa
Maanantaina 21. kesäkuuta oli Aboa Vetus Ars Nova -museon vapaaehtoisilla ja kesätyöntekijöillä hiukan erilainen työpäivä, kun museon oma arkeologi, kaivausjohtajamme Ilari Aalto oli luvannut esitellä meille Raision rautakautisia ja keskiaikaisia paikkoja. Olin samantyyppisellä parin tunnin kävelyretkellä toukokuun alussa, joka oli sikäli parempi ajankohta, että luonto oli vasta heräämässä ja maaston muodot erottuivat paremmin. Kesäajassa taas on se hyvä puoli, että voi tarkastella muinaispaikoilla viihtyviä kasveja, arkeofyyttejä. Näitä ovat esimerkiksi jänönapila (uusi tieto itselleni!), keltamo ja maltillisesti leviävä sikoangervo. Kalmistojen ja kasvien ystävä oli siis taas helppo saada liikkeelle paahtavasta helteestä huolimatta.
Tapasimme Huhkon kartanolla klo 14, ja ensimmäinen kohteemme oli nykyisen Huhkon pato, jonka kohdalla toimi eri rakennuksissa Huhkonkosken mylly keskiajalta 1950-luvulle, jolloin nykyinen tie rakennettiin. Tämän tienrakentamisen myötä myös löydettiin 1960-luvun alussa Huhkonkallion rautakautinen kalmisto. Ilari kuvaili värikkäästi, miten räjäytystöissä kallionkolosta yhtäkkiä singahti esiin taitettu miekka. Osa kalmistoa oli jo ehtinyt tuhoutua, osa puolestaan on yhä tutkimatta jäljellä olevan kallion uumenissa: kalmisto on siitä erikoinen, että roviolla poltettujen vainajien jäänteet sijoitettiin hautalahjoineen kallionkoloihin. Huhkonkallion juurella on luonto lähellä: Ilari kehotti varomaan punkkeja, mutta törmäsimmekin suureen kyykäärmeeseen. Arkeologiharjoittelija Rauli laitettiinkin tukevine vaelluskenkineen tästä lähin kulkemaan joukon kärkeen.
Matka jatkui Raisionjoen ylittävälle sillalle, jonka kohdalla on myös Turun ja Raision raja. Aivan joen tuntumassa on Mälikkälän keskiaikainen kylänpaikka, joka tosin on nykyään Härkämäkeä. Ilari kertoi, että Raision nimi saattaa tulla juuri tästä matalasta ”suojoesta”, johon viittaisi eestinkielinen sana.
Heti sillan toisella puolella on yksi Raision merkittävimmistä rautakautisista kohteista eli Mullin eduspellon asuinpaikka, jossa tehtiin kaivauksia 1990-luvulla. Esiin saatiin mm. neljä hirsisalvosrakennusta, joiden arvioidaan palaneen joskus 1100-luvun lopulla. Tuolloin ei kuulemma ollut tavatonta, että joku porukka tuli polttamaan kylän tai asuinpaikan (turkulaisetko tässä tapauksessa?!). Juuri Mullin asuinpaikan löytöjen perusteella on voitu arvioida rautakauden ihmisten ruokavaliota, sillä paikalta on löydetty runsaasti mm. lampaan ja vuohen luita. Tontilta on löydetty maahan haudattuna (ehkä uhrina?) myös pronssinen raaka-aineharkko, josta on irrotettu palasia pronssiesineiden valmistamiseen. Tästä löydöstä on saanut nimensä Raision museo, Harkko.
Nykyisen Konsan alakoulun kohdalla otaksutaan 1100-luvulla sijainneen Raision vanhimman kirkon. Tähän viittaisi myös paikan aiempi nimi, Kirkkomäki. Paikalta tutkittiin 1950-luvulla 50 ruumishautaa, ja pantiin merkille että niissä ei ollut enää esikiristillisen ajan hautalahjoja mutta vainajat kylläkin puettu parhaimpiinsa Ravattulan suunnilleen samanaikaisen kirkkomaan tyyliin.
