Kaivauskauden avaus

Yleisökaivaukset alkoivat virallisesti tänään. Alun perin hommien piti startata jo maanantaina, mutta Turun yli liikkunut saderintama päätti olla silloin eri mieltä. Itse saavuin paikalle jo aiemmin tänään auttelemaan kaivausjohtaja Ilaria ja tutkimusassistenttia Raulia perustöissä kaivausalueella. Rauli on hommissa koko kesän kaivauksilla, mikä on mieletön apu. Aamupäivä menikin mukavasti lapioidessa, harjatessa ja haravoidessa Forsteenin talon kellariseinämää sekä viereistä kujaa siistiksi. Samalla Ilari ja Rauli merkkasivat pisteitä takymetrillä, mikä osoittautui hieman haastavaksi.



Takymetriasiat saatiin kuitenkin kuntoon ja kaivausalueella on nyt kaunis puhdas kujakivetys, mitä kelpaa vierailijoiden ihailla. Rauli oli kaivanut myös viereisen kellarin seinustaa kunnolla esiin ja siistinyt sen. Mielestäni kokonaisuudesta tuli todella hyvä.

Kahden aikaan alkoikin lopulta muita vapaaehtoisia saapua paikalle ja oli mahtavaa nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. Museolehtori Janna oli laittanut kunnon tarjoilut pystyyn. Aika kuluikin kuulumisia vaihdellessa ja Ilarin kertoessa tämän vuoden suunnitelmista. Museon uusi johtaja Hannele kävi myös esittäytymässä paikalla. Hänkin osallistuu kaivauksiin kesän aikana.



Turinatuokion jälkeen alkoivat talkoohommat. Haravointia ja siivousta piisasi mukavasti, vähän seulomista, sekä porukan kasvitietäjät pääsivät kunnolla myös vauhtiin. Museon muurin seinustalta kun löytyi hauskoja uusia tuttavuuksia, joiden alkuperää ihmettelimme ja faktoja niistä. Tunnelma oli todella leppoisa ja naurua piisasi. Vitsailinkin että arkeologien lisäksi meillä on kunnon hortonomit ja herbalistit myös.

Nyt kaivausalue on siisti, työvälineet kunnossa ja ihan paras jengi pitkän tauon jälkeen kasassa.

Tästä on hyvä aloittaa kaivauskesä 2021!

Tervetuloa ihmettelemään, kysymään ja tutustumaan!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Millaista työskentely kaupunkiarkeologisilla kaivauksilla on?

Vaikka arkeologia kattaa monia alueita, kaivaminen on kuitenkin se mikä tulee esille jokaisessa keskustelussa. En ole kuitenkaan pahemmin törmännyt kirjoituksiin tai yleiseen keskusteluun, missä olisi otettu esille fyysisiä vaatimuksia tai ylipäätään kuntoa koskevia juttuja, sekä työn tuomaa rasitusta yhdistettynä kaivausolosuhteisiin.

Ensinnäkin ei kannata säikähtää kun mainitsin ”fyysisiä vaatimuksia”. Tässä hommassa pärjää ihan minkä tahansa ikäinen ja kuntoinen tavallinen pulliainen. Kaivauksillamme on ihmisiä eri ikäluokista ja jokainenhan on yksilö omine terveyshistorioineen.

Huom! Kaivaukset eivät ole mikään työleiri, missä arkeologi on kuin puujumala ja määrää jokaisen tekemään tiettyjä asioita koko päivän verran. Mikään ei mene näissä hommissa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edelle!

Yleisökaivauksissa meininki on kauttaaltaan rentoa ilmapiirin ja tekemisen puolesta. Toki työtehtävät keskittyvät yleensä muutamiin perusjuttuihin, mutta ihan oman halun puolesta voi valita minkä kokee mielekkääksi tekemiseksi. Pääosa hommista on kuitenkin alueen kaivamista lastalla, joskus lapiolla ja maa-aineksen seulomista. Syvemmälle päästessä vastaan kuitenkin voi tulla vaikka mitä yllätyksiä, mikä tekee hommasta yhä monipuolisempaa.

Olen koonnut tähän juttuun erilaisia asioita liittyen Aboa Vetus & Ars Novan kaupunkiarkeologisiin yleisökaivauksiin ja pyrkinyt tuomaan mahdollisimman kattavan kuvan kaivaushommista, sekä miltä ne tuntuvat keskimäärin kropassa. Tietty huumoria unohtamatta, sillä ei tämä elämä turhan vakavaa ole! Mukana on myös muutamia käytännön vinkkejä.



Mitä kaivauksilla tehdään ja miltä se tuntuu?

Mitä tulee fyysiseen kuntoon ja kaivaustehtäviin, niin jaottelen tässä parit yleiset asiat kuvauksineen:

Maan hinkkaaminen ja kaivaminen lastalla: Yleisintä puuhaa. Tässä varsinkin alussa ranteet, polvet ja selkä saattavat joutua testiin kun konttaallaan ollaan rapsuttamassa. Paljon nuo asiat riippuvat myös siitä millaista maata kaivetaan. Hiekkamaata on helppoa tonkia ja homma soljuu kuin tanssi. Kuiva savimaa puolestaan on melkoinen arkkivihollinen kaivajalle ja tätä Turussa piisaa. Kuitenkin yllättävän nopeasti tähän kaikkeen keho tottuu.

Seulominen: Kaivettu maa päätyy ämpäreihin ja ämpäreiden kautta seulaan. Tässä ei keho pahemmin rasitu. Joskus painavan saavin sisällön viskominen voi tosin olla hieman turhauttavan tuntuista. Seuloessahan kehikkoista ritilää liikutellaan edestakaisin, että ylimääräinen maa-aines valuu pois ja mahdolliset löydöt paljastuvat. Käsillä myös huispataan turhat objektit pois löytöjä etsiessä. Hyvä haukansilmäkatse on tässä kätevä ominaisuus!

Ämpäreiden kantaminen: Perushommaa ja juuri sitä, mitä edellä lukeekin. Tuollainen erilaista maata, kiviä yms. sisältävä sanko voi painaa yllättävän paljon. Tätä puuhaa piisaa paljon. Voi ottaa kunnolle varsinkin päivän loppuvaiheessa, jos seulomattomia ämpäreitä on kertynyt paljon ja kaikki pitää viedä kerralla sateensuojaan. Onneksi muskelit kasvavat, mitä enemmän kantaa! Kuitenkin touhu voi ottaa hartioille ja käsille, sekä tuntua epämukavalle, varsinkin jos kohdalle osuu hieman rikkonainen saavi tai useampi.

Kivien viskominen ja kantaminen: Kaivauksillamme Forsteenin talon kellarihan oli täynnä täyttömaata, eli emme tienneet mitä kaikkea sieltä voi tulla vastaan. Yhdessä vaiheessa eteemme ilmestyi erittäin paljon isoja kivenlohkareita sekä tiiliä. Ja niitähän piisasi! Tiilestä ensimmäisenä mieleeni tulee nykyaikainen sellainen, mikä painonsa, koostumuksensa ja muotoilun puolesta on jonglöörauskelpoinen. Tällainen toistakymmentä kiloa painava keskiaikainen murikka on tuotoksena aivan omaa kaliiberiansa verrattuna moderneihin sisaruksiinsa. Noita ei hirveän montaa kerralla kanna, saati visko pois. Tässä kyllä ranteet on parhaimmillaan aika lujilla ja hauikset.

Megaliitin siirtäminen: Joskus kaivauksella saattaa tulla vastaan monumentaalinen kivi. Älä huoli sillä tällaiset saadaan yhteistyövoimin siirrettyä, eikä yksittäisen arkeologian harrastajan kannata vaivata päätään tai lihaksiaan liikoja. Siirtäminen toki vaatii kekseliäisyyttä, eli aivosolut ovat tarpeen valjaita, ramppia tai vipuvartta kehitellessä.

Rauniot ja ninjailu: Varsinkin raunioiden kaivaminen ja keskeneräisellä alueella liikkuminen on välillä riskialtista. Missään tapauksessa ei kannata hätiköidä liikkeiden kanssa tai muutenkaan Ramboilla. Juokseminen kaivausalueella on kielletty! Vaikka työskentely olisi sitä samaa lastan kanssa puuhastelua, kaivamisasennot saattavat olla välillä todella ihmeellisiä suorastaan ja melko epäergonomisia kun vallitseva ympäristö on epävakaa, sekä muuttujia on paljon. Fysioterapeuttini tuskin olisi kiitollinen, jos sellaisen omistaisin. Varsinkin jotain todella painavaa kantaessa epävakaassa ympäristössä alttius havereille on suuri. Yllättävän pienikin väärä liike voi tuntua kunnolla esimerkiksi käsissä, nilkoissa ja selässä. Puhumattakaan jos horjahtaa kunnolla. Vaikkei samana päivänä tuntuisi liikehdintä, seuraavana aamuna olotilat voi olla melkoiset fyysisesti.

Yleisvinkkiä kotosalle: Yleisesti suosittelen aamuin ja illoin tehtävää pientä perusvenyttelyä, niin saa vetreyttä kehoon ja pahimmat jumit veks. Näin välttää myös venähdyksiä ja vastaavia pieniä takaiskuja hyvin. Itse olen tykännyt myös tehdä pieniä liikesarjoja käsipainoilla, etteivät ranteet mene lukkoon. Varsinkin nyt ennen kaivausten alkua pieni rannetreeni on hyvästä. Perinteinen puutarhanhoito on muuten hyvää liikuntaa kaivauksia ajatellen ja kävely on vieläkin maailman aliarvostetuin liikunnanmuoto. Pieni iltakävely avaa erittäin hyvin jalkajumeja ja valmistaa tulevaan päivään.



Säästä ja etenkin kuumuudesta

Tässäpä oli näitä perusjuttuja, mitä kaivauksilla tehdään. Kuitenkin yksi iso vaikuttaja kaikkeen on sää. Sääolosuhteet määrittelevät pitkälti millaista työ kaivausalueella on. Pehmeää maata on huomattavasti mukavampi kaivaa kuin kuumuuden ja auringon kovettamaa savibetonia, mistä ei meinaa lapiokaan mennä läpi vaikka jokaisella lihaksella työskentelisi.

Mutta näilläkin on omat puolensa toki. Seulaan joutuessa märät kokkareet pahimmillaan tukkivat koko ritilän ja sormet nivelineen ovat aidosti koetuksella niitä puristellessa löytöjen toivossa. Homma voi tuntua siltä kuin epämiellyttävän muovailuvahamöykyn keskeltä yrittäisit ottaa ruotoa pois. Silloin tulee ikävä kuivaa ja murenevaa ainesta.

Suomessa kaivuuolosuhteet ovat yleensä melko sateisia ja mutaisia. Nämä tässä jutussa kuvaamat näkemykseni perustuvat kaupunkiarkeologisiin olosuhteisiin Turussa viime vuosilta, milloin ovat vallinneet äärimmäisen kuumat kelit. Egyptiin asti ei ole tarvinnut siis matkata, kun simulaattori löytyy omasta takaa.

Nesteyttäminen on kaiken A ja O. Vettä pitää juoda sopivin väliajoin ja riittävästi. Itse suosittelisin kivennäisvettä, mistä saa suoloja ja eri mehuja. Itse kehitin kaksi vuotta sitten kaivauksilla hyvin läheisen suhteen porkkanamehuun. Vaikka kahvi niin hyvää ja piristävääkin onkin, kannattaa sen juonti (diureetti kun on) pitää vähäisenä. Mieluiten vettä aina kaffen kanssa myös. Kuumalla säällä kaivausten henkilökunta onneksi muistuttaa säännöllisesti nesteytyksen tarpeellisuudesta ja on hyvä pitää porukalla mahdollisimman usein yhteinen esim. 15min juoma/hengähdystauko varjossa.

Niin kivaa ja koukuttavaa kun kaivaminen onkin, ajantaju saattaa oikeasti kadota välillä kun on mielekästä puuhaa. Tällöin juomatauko saattaa unohtua tai välit venyä liian pitkäksi. Muistan hyvin kun kehotuksesta huolimatta kerran touhusin turhan pitkään: olo oli ihan hyvä mutta kun pystyyn nousin, koko mies heilui kuin heinäntekijä ja pyörrytti. Nestehukka on petollinen ja jopa vaarallinen. Auringonpistos ja ihon kärventyminen auringossa ovat myös ihan todellisia uhkia, eikä niitä kannata vähätellä.



Ahh, kotini ja museoni on linnani!

Iso bonus kunnon ja jaksamisen kannalta kaupunkikaivauksilla on se, että pääsee omaan kotiin nukkumaan ja peseytymään kunnolla. Kaivauspaikalla on muutenkin asialliset saniteettitilat ja hygieniasta huolehtiminen on todella helppoa. Tämä on hieno asia varsinkin näin Covid-aikana.

Lisäksi näillä yleisökaivauksilla on se hyvä puoli, että olemme osa museota, vaikka ulkona työskentelemme. Todella kuumalla säällä voi mennä viilentymään sisälle muiden raunioiden pariin, muistuttamaan itseä ja muita vaikkapa miltä rotan leukaluu näyttikään, sekä saamaan yleistä inspiraatiota.

Kahvilan ollessa auki virvokkeet, naposteltavat ja syötävät ovat käden ulottuvilla. Mikäs sen mukavampaa kuin vaikka vaativan kaivauspäivän jälkeen jäädä terassille kaivausporukan, ystävien tai perheenjäsenien kanssa kaffeelle, limpparille, huurteiselle tai jäätelölle rauhassa, sekä ihmetellä päivän lopputulosta vieressä.

Yleisökaivauksien kannalta muutenkin paikka on sinänsä optimaalinen, että ihmisten on todella helppoa lähestyä meitä. Mutta tästä kirjoitan joskus enemmän.



Olen uusi vapaaehtoinen tai haluan osallistua kurssille: Mitä tarvitsen kaivauksilla?

Lopuksi pitää muistuttaa, että arkeologia ei ole varusteurheilua todellakaan. Museolta saa perusvälineet kuten hanskat, kaivauslastat, alustat, lapiot, harjat, rautakangen, ensiapuvermeet ja vaikka mitä. Eli älä huolestu, jos et satu omistamaan omaa takymetria.

Tässä pieni survival kit, minkä kokosin omien kokemusteni perusteella aloittelevalla vapaaehtoiselle:

– Aurinkovoide ja paahteelta suojaava lakki. Perinteinen lippis tai kalastajanlakki ovat oikein hyvät vaihtoehdot.

– Rennot hengittävät housut. Tavalliset ulkoiluhousut ovat oikein hyvät. Itse suosin reisitaskuhousuja, koska tapanani on kuljettaa puolta omaisuutta mukanani.

– Kengiksi suosittelen esim. työmaakenkiä (en merkkejä sano, koska mainonta ei kuulu repertuaariin). Mulla on tollaiset kärjestä teräsvahvistetut, niin ei haittaa jos osumaa tulee. Kuitenkin lenkkarit ja kumpparit ovat monella vakiovaruste. Maihareita en ole kokeillut tässä tarkoituksessa, mutta uskoisin olevan kätsyt.

– T-paitoja ja ohut pitkähihainen paita, sekä kevyt ulkoilutakki (sadevarusteista en osaa sanoa tällä hetkellä mitään). Huppari on ihan hyvä yleisasuste myös.

– Merinovillaiset sukat ovat aivan parhaat, koska hengittävät kelillä kuin kelillä eivätkä kastu tai hierrä hikoillessakaan.

– Evääksi vaikka pari energiapatukkaa pikaiseksi naposteltavaksi (jos verensokerit laskevat vaikka yhtäkkiä), lounaaksi rasia pastasalaattia tai voileipiä. Museo on yleensä tarjonnut virvoitusjuomaa ja taukokahvit. Muutenkaan en suosittele, että olisi kovinkaan raskaasti aterioinut ennen hommia.

Tässäpä tulikin aika hyvin asiaa!

Mukavia kaivaushetkiä 2021 kaikille uusille ja vanhoille konkareille!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Kaivausennakko 2021

Aboa Vetus & Ars Nova museon yleisökaivaukset valitettavasti peruttiin vuonna 2020 vallitsevan koronavirusepidemian takia. Nyt kuitenkin kaivaukset pääsevät vihdoin alkamaan pitkän tauon jälkeen! Onhan tätä jo odotettu lastat syyhyten! Tuttuun tapaan kesällä on myös kaivauskursseja aikuisille ja lapsille. Näistä löydät lisää tietoa museon sivuilta.

Edellisinä vuosina olemme kaivaneet esiin Forsteenin talon kellaria ja sen vieressä olevaa sivukujaa. Hienona asianahan paljastui, että kyseinen kellari on jopa keskiaikaista perua. Näistä voitte lukea aiemmista postauksista tässä blogissa ja arkeologi Ilari Aallon vuoden 2019 uunituoreesta kaivausraportista. Tällä kertaa kartoitamme pihapiiriä enemmän ja siinä sijainnutta liiteriä.

12.5. pidimme perinteisen Arkeologin kahvitunti-tapahtuman etänä Zoomin välityksellä. Teemana oli juuri yleisökaivaukset, vapaaehtoistyö ja pieni katsaus tulevaan kesään. Oli mukava kuulla vanhojen kaivaustuttujen ääntä pitkästä aikaa ja kyllähän siinä omatkin energiatasot nousivat ennestään, kun mukaan on tulossa uusia kaivausapulaisia intoa puhkuen.

Kun alueen portin lukko aukeaa maanantaina, aloitamme hommat talkoohengessä ja puhdistamme kaivausaluetta lehdistä, oksista ja kaikesta mahdollisesta, mitä pitkän tauon aikana on kertynyt. Sen jälkeen pääsemmekin jo toivottavasti tositoimiin! Viime kesät ovat olleet äärimmäisen kuumia, mutta nyt näyttäisi, että pääsisimme aloittamaan työt hieman inhimillisemmissä sääoloissa ainakin aluksi. Kävin tänään paikan päällä katselemassa, miltä alue näyttää tällä hetkellä ennen kuin pääsemme vauhtiin.

Innolla huomista odotellessa!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Tässäpä muutama kuva myös:






P.S.

Museo on siis nyt auki 14.5.2021 lähtien tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Aboa Vetus & Ars Novan kaivauksiin voi tulla tutustumaan aina arkeologien ollessa paikalla. Meidän arkeologisen kaivauksen löydät museon sisäpihalta, Itäisen rantakadun ja Nunnankadun kulmauksesta. Sinne voi tulla tutustumaan, kyselemään ja ihmettelemään aina arkeologin ollessa paikalla.

Lisäksi kesä-heinäkuussa kaivauksella järjestetään Arkeologin vastaanotto aina keskiviikkoisin klo 12–14. Tällöin arkeologit ovat varanneet paikan päälle uusimpia kaivauslöytöjä yleisön ihailtavaksi. Tähän ei tarvitse ilmoittautua ja tapahtuma on maksuton. Eli tervetuloa vaikka koko perheen ja kavereiden kanssa!



21.8.2018 – Syvemmälle!

Heihou taas! Vauhti senkun kiihtyy kaivaessa. Tänään oli oikein mainio sää työskentelyyn ja kellaria kävi ihmettelemässä useampikin ihminen. Päivä oli alkanut kun Elina, Ilari ja kiinteistöhoitaja olivat onnistuneet poistamaan ison kivenlohkareen keskeltä kaivuualuettamme. Siihen kului kolme tuntia, eli melkoinen urakka on ollut.

Seuloessamme Ilari lekalla hajoitti myös pari isoa kiveä kadun viereiseltä puolelta (lekan nimesimme päivän päättyessä Thorin vasaraksi ihan jo muodonkin perusteella) ja sen takaa paljastui uusi umpeenmuurattu aukko, minkä mitat muistaakseni olivat 60cm x 60cm.

Yksi hauskimmista ja itselle tärkeimmistä asioista oli kun saman seinustan puolelta rupesin irtotiilejä irroittelemaan. Yhden tiilen alta vieressä paljastui kolo, jonka syvyys oli n. 120cm arviolta. Kurkkasin koloon ja siellä näkyi tyhjä tila, jossa holvikaari kaartuu. Siinä jotenkin kiteytyi kaikki se, mistä tässä hommassa pidän niin mahdottoman paljon. Pieni aukko josta pystyi kurkkaamaan tilaan johon kukaan ei ole satoihin vuosiin luultavasti nähnyt. Kun kyse on vielä keskiaikaisesta, niin pakko sanoa että sisäinen pikkupoika heräsi ja kylmät väreet tulivat. Tämän vierestä löytyi myös todella paljon oletettua ikkunalasia.

Ilarin löytämän aukon juurelta myös löytyi keramiikanpala, joka näyttäisi jopa olevan samaa astiaa kuin aiemmin M208 kerroksesta löytämämme siru. Seula kävi kuumana koko päivän ajan. Lisäksi Anna ja Heidi teki ihan uskomatonta työtä lapioidessa todella paljon maata ja kantaessa tiiliä. Laura syvensi paljon esiintullutta puupalan aluetta ja esiin tuli useampakin puukappale naulankin kera. Puiden päältä Laura myös löysi astian kappaleita.

Vaikka kello tikittää, niin ei tätä kaivuuporukkaa pitele mikään! 🙂

– Kimmo Leijala

20.8.2018 – Loppukiriä

Vaikka kaivauspäivät käyvät vähiin, etenemme tällä hetkellä melkoisella vauhdilla. Kellarimonttu tyhentyy hyvää vauhtia ja kokonaiskuva alkaa jatkuvasti laajentua. Kaivoin tänään esille yhden ison seinässä olevan syvennyksen ja sen luota löytyi paljon pullolasia, sekä ohuita siruja ilmeisesti jostain lasiastiasta. Myös keramiikasta löytöjä tuli pari pienien osien myötä. Muut saivat kaivettua toista seinustaa hyvin esille ja sieltä tuli laudoista tai lankuista jälkiä esiin. Perjantaina hauska löytö oli mm. ilmeisesti piilukkoaseen piikivi.

Myöskin umpeenmuuratun oven edessä oleva portaikko alkoi viimein ilmestyä kunnolla näköpiiriin. Eroja kellarissa kaivamisen suhteen on itse asiassa paljon, siinä missä ovenedustaa pystyy ihan lapioimaan, vastassani omalla kaivuupisteelläni oli melkoinen arsenaali tiiliä, joista moni oli oikein hyvin säilynyt. Loppupäivästä oven edustasta tuli myös esille pullon sinettimerkintä, minkä merkintöjä Ilari kovasti yritti pohtia.

– Kimmo Leijala

 

27.7.2018 – Salamasotaa savea vastaan

Päivä taisi olla toistaiseksi kuumin koko kaivausaikana. Ensimmäisen 45min aikana 1,5 litran vissypullo näytti jo tyhjää pohjaa. Onneksi välillä pari pilveä ilmestyi sentään taivaalle tuulenpuuskineen. Ero katoksen alla kaivamiseen ja suorassa auringossa työskentelyyn oli melkoinen. Montun lämpötilat vaihtelevat varjon +30 asteen ja suoran auringonpaisteen +50 välillä.

Elina oli huomannut, että kaivamamme kerroksen savipinta oli alkanut murentua sopivasti. Olemme lastoilla lähinnä kaivaneet sitä hitaasti ja varmasti. Tuo kerrostuma pidemmän päälle on alkanut tuntua välillä siltä, kuin hakkaisi päätään seinään. Edistys on ollut todella hidasta. Hellesää ja suora auringonpaiste on tehnyt savimaasta aivan kivikovaa kirjaimellisesti. Nyt saimme kuitenkin Eemilin kanssa lapioiden voimin murrettua pintaa ja tulosta alkoi näkyä suoraan. Emme ole edenneet näin paljon varmaan edes viimeisen kahden kaivausviikon aikana käsin mitä tänä päivänä. Taukoja piti pitää paljon ja vettä eri muodoissaan kului tosi paljon. Yleisöä kaivauksilla kävi myös mukavasti ihmettelemässä.

Lapiolla kaivaessa ensimmäisenä tietty alkaa kuumottamaan, ettei riko mitään arvokasta. Pahin pelko oli ensimmäisellä iskullani jo käydä toteen kun osuinkin isoon pullonpalaan. Onneksi isku meni vähän sivuun ja paksusta lasista tehty möhkäle säilyi ehjänä. Päivä oli muutenkin löytörikas. Ensiksi Heidi löysi kokonaisen ja täysin ehjän koristellun napin! Sen jälkeen löysimme oletettua koristeltua lattiatiiltä, koristeltua liitupiipun vartta, erilaisia keramiikan palasia, lasia eri muodoissaan ja tottakai nauloja, sekä paljon luita.

Yksi päivän kysymysmerkkejä oli missä kellariosa tekee pienen mutkan. Moni vapaaehtoisistamme on kaivanut seinänvierustaa urakalla. Se on todella hidasta ja hermoja vaativaa työtä. Toistaiseksi tuota käännekohtaa ei ole vielä löytynyt. Kuitenkin rakennuksen pohja alkaa hahmottua todella selvästi jo. Varsinkin kun kujakivetys on kaivettu esiin, niin voi jo omin silmin nähdä/kuvitella millainen talo on ollut aikanaan muodoltaan. Kaisu myöskin on tehnyt mielenkiintoisen löydön, joka toistaiseksi on ”vielä kiviröykkiö”, mutta se vaikuttaa siltä että kohdassa voisi olla jonkinlainen kellarin tukirakennelma. Varman tiedon toki saamme kun pääsemme syvempiin kerroksiin.

– Kimmo Leijala

 

24.7.2018

Viime päivät ja oikeastaan viikotkin ovat olleet Turussa melkoista hellettä. Sen on huomannut varsin hyvin kaivauksilla. Hommat ovat edenneet kuitenkin oikein mainiosti. Kuumuudesta kertoo jotain, että lämpömittarimmekin onnistui räjähtämään tässä taannoin. Alla on kuvia parin päivän löydöistä. Oletettua solkea, liitupiippuja, keramiikkaa, oikein mainiosti säilynyt rotan leukaluu ja kalan niskanikamaa.

– Kimmo Leijala

10.7.2018 – Vierailu naapurissa

Taas laajentamassa Turkua! Vielä kirjaimellisemmin tänään.

Vierailimme Katedralskolanin kaivauksilla, joista onkin tullut melkoinen yleisömenestys. Olin todella vaikuttunut näkemästäni, en ollut kuvitellutkaan kuinka hyvin paikka on säilynyt seinineen, portaikkoineen, lattiakivetyksineen ja ovineen. Oppaamme kertoi meille tarkasti ja kattavasti eri kohteista, rakennusten omistajista sekä muista kivoista yksityiskohdista.

Löydöt olivat yllättävänkin samanlaisia, mitä olemme tehneet omalta kaivauspaikastamme Aboa Vetuksen sisäpihalla. Eroja toki löytyi kuten aina. Kuitenkin pullolasia, liitupiippuja, keramiikkaa yms.

Kierroksen kruunasi hieno 3D-mallinnettu esitys raunioista, joka tulee varmasti lähitulevaisuudessa kaikkien tutkittavaksi. Siinä kun pystyy seikkailemaan raunioissa vapaamuotoisesti. Oli aikamoinen elämys!

Tosin harmitