Takaisin hommiin!

Perjantain kaivaukset alkoivat kuulaan syksyisessä säässä viikon tauon jälkeen. Puiden varjossa seuloessa oli ihan vilpoisaa, mutta museon ympärillä olevat muurit suojelivat meitä pahimmilta tuulenpuuskilta. Tyhjensimme aluksi ja kävimme läpi viime kerralta jääneet ämpärit. Löytöjä tuli niistä ihan mukavasti. Perinteistä lasia, luuta ja keramiikan siruja. Myöhemmin löytyi hienoa lasitettua kaakelia mm.



Torstaina Ilari tosiaan piti mainion esitelmän keskiaikaisesta lääketieteestä ja yrteistä. Tämän innoittamana kaivauksiamme tuli seuraamaan herrasmies, mistä saimmekin mitä parhaimman apurin lopulta koko kaivauspäiväksi. Eli ei muuta kuin meidän omituisesta varastokopista kaivauskamppeet mukaan, opastamaan ja hommiin!



Aina kun kaivamaan tulee uusi ihminen, on niin hienoa huomata ja eläytyä siihen lapsenomaiseen riemuun ja innostukseen. Vaikka näitä hommia on tullut tehtyä jo useampana vuotena, on kiva samalla löytää se tuttu kipinä itsestä aina uudelleen.



Juha ja Pirkka-Pekka tasoittivat liiteritasoa. Itse Aulikin kanssa lähinnä sen vierustaa kaivoimme ja yritimme tehdä sopivaa kulkuväylää liiterille, sekä kujakivetyksen tasolle. Heli puolestaan toimi monitoimityyppinä kertoen paikasta vieraille, seuloen ja kaivaen myöskin. Juttujen taso heitteli mitä syvällisimmistä asioista täyteen komiikkaan, eli huomasi taas jengin perjantaifiiliksen!



Ilarin kanssa oli hulvatonta seurata pilvien kulkua, mitkä tuntuivat kuin väistävän aurinkoa. Kunnon järjestelmäkamerallahan paras keli on paikan dokumentointiin pilvinen sää. Tästä saimme monet naurut, mutta onnistuihan se lopulta!

Pienen kaivaustauon jälkeen aika kului kuin siivillä. Tänään oli poikkeuksellinen päivä sinänsä, että hommat kestivät vain pari tuntia. Mutta hyvää lämmittelyähän tämä oli seuraavaa viikkoa kohden.

Päivän lopuksi oli hieno hetki pysähtyä porukalla ja miettiä syvempiä kysymyksiä ajasta, historiasta, arkeologiasta ja kaivamisesta. Hienoa monologia ja dialogia piisasi!

Eli kohti uutta viikkoa!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Pohdittavaa, vastoinkäymisiä ja mielenkiintoinen luento!

Löytörasian sisältö oli aika samanlainen viime torstaina kuin aiempina päivinäkin. Mukavana lisänä tosin vastaan tuli pieniä kuvioidun keramiikan siruja, helmi, liitupiipun paloja ja ilmeisesti melko kookkaan rotan luita. Lisäksi oli ilo pitkästä aikaa tunnistaa Hollannista kotoisin olevan virvoitusjuomapullon kappale, minkä muut olivat kaivaneet aiemmin esille. On sentään jotain oppia jäänyt päähän aiemmilta vuosilta!



Siinä missä edellisissä päivityksissä olen kuvannut hemaisevaa mutavelliä ja muovailuvahaa seuloessa, tällä kertaa asiat kääntyivät hieman päälaelleen. Kun mutainen lilluva savimöhnä kovettuu, se muuttuu oikeastaan betoni- ja kivimäiseksi. Seulominen on todella hidasta, sillä paakkuja on todella hankala halkaista, murentaa tai saada järkevään käsiteltävään muotoon löytöjen erottamiseksi. Sekä toki niin, ettei vahingossa riko hauraita juttuja mitä paljastuu. Oma ongelmansa on myös se, että nuo kokkareet pitää käydä melkein yksi kerrallaan läpi, mikä voi olla aidosti jopa turhauttavaakin ja sormiinkin saattaa sattua.



Päivän loppupuolella Ilari päätti tutkia tarkemmin tämän vuoden kaivauksissa esille tullutta seinustaa. Seinämän päällä näkyy kolme tiiltä ja laastia, mitkä viittasivat asetteluineen ja muodoltaan holvaukseen, mutta seinän muusta rakenteesta ei suoralta kädeltä voi päätellä pahemmin mitään varmaa vielä. Ilari päätti irrottaa maa- ja kiviainesta kohteesta, mikä paljastui melkoisen sekalaiseksi. Murentuneita ja haljenneita tiilenpaloja, hiekkaa, murentunutta laastia ja luonnollisempia kiviä.



Kuitenkin kun nämä ns. ylimääräiset jutut saatiin pois tieltä, seinämässä näytti olevan melko selkeä linjaus tiilineen ja syventymineen. Pohdimme, että kyseessä voisi olla umpeen muurattu ”jokin”. Onko se ikkuna, oviaukko, vaiko pelkkää illuusiota jää tarkemmalle tarkastelulle seuraavina kaivauspäivinä. Ennen tätä pientä purku- ja siistimistyötä Ilari olikin jo uumoillut, että kyseessä voisi olla umpeen muurattu ikkuna. Oli todella mielenkiintoista päättää päivä tällaiseen mietintätuokioon ja spekulointiin. Oli hyvä myös valokuvata kohde varmuudeksi, sillä maa-aines vaikutti osittain melko hauraalta ja sortumisvaaraakin näytti olevan.



Myöhemmin seuraavien päivien kaivaussuunnitelmat menivätkin yllättäen vihulaisen, eli koronan takia uusiksi. Onneksi kyse oli vain varotoiminpiteestä, mutta viimeiset työskentelypäivät peruttiin. Harmitus oli päällimmäisenä mielessä ja ajatukset, että tähänkö nyt hommat sitten jäivät, sillä viimeinen virallinen kaivuupäivä olisi ollut 30.8. Iloisena yllätyksenä Museovirasto oli suotuisa ja Ilari sai hommattua meille kaivauslupaa 19.9 asti. Eli nyt on mukavasti aikaa selvitellä päätä askarruttavat mysteerit ja kaivaa liiterin alusta esiin pihan kujatasoon asti. Hyvällä tuurilla pääsemme myös tutkimaan sitäkin alempia kerroksia vielä! Uskoisin, että hommat etenevät aika vauhdilla, sillä seuraavat kerrokset liiterin kohdalla ovat lähinnä näillä näkymin tiilien poistamista ja viskomista. Fyysistä hommaa ja käsien lihakset kiittävät, mutta tämä on ollut yleensä sangen nopeaa puuhaa.



Huomenna perjantaina 3.9 pääsemme takaisin töihin, mutta sitä ennen kannattaa tulla Aboa Vetus & Ars Novaan tänään 2.9 klo 17. Museon sisäpihalla Ilari pitää teemaluennon nimeltä Rohtoyrtit ja keskiajan lääketiede. Luentoon liittyviä yrttejä onkin voinut samalla sisäpihalla ihastella koko kesän ajan jo. Tapahtuma on maksuton!

Siis tervetuloa!

Syysterkuin,

Kimmo Leijala

Hienoja löytöjä ja haikeita tunnelmia

Vaikka aamulla keli tuntui todella epävakaalta, saimme nauttia kuitenkin mitä parhaimmasta kaivaussäästä. Omasta mielestäni sellainen +17 astetta, pieni tuuli ja puolipilvinen keli on lähes täydellinen. Mutta meitä on moneksi, osa nauttii kuumastakin paahteesta ja kurakelitkään eivät haittaa sitten yhtään toisia.

Päivä oli kauttaaltaan mitä löytörikkain! Luita, nauloja, Turun palossa sulaneita metallurgisia möhkäleitä, piikiveä (tuluksissa käytettyä), pientä lasitettua keramiikkaa, upeita kaakeliuunin kappaleita ja astioiden palasia, sekä tottahan toki pieni liitupiipun varren osa!



Lisäksi ihmettelyn aihetta aiheuttivat tietyt asiat Forsteenin talon seinärakenteista, mutta näistä ehkä myöhemmin lisää, kun asiat selkenevät. Itse vietin suurimman osan päivästä seuloessa, joten en ihan tarkkaan kuullut muiden pohdintoja kaivauspisteellä toisaalla.



Päivän keskustelut olivat vaihteeksi vauhdikkaita ja tietorikkaita. Aiheina olivat mm. Vitruviuksen pohdinnat viemäröinnistä, Catulluksen pilkkarunot, japanilainen skumppasake, savustettu tee, suomalaisuuden arkkityypit, antiikin Kreikan sävelasteikot ja vaiks mitä muuta.

Mukavaa oli myös päästä tietotoimistohommiin kaivauksilla pitkästä aikaa, eli kertomaan työstämme, löydöistä ja alueen historiasta yleisölle.

Kahvitauolla oli puolestaan hieman haikeutta ilmassa.

Rauli oli koko kesän ajan assistenttina kaivauksilla, mutten valitettavasti päässyt hänen läksiäisiinsä taannoin. Tänään puolestaan oli hänen kollegansa Marian viimeinen työpäivä. Molemmistahan on ollut aivan mieletön apu koko kesän ja aivan huipputyyppejä ovat! Ikävä on jo nyt. Asiaan kuuluvat kakkukahvit olivat tarinoineen liikuttavat ja olihan siinä vähän omituista mennä jatkamaan hetkeksi vielä hommia.



Lopuksi koko päivän Heliä ja Mariaa vainonnut ampiainen onnistui tuikkaamaan Mariaa sormeen, mutta onneksi Ilarin löytämä prinsessalaastari paransi pahimmatkin taisteluvammat!

Tämän vuoden kaivauksia on vähän päälle viikko jäljellä. Ilarin haaveena olisi, että pääsisimme kaivamaan liiteripaikan sijainnin ns. pihatasoon asti. Eiköhän tämäkin unelma toteudu, kun on motivoitunut huippujengi asialla! Nyt on hyvä siirtyä viikonlopun viettoon, kun tauolla aloin näkemään jo kampakeraamisia kuvioita voileipäkekseissä!



Terkuin,

Kimmo Leijala

Tuulta ja vesituiskua!

Turkua ja varmasti muutakin Suomea ovat koetelleet laajat ja paikoitellen melko rajutkin saderintamat jo pienen tovin verran. Onneksi pirteää kaivausporukkaa tämä ei tunnu liikaa haittaavan ja asiasta saa revittyä huumoriakin. Mudan keskellä mm. jaksoin ihmetellä Helin taikakenkiä, mitkä pysyvät aivan valkeina. Kun katson omia työkenkiäni, kontrastiero on melkoinen!



Hommiin lähtiessä tosiaan saa kotona melkoisesti arpoa, kuinka pukeutua. Sen verran ovat kelit heitelleet ihan tuntien ja jopa minuuttien välillä. Ilarin kanssa tosin olin siitä samaa mieltä, että aina mieluummin sitä sateessa kaivaa, kuin pätsimäisissä olosuhteissa. Jälkimmäiset ovat vaihteeksi tänäkin kesänä tulleet sangen tutuiksi. Lisäksi tällaiset hieman epävakaiset ja kosteat säät muutenkin kuvastavat parhaiten ihan yleisiä kaivaussäitä Suomen maaperällä.

Keskiviikkona tuli lähinnä seulottua onneksi kuivaa maa-ainesta. Löytöjä tuli yllättävän paljon. Varsinkin todella pieniä luunsiruja, muutama vinkeä keramiikan palanen, sekä aina yhtä ihana liitupiipun varren palanen. Pari varsin koomisen mutkallaan olevaa naulaakin tuli vastaan.



Kostuneet ämpärit sisältöineen olivat tosin aina yhtä ihanaa liejua ja mutapaakkujen seosta. Esineiden tunnistus on hieman haastavaa näiden märän hiekan, mullan, saven ja muiden maan suomien elementtien seasta. Seulatkaan eivät kiitä pahemmin, kun mikään ei tunnu menevän läpi.

Kuitenkin onneksi oma-aloitteisesti ripsivä sade puhdistelee löytörasioiden sisältöä automaattisesti pikkaisen ja varsinaisestihan löydöt putsataan, sekä lajitellaan syksyn jälkitöissä huolella (mistä aiemmassa blogijutussa olikin puhetta).



Myöskin tontin läpi kulkevaa puutarhapolkua on jälleen löytynyt selkeä ja mielenkiintoinen osio pienen kivetyksen kera.



Keskiviikkoisen kaivauspäivän jälkeen oli kaivausporukalle järjestetty nyyttäriperiaatteella dokkari-iltama, jossa katsottiin legendaarisen Time team -ohjelman jaksoja. Itse en päässyt valitettavasti paikalle, mutta porukkaa oli paljon ja hauskaa oli kuulemma ollut! Toivottavasti tällaista järjestetään jatkossa enemmänkin. Mukava kun on yhteisöllisyyttä kaivauspaikan ulkopuolellakin!

Tätä kirjoittaessa tässä aamusella ulkona satelee vielä kiitettävästi, mutta päiväksi on luvattu mitä mainiointa kaivauskeliä. Peukut siis pystyyn!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Raision rautakautta raottamassa

Maanantaina 21. kesäkuuta oli Aboa Vetus Ars Nova -museon vapaaehtoisilla ja kesätyöntekijöillä hiukan erilainen työpäivä, kun museon oma arkeologi, kaivausjohtajamme Ilari Aalto oli luvannut esitellä meille Raision rautakautisia ja keskiaikaisia paikkoja. Olin samantyyppisellä parin tunnin kävelyretkellä toukokuun alussa, joka oli sikäli parempi ajankohta, että luonto oli vasta heräämässä ja maaston muodot erottuivat paremmin. Kesäajassa taas on se hyvä puoli, että voi tarkastella muinaispaikoilla viihtyviä kasveja, arkeofyyttejä. Näitä ovat esimerkiksi jänönapila (uusi tieto itselleni!), keltamo ja maltillisesti leviävä sikoangervo. Kalmistojen ja kasvien ystävä oli siis taas helppo saada liikkeelle paahtavasta helteestä huolimatta.

Tapasimme Huhkon kartanolla klo 14, ja ensimmäinen kohteemme oli nykyisen Huhkon pato, jonka kohdalla toimi eri rakennuksissa Huhkonkosken mylly keskiajalta 1950-luvulle, jolloin nykyinen tie rakennettiin. Tämän tienrakentamisen myötä myös löydettiin 1960-luvun alussa Huhkonkallion rautakautinen kalmisto. Ilari kuvaili värikkäästi, miten räjäytystöissä kallionkolosta yhtäkkiä singahti esiin taitettu miekka. Osa kalmistoa oli jo ehtinyt tuhoutua, osa puolestaan on yhä tutkimatta jäljellä olevan kallion uumenissa: kalmisto on siitä erikoinen, että roviolla poltettujen vainajien jäänteet sijoitettiin hautalahjoineen kallionkoloihin. Huhkonkallion juurella on luonto lähellä: Ilari kehotti varomaan punkkeja, mutta törmäsimmekin suureen kyykäärmeeseen. Arkeologiharjoittelija Rauli laitettiinkin tukevine vaelluskenkineen tästä lähin kulkemaan joukon kärkeen.

Matka jatkui Raisionjoen ylittävälle sillalle, jonka kohdalla on myös Turun ja Raision raja. Aivan joen tuntumassa on Mälikkälän keskiaikainen kylänpaikka, joka tosin on nykyään Härkämäkeä. Ilari kertoi, että Raision nimi saattaa tulla juuri tästä matalasta ”suojoesta”, johon viittaisi eestinkielinen sana.

Heti sillan toisella puolella on yksi Raision merkittävimmistä rautakautisista kohteista eli Mullin eduspellon asuinpaikka, jossa tehtiin kaivauksia 1990-luvulla. Esiin saatiin mm. neljä hirsisalvosrakennusta, joiden arvioidaan palaneen joskus 1100-luvun lopulla. Tuolloin ei kuulemma ollut tavatonta, että joku porukka tuli polttamaan kylän tai asuinpaikan (turkulaisetko tässä tapauksessa?!). Juuri Mullin asuinpaikan löytöjen perusteella on voitu arvioida rautakauden ihmisten ruokavaliota, sillä paikalta on löydetty runsaasti mm. lampaan ja vuohen luita. Tontilta on löydetty maahan haudattuna (ehkä uhrina?) myös pronssinen raaka-aineharkko, josta on irrotettu palasia pronssiesineiden valmistamiseen. Tästä löydöstä on saanut nimensä Raision museo, Harkko.

Nykyisen Konsan alakoulun kohdalla otaksutaan 1100-luvulla sijainneen Raision vanhimman kirkon. Tähän viittaisi myös paikan aiempi nimi, Kirkkomäki. Paikalta tutkittiin 1950-luvulla 50 ruumishautaa, ja pantiin merkille että niissä ei ollut enää esikiristillisen ajan hautalahjoja mutta vainajat kylläkin puettu parhaimpiinsa Ravattulan suunnilleen samanaikaisen kirkkomaan tyyliin.

Raision omasta mielestäni ehdottomasti vaikuttavin muinaismuistoalue on Siirin polttokenttäkalmisto (käytössä noin 600–1150): laaja, kumpuileva kallioalue, jolla kasvaa suuria katajoita – ilmeisesti viihtyvät poltettua ihmisluuta sisältävässä maaperässä. Paikassa on erikoislaatuinen harras tunnelma, jota lisää se, että siellä on tehty verrattain vähän arkeologista tutkimusta. Pidimme Siirin kalmiston kallioilla pienen eväshetken ja eläydyimme muinaisten ihmisten tapaan nauttia vainajiensa haudoilla muistoaterioita. (näkymä Siirin kalmistoon, etualalla arkeofyyttinä tavattavaa sikoangervoa, jonka juuri kuulemma muistuttaa perunaa; piknikillä kalmiston kallioilla)

Mullin rautakautisen asuinpaikan asukkaita on luultavasti haudattu sekä Siirin rautakautiseen että Konsan viikinkiaikaiseen kalmistoon. Raisiossa näkyy monin paikoin kristinuskon ja varhaisemman ajan murroskohta: ensimmäiset kristityt vainajat haluttiin yhä haudata tuttuihin kalmistoihin. Tätä ajattelua kuvastaa sekin, että Siirin kalmistosta on löydetty yksi ruumishauta, sillä paikan kallioinen maaperä ei ole lainkaan sopiva ruumishautaukseen. Ilari kertoi myös, että läheisessä Mahittulan kalmistossa ruumishautaukset on toteutettu asettamalla vainaja kalliolle ja latomalla päälle maata kummuksi.

Viimeinen kohteemme oli vilkkaan tien tuntumassa nykyään oleva Papinkallion rauta-aikainen asuinpaikka, joka oli käytössä ajanlaskun alun ensimmäiseltä vuosisadalta viikinkiajalle. Nimi juontuu siitä, että paikassa oli aikanaan kirkon omistuksia. Raision keskiaikainen kirkko näkyy paikkaan kun terästää katseensa. Paikkaa on tutkittu sen verran esimerkiksi koululaiskaivauksilla, että oletetaan rakennusten olleen enimmäkseen oksapunosta eikä Mullin asuinpaikan tapaan hirsisalvosta.

Noin 2,5 tuntia kestänyt kävelyretki oli todella antoisa erinomaisen oppaan ja muun seuran sekä tietenkin upeiden kohteiden ansiosta – ja paahtavasta helteestä huolimatta. Itse olen kotona työskentelevä freelancer, joten tällaiset epäviralliset kaivaus- ja muut yhteisöt ovat olleet viime vuosina hieno lisä elämään, ja oletan monen muun jakavan saman näkemyksen. Kaivauskollega Lauran kanssa aloimme jo ideoida museon nyt tyhjillään oleviin kahvilatiloihin kahvilaa, jossa tarjottaisiin keskiaikaisia ja vaikka rautakautisia herkkuja – ties mitä kaikkea siitä sikoangervon juurestakin voisi loihtia!

  • Aulikki Vuola

Fysiikka lujilla

Tarkoitukseni oli tänään mennä kaivauksille siistimään ainakin Forsteenin talon kellarin seinuksia, mistä eilen kirjoittelinkin. Kuitenkin päätin viettää ansaitun rokulipäivän ja parannella itseäni. Huomasin jo eilen päivällä hieman fyysistä väsymistä kropassani ja omaa kehoa on hyvä kuunnella tunnetusti.

Mietin pitkään tässä, mitä kirjoittaisin (jos ollenkaan)? Kuitenkin mieleeni tuli asioita, mistä ehkä on hyvä mainita ja saa ainakin vähän erilaisen postauksen. Tällä kertaa havainnot kirjoituksessa ovat hieman erilaisia tosiaan, kuin normaalina kaivauspäivänä. Mutta kaikki lasketaan!

Olen yllättynyt miten hyvin keho on tottunut kaivaushommiin pitkän tauon jälkeen. Iltaisin on lähinnä ollut yleistä väsymystä, mutta henkisesti fiilinki todella virkeä kuitenkin. Raikkaassa ulkoilmassa työskentely on melkoista terapiaa päälle ja kropalle. Uniongelmaisena on pakko sanoa, että eipä tule mieleen koska olisin viimeksi nukkunut näin makoisasti.

Mutta kyllähän tällaiset työt vaativat veronsa myös.

Muistaakseni hieman manasin keskiviikkona lapiohommien jälkeen asentoa ja kotosalla pari kertaa iskikin äkkinäinen vihlova kipu vasemmassa reidessä/pakarassa. Tämä onneksi meni ohi. Kuitenkin eilisestä urakasta kädet osasivat muistuttaa hyvin. Suurin osa ajastahan kului kosteata ja kylmää savimaata käsitellessä konkreettisesti.

Ihmettelin kotiin mennessä, miten käteni ovat kylmät ja jotenkin kömpelöt. Nooh, iltasella nivelet tuntuivat tosi raskailta myös sormissa. Asiaa ei auttanut, että olin jo aiemmin tehnyt pienen vekin pikkusormeeni huomaamatta. Järkeä on hyvä käyttää, eli tänään on hemmottelu ja lepopäivä käsille. Haavakin on pihkavoiteella nopeasti paranemaan päin. Koin kuitenkin mielekkääksi sanoa tästä, sillä olemme tosiaan työskennelleet aiemmin olosuhteissa, missä ei ole kylmyydestä tietoakaan. Ihan mainitsemisen arvoista on myös se, että enitenhän sade- ja tuulikelillä pelkää flunssaa. Kuitenkaan en muistanut, että kädet voi kirjaimellisesti jäätyä vaikkei kylmältä tuntuisi.

Mitä kaivauksiin tulee, Ilari lähetti sähköpostia kaivausurakan seuraavaavasta vaiheesta. Tarkoitus olisi tutkia museon Factory-tilan viereistä aluetta. Siellä on tänään käynyt kaivinkone vielä siirtämässä pintakerroksia pois tieltämme. Operaation pääpointti on saada esiin Forsteenin kivitalon seinien yläosat esille.  Tämä on mielenkiintoista, sillä emme ole tosiaan aiemmin päässeet kaivamaan ja tutkimaan tätä aluetta ollenkaan! Muu pihapiiri onkin tullut jo melko tutuksi, vaikka yllätyksiä joka päivä tuleekin (mikä on superhienoa tässä hommassa).

Mutta näihin tunnelmiin! Mukavaa viikonloppua kaikille!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Monipuolista meininkiä!

Tänään sosiaalinen media ilmoitti, että taitaa olla aika lailla vuosipäivä yleisökaivausten alkamisesta vuonna 2018. Paljon on virrannut vettä Aurajoessa sen jälkeen, sekä maata seuloissa!

Hommat jatkuivat samoilta paikoilta kuin eilenkin. Kaivausporukkaa oli yhteensä neljä henkeä tänään ja Janna piti pari etälähetystä museopäivien tiimoilta. Paikalla kävi myös mukava valokuvaaja ja hän paljastuikin Ilarin ystäväksi jo lapsuuden ajoilta, joten pieni on maailma! Sää vaikutti todella epävakaiselta jatkuvasti, mutta kaivausolosuhteet olivat ennusteisiin nähden todella hyvät.



Jutut olivat rempseitä pitkin päivää ja hauskaa oli. Laura kävi myös paikalla ja hänellä piisasi paljon mielenkiintoisia tarinoita reissuiltaan. Kahvitauolla sattui myös hauska juttu. Ihmettelin, katsooko Janna puhelimestaan stand up -koomikkoa (äänet eivät olleet päällä), mutta sehän olikin Ilari pitämässä etäesitystä! Voi minua. Taidan olla Ilarille velkaa pullakahvit. Tai parit sellaiset.



Rauli jatkoi tonttinsa kaivamista ja viemärikaivannon luona rakennuksen seinä näytti yllättävästi jatkuvan oletettua pidemmälle. Tätä pohdimme jo eilen ja kysymyksiä heräsi porukalla jatkuvasti lisää. Viestittelin eilen illalla Ilarin kanssa lyhyesti ja hän sanoi tutkivansa vanhoja, sekä uudempia karttoja asian tiimoilta. Jännitys tiivistyy! Tällaiset yllätykset ovat aina todella kiehtovia. Muutenkin keskustelimme siitä, kuinka paljon tuolla alueella onkaan tapahtunut vuosisatojen mittaan.



Luostarin jokikadulta katsoen saimme vasemmanpuoleisen ylemmän maakerroksen tänään kaivettua. Kaivaminen oli sinänsä helppoa, sillä eilisten sateiden jälkeen maa oli pehmennyt mukavasti. Löytöjen havaitseminen tosin mutaisista paakuista oli hankalaa, mutta onneksi on seulat sitä varten, että saamme tarkemmin löydöt esille ja turhan maan pois tieltä.



Lastahommat alkoivat tuntua vähän liikaa oikeassa ranteessani iltapäivällä, joten päätin vaihtaa loppupäivästä työnkuvaa. Eli lapioin ja harjasin pois taas vaahtolasia. Sain lopulta Forsteenin kellarin molemmat sisäpihan puolella olevat seinustat näkyviin. Käärimme suojakangasta pois ja nyt seinätiilet näkyvät kunnolla. Hauska nähdä vanhaa tuttua siis parin vuoden jälkeen! Ajattelin huomenna vielä siistiä reunoja, koska tuo suojakangas ei ole mikään maailman romanttisin näky niin hienolla paikalla.



Alkujaan ajattelin vain piipahtaa aamusella kaivauksilla, mutta hups kun taas vierähti mukavasti seitsemän tuntia. Tällaista se on kun saa tehdä unelmahommaa hyvässä seurassa loistavalla paikalla!

Museohan on nyt koronan jäljiltä auki ja kaivauksille saa tulla vapaasti tutustumaan. Yleensä olemme paikalla klo 9-16 ainakin. Toki pidämme välissä parit tauot. Mutta keskimäärin paikalla on aina tuolloin joku.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Sataa, sataa ropisee

Aamu alkoi vaihteeksi tarkastelemalla säätä. Sadetta ja kovaa tuulta oli luvattu ja molempia tuli lopulta ihan riittämiin. Tämä ei kuitenkaan haitannut pahemmin kaivauksia, sillä aamupäivästä oli ihan jopa säädyllinen keli. Hommat alkoivat siitä mihin eilen oikeastaan jäimmekin. Jatkoin lastalla kaivamista ja kaivausprofiilin selventämistä Aulikin kanssa. Rauli kaivoi tontillaan viemärikaivon ympärystää, mikä oli todella löytörikas. Maa siinä kohtaan on viemäritöiden takia aika lailla sekoittunutta täyttömaata, eli löytökontekstia on hankala päätellä. Hän kuitenkin teki todella makeita löytöjä ja havaintoja kyseisestä paikasta, kuten merkattua tiiltä. Paras oma löytöni oli pieni kuvioitu keramiikkapala, sekä kaakelin pala.



Päivän erikoisuus tällä kertaa oli etälähetys. Tällä viikolla järjestetään valtakunnalliset museopäivät ja Jannan tehtävänä oli pitää esitys kaivauspaikastamme etänä vallitsevan koronatilanteen takia. Ilari oli itse museopäivillä paikan päällä maestron virassa. Janna saapui paikalle tosi aikaisin ja asetti audiovisuaaliset laitteet kuntoon jalustan kera. Oikeastaan tilanne sujui omalta kohdalta aika luonnollisesti ja eipä kamerasta välittänyt ollenkaan maata raapiessa.

Liekö silläkin vaikutusta, että kesien mittaan kaivauksilla on käynyt lukemattomasti ihmisiä ihmettelemässä paikkaa ja puuhasteluamme, sekä kuvaamassa. Eli moiseen on tottunut hyvin, eikä kyse ollut kuitenkaan mistään ns. isoveli valvoo-meiningistä. Jaksan kyllä ihailla miten luontevasti Janna osaa esiintyä aina niin pirtsakasti ja innostuneesti. Lisäksi hän toi meille janojuomaksi aivan mielettömän hyvää mansikkamehua, mikä herätti nostalgiset lapsuudenmuistot!



Puoliltapäivin Rauli kävi lounaalla ja pidimme Aulikin kanssa evästauon museon Factory-tilassa sadetta pitäen. Seurasimme tiiviisti sään kehittymistä. Tuntui koko ajan siltä, että saderintama tuulineen voimistui jatkuvasti. Päätimme porukalla kuitenkin jatkaa hommia. Aulikki kaivamista ja seulomista, Rauli viemärialueen kaivamista ja itse lapioin vaahtolasia jälleen pois Forsteenin kellarin rajoilta.

Hauskana vanhana tuttavuutena tuli vastaan kellariin rakentamamme portaikko vaahtolasin alta. Tämä materiaalihan on siis tosi kevyttä, vaikka lapiointi allekirjoittaneen selässä tuntuu aina. En ole vielä keksinyt sopivan ergonomista asentoa kyseiseen hommaan. Onkohan edes sellaista? Toisaalta melkein mitä tahansa teet näissä hommissa, olet aina kumarassa. Hauskaa luonnonilmiötä kovassa tuulessa sai todistaa, kun lapiollinen tavaraa ilmassa päätyi aivan eri paikkaan kuin olin tarkoittanut.



Sade ja tuuli alkoivat yltyä iltapäivää kohden askel askeleelta ja sain viimeisteltyä päivän osalta asettamani tavoitteet. Meillä on koko kesä onneksemme aikaa kaivaa, eikä kannata kerralla ahnehtia liikaa. Tällaisissa olosuhteissa vilustuttaa itsensä salakavalasti. Lisäksi jos olisin jatkanut kaivamista, olisin lähinnä kerännyt märkiä mutapaakkuja, mitkä lopulta olisivat tukkineet seulan ritilän. Juuri ennen kotiin lampsimista Rauli löysi lopuksi viemärikaivon vierestä ehjää tiiliseinää, minkä hän dokumentoi. Mielenkiintoista!



Tästä on hyvä jatkaa huomiseen. Ilmeisesti sateiden rippeitä on aamulla tiedossa, mutta siitä eteenpäin pitäisi olla oikein lupaavat olosuhteet jatkoa ajatellen.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Unelmia ja kaivaushommia

Tervehdys taas!

Maanantai alkoi aurinkoisena, mutta melko viileänä. Ilari ja Rauli tuttuun tapaan mittasivat takymetrillä pisteitä. Itse siivosin kujakivetystä puista tippuneesta roskasta harjalla, sekä kitkin kujan päästä rikkaruohoja ja ylimääräistä maata. On hauskaa olla vuosisatoja vanhan paikan talonmiehenä! Kymmenen aikaan parivaljakko suunnisti viikkopalaveriin ja hoidin sillä välin käytännön asioita lähinnä puhelimitse. Oli tosin makeaa pitää teehetki jokirannassa hengähtäen. On tämä ympäristö vaan upea!



Kun loput maakerrokset saadaan kaivettua luostarin jokikadun puoleisesta päästä, tarkoitus olisi saada katu ja kuja yhteneväiseksi. Näin vierailijat pääsisivät itse tepastelemaan kujalle, hahmottamaan kaivausalueen paremmin ja fiilistelemään pihapiirissä.

Puoliltapäivin lisää kaivausporukkaa saapui paikalle ja meitä oli yhteensä kahdeksan. Aurinko lämmitti mukavasti ja aloitimme lastahommat melko systemaattisesti nätissä rivissä. Ilari hahmotti meille kaivausprofiilia ja löytöjä tuli mukavasti, vaikka ylemmät kaivauskerrokset eivät kovin löytörikkaita ole olleet tähän mennessä.



Pintalöytöjä kuitenkin alueelta on kertynyt alkuun melko mukavasti. Mielenkiintoisimpia löytöjä itselleni olivat kivennäisvesifanina vanhan virvoitusjuoma-astian suun palanen ja loppumetreillä löytynyt kissan? kynsi.



Kaikkiaan oli todella mukavaa tavata ihmisiä, joita ei ole nähnyt pariin vuoteen. Jutunaihetta piisasi ihan arkiasioista pyhimyksiin asti. Lisäksi sai oppia kanssakaivajilta taas villiyrteistä ja vaikka mistä!



Tiistaina jatkoin pääasiassa eilisen lastahommia ja asetin tavoitteeksi selventää Ilarin merkkaamaa profiilia. Päivä sujui sangen rattoisasti, vaikka polvet tuntuivat olevan aika kovilla välillä. Rauli jatkoi hommia viereisen tontin kanssa ja haaveilimme tulevista löydöistä. Paikallahan on ollut kellarikapakka/ravintola ilmeisesti ja liitupiiput, nopat, kolikot, oluthanat, sekä pullolasi olisivat sangen tervetulleita löytöjä kaivausten jatkuessa syvemmälle.



Paikalle saapui myös hieman erilaisia kaivausapulaisia. Varsin leppoisat maansiirtokoneen operoijat suunnittelivat Ilarin kanssa viereisen tilan tyhjentämistä. Paikallahan oli taideteos ja kasveja aiemmin. Nythän teos oli poistettu jo ennen meidän kaivauksien alkua. Oli mielenkiintoista seurata kauhomisoperaatiota. Tämähän tapahtui niin, että varsinainen kone oli museon muurin toisella puolella ulkosalla ja pitkän varren avulla maata kaivettiin/siirrettiin muurin yli. Tilanne oli melko eksoottista katsottavaa verrattuna lapiohommiin.



Lopuksi Rauli tarkasteli luostarin jokikadun puoleista seinustaa ja kaivoi aluetta, että hahmottaisimme paremmin sitä. Muuten hän jatkoi ns. omalla tontillaan perinteisiä hommiaan ja itse kaivoin lastalla omalla paikallani.



Sään puolesta päivä oli oikein mainio. Huomiseksi on luvattu rankkasadetta, joten sitä odotellessa kauhunsekaisin tuntein.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Kohti viikonloppua

Kaivauspäivä alkoi kotosalla arvuutellen päivän säätilaa. Seurasin eilen pitkin päivää millaista keliä on luvassa, mutta ennuste vaihteli aivan parin tunnin välein. Vaikka aamulla oli kalsea sää pienen vesisateen siivittämänä, kaivauskeli oli mitä mainioin muuten. Raulin kanssa eilen totesimme yhteen ääneen, että sääasioiden kanssa Turussa kannattaa luottaa omaan nokkaansa. Tämä on hyvä yleissääntö.

Rauli jatkoi Forsteenin talon viereisen tontin kaivamista ja itse rupesin putsaamaan kellarin pisintä sivustaa vaahtolasista. Kellarihan on täytetty nyt toistaiseksi, mutta sen profiilin näkee seinustojen putsauksen jälkeen hyvin. Kaivausalueelle tulee myöhemmin infokylttejä ilmeisesti pari kappaletta, niin he ketkä eivät ole nähneet paikkaa avonaisena, saavat hyvän kuvan edellisten kesien kaivausten tuloksista. Paikkahan on mitä upein.



Vaahtolasi on onneksi todella kevyttä ja sen lapiointi oli silkkaa hupia. Siitä olikin hyvä siirtyä kantamaan ja latomaan kaivausalueelle jääneitä tiiliä syrjemmälle museon seinää vasten. Tiilipinot näyttivät pieniltä, mutta voi pojat kun niitä piisasi. Pienempiä paloja oli helppo kanniskella ihan sylissä useampia, mutta isoimmat tosiaan olivat varmaan yli 10kg parhaimmillaan painoltaan. Eipä tarvitse ainakaan puntteja nostella nyt viikonloppuna. Onneksi Matti saapui paikalle hommiin sopivasti, kun itsellä alkoivat kädet jo väsyä. Huomenna voi olla sormien nivelet hieman kipeät. Yksi päivän mainioimmista löydöistä oli tiili, missä on (tekijänsä?) sormenjälki. Nämä hetket ovat hienoja, kun hahmottuu toisen kädenjälki vuosisatojen takaa konkreettisesti. Tai välillä ihan tassunkin jälki.



Oli hauska myös kuulla, että museon seinustalle on tulossa mehiläisille pesiä. Nythän pihalla on istutuslaatikoita, joissa on mm. keskiajalla käytettyjä kasvilajeja odottamassa puhkeamistaan loistoon.



Kivihommien jälkeen jatkui tovin verran alueen siistiminen vielä edellisen kaivauskesän jäljistä ja ylimääräisestä materiasta. Sopivasti kello alkoi olla kaksi ja pidimme odotetun kaffetauon porukalla. Oli kyllä hulvattomat ja mielenkiintoiset keskustelut, mitkä jatkuivat päivän loppuun asti töiden ohella. Juttujen aiheet vaihtelivat tapahtumahorisontin käsittelystä sumerinkieliseen tangoon, eli hauskaa oli (arkeologitko muka tylsiä!). Ilari opasti myös kuinka toimia Turun palon aikaisen palokerroksen kanssa ja sen myötä pääsin lastahommiin pitkästä aikaa päivän päätteeksi.



Tämä perjantai sisälsi myös hyvin löytöjä. Mielenkiintoisinta ja hauskinta näissä oli se, millainen skaala asioita voi putkahtaa esiin. Perinteisten vanhojen lasinpalojen, luiden, naulojen yms. lisäksi joukossa oli myös pikkuauto! ja hieno pala koristeltua keramiikkaa. Liitupiipun palasista on myös tullut Ilarin inspiroimana varsinainen intohimo itselle. Näitä onkin löytynyt jo neljä kappaletta tällä viikolla.



Erinomainen viikko siis takana! Nyt voi mennä hyvällä omallatunnolla saunaan ja tämän jälkeen unten maille.

Kohti uutta kaivausviikkoa!

Terkuin,

Kimmo Leijala