Raision omasta mielestäni ehdottomasti vaikuttavin muinaismuistoalue on Siirin polttokenttäkalmisto (käytössä noin 600–1150): laaja, kumpuileva kallioalue, jolla kasvaa suuria katajoita – ilmeisesti viihtyvät poltettua ihmisluuta sisältävässä maaperässä. Paikassa on erikoislaatuinen harras tunnelma, jota lisää se, että siellä on tehty verrattain vähän arkeologista tutkimusta. Pidimme Siirin kalmiston kallioilla pienen eväshetken ja eläydyimme muinaisten ihmisten tapaan nauttia vainajiensa haudoilla muistoaterioita. (näkymä Siirin kalmistoon, etualalla arkeofyyttinä tavattavaa sikoangervoa, jonka juuri kuulemma muistuttaa perunaa; piknikillä kalmiston kallioilla)
Mullin rautakautisen asuinpaikan asukkaita on luultavasti haudattu sekä Siirin rautakautiseen että Konsan viikinkiaikaiseen kalmistoon. Raisiossa näkyy monin paikoin kristinuskon ja varhaisemman ajan murroskohta: ensimmäiset kristityt vainajat haluttiin yhä haudata tuttuihin kalmistoihin. Tätä ajattelua kuvastaa sekin, että Siirin kalmistosta on löydetty yksi ruumishauta, sillä paikan kallioinen maaperä ei ole lainkaan sopiva ruumishautaukseen. Ilari kertoi myös, että läheisessä Mahittulan kalmistossa ruumishautaukset on toteutettu asettamalla vainaja kalliolle ja latomalla päälle maata kummuksi.
Viimeinen kohteemme oli vilkkaan tien tuntumassa nykyään oleva Papinkallion rauta-aikainen asuinpaikka, joka oli käytössä ajanlaskun alun ensimmäiseltä vuosisadalta viikinkiajalle. Nimi juontuu siitä, että paikassa oli aikanaan kirkon omistuksia. Raision keskiaikainen kirkko näkyy paikkaan kun terästää katseensa. Paikkaa on tutkittu sen verran esimerkiksi koululaiskaivauksilla, että oletetaan rakennusten olleen enimmäkseen oksapunosta eikä Mullin asuinpaikan tapaan hirsisalvosta.
Noin 2,5 tuntia kestänyt kävelyretki oli todella antoisa erinomaisen oppaan ja muun seuran sekä tietenkin upeiden kohteiden ansiosta – ja paahtavasta helteestä huolimatta. Itse olen kotona työskentelevä freelancer, joten tällaiset epäviralliset kaivaus- ja muut yhteisöt ovat olleet viime vuosina hieno lisä elämään, ja oletan monen muun jakavan saman näkemyksen. Kaivauskollega Lauran kanssa aloimme jo ideoida museon nyt tyhjillään oleviin kahvilatiloihin kahvilaa, jossa tarjottaisiin keskiaikaisia ja vaikka rautakautisia herkkuja – ties mitä kaikkea siitä sikoangervon juurestakin voisi loihtia!
- Aulikki Vuola
Fysiikka lujilla
Tarkoitukseni oli tänään mennä kaivauksille siistimään ainakin Forsteenin talon kellarin seinuksia, mistä eilen kirjoittelinkin. Kuitenkin päätin viettää ansaitun rokulipäivän ja parannella itseäni. Huomasin jo eilen päivällä hieman fyysistä väsymistä kropassani ja omaa kehoa on hyvä kuunnella tunnetusti.
Mietin pitkään tässä, mitä kirjoittaisin (jos ollenkaan)? Kuitenkin mieleeni tuli asioita, mistä ehkä on hyvä mainita ja saa ainakin vähän erilaisen postauksen. Tällä kertaa havainnot kirjoituksessa ovat hieman erilaisia tosiaan, kuin normaalina kaivauspäivänä. Mutta kaikki lasketaan!
Olen yllättynyt miten hyvin keho on tottunut kaivaushommiin pitkän tauon jälkeen. Iltaisin on lähinnä ollut yleistä väsymystä, mutta henkisesti fiilinki todella virkeä kuitenkin. Raikkaassa ulkoilmassa työskentely on melkoista terapiaa päälle ja kropalle. Uniongelmaisena on pakko sanoa, että eipä tule mieleen koska olisin viimeksi nukkunut näin makoisasti.
Mutta kyllähän tällaiset työt vaativat veronsa myös.
Muistaakseni hieman manasin keskiviikkona lapiohommien jälkeen asentoa ja kotosalla pari kertaa iskikin äkkinäinen vihlova kipu vasemmassa reidessä/pakarassa. Tämä onneksi meni ohi. Kuitenkin eilisestä urakasta kädet osasivat muistuttaa hyvin. Suurin osa ajastahan kului kosteata ja kylmää savimaata käsitellessä konkreettisesti.
Ihmettelin kotiin mennessä, miten käteni ovat kylmät ja jotenkin kömpelöt. Nooh, iltasella nivelet tuntuivat tosi raskailta myös sormissa. Asiaa ei auttanut, että olin jo aiemmin tehnyt pienen vekin pikkusormeeni huomaamatta. Järkeä on hyvä käyttää, eli tänään on hemmottelu ja lepopäivä käsille. Haavakin on pihkavoiteella nopeasti paranemaan päin. Koin kuitenkin mielekkääksi sanoa tästä, sillä olemme tosiaan työskennelleet aiemmin olosuhteissa, missä ei ole kylmyydestä tietoakaan. Ihan mainitsemisen arvoista on myös se, että enitenhän sade- ja tuulikelillä pelkää flunssaa. Kuitenkaan en muistanut, että kädet voi kirjaimellisesti jäätyä vaikkei kylmältä tuntuisi.
Mitä kaivauksiin tulee, Ilari lähetti sähköpostia kaivausurakan seuraavaavasta vaiheesta. Tarkoitus olisi tutkia museon Factory-tilan viereistä aluetta. Siellä on tänään käynyt kaivinkone vielä siirtämässä pintakerroksia pois tieltämme. Operaation pääpointti on saada esiin Forsteenin kivitalon seinien yläosat esille. Tämä on mielenkiintoista, sillä emme ole tosiaan aiemmin päässeet kaivamaan ja tutkimaan tätä aluetta ollenkaan! Muu pihapiiri onkin tullut jo melko tutuksi, vaikka yllätyksiä joka päivä tuleekin (mikä on superhienoa tässä hommassa).
Mutta näihin tunnelmiin! Mukavaa viikonloppua kaikille!
Terkuin,
Kimmo Leijala
Monipuolista meininkiä!
Tänään sosiaalinen media ilmoitti, että taitaa olla aika lailla vuosipäivä yleisökaivausten alkamisesta vuonna 2018. Paljon on virrannut vettä Aurajoessa sen jälkeen, sekä maata seuloissa!
Hommat jatkuivat samoilta paikoilta kuin eilenkin. Kaivausporukkaa oli yhteensä neljä henkeä tänään ja Janna piti pari etälähetystä museopäivien tiimoilta. Paikalla kävi myös mukava valokuvaaja ja hän paljastuikin Ilarin ystäväksi jo lapsuuden ajoilta, joten pieni on maailma! Sää vaikutti todella epävakaiselta jatkuvasti, mutta kaivausolosuhteet olivat ennusteisiin nähden todella hyvät.
Jutut olivat rempseitä pitkin päivää ja hauskaa oli. Laura kävi myös paikalla ja hänellä piisasi paljon mielenkiintoisia tarinoita reissuiltaan. Kahvitauolla sattui myös hauska juttu. Ihmettelin, katsooko Janna puhelimestaan stand up -koomikkoa (äänet eivät olleet päällä), mutta sehän olikin Ilari pitämässä etäesitystä! Voi minua. Taidan olla Ilarille velkaa pullakahvit. Tai parit sellaiset.
Rauli jatkoi tonttinsa kaivamista ja viemärikaivannon luona rakennuksen seinä näytti yllättävästi jatkuvan oletettua pidemmälle. Tätä pohdimme jo eilen ja kysymyksiä heräsi porukalla jatkuvasti lisää. Viestittelin eilen illalla Ilarin kanssa lyhyesti ja hän sanoi tutkivansa vanhoja, sekä uudempia karttoja asian tiimoilta. Jännitys tiivistyy! Tällaiset yllätykset ovat aina todella kiehtovia. Muutenkin keskustelimme siitä, kuinka paljon tuolla alueella onkaan tapahtunut vuosisatojen mittaan.
Luostarin jokikadulta katsoen saimme vasemmanpuoleisen ylemmän maakerroksen tänään kaivettua. Kaivaminen oli sinänsä helppoa, sillä eilisten sateiden jälkeen maa oli pehmennyt mukavasti. Löytöjen havaitseminen tosin mutaisista paakuista oli hankalaa, mutta onneksi on seulat sitä varten, että saamme tarkemmin löydöt esille ja turhan maan pois tieltä.
Lastahommat alkoivat tuntua vähän liikaa oikeassa ranteessani iltapäivällä, joten päätin vaihtaa loppupäivästä työnkuvaa. Eli lapioin ja harjasin pois taas vaahtolasia. Sain lopulta Forsteenin kellarin molemmat sisäpihan puolella olevat seinustat näkyviin. Käärimme suojakangasta pois ja nyt seinätiilet näkyvät kunnolla. Hauska nähdä vanhaa tuttua siis parin vuoden jälkeen! Ajattelin huomenna vielä siistiä reunoja, koska tuo suojakangas ei ole mikään maailman romanttisin näky niin hienolla paikalla.
Alkujaan ajattelin vain piipahtaa aamusella kaivauksilla, mutta hups kun taas vierähti mukavasti seitsemän tuntia. Tällaista se on kun saa tehdä unelmahommaa hyvässä seurassa loistavalla paikalla!
Museohan on nyt koronan jäljiltä auki ja kaivauksille saa tulla vapaasti tutustumaan. Yleensä olemme paikalla klo 9-16 ainakin. Toki pidämme välissä parit tauot. Mutta keskimäärin paikalla on aina tuolloin joku.
Terkuin,
Kimmo Leijala
Laajennetaan Turkua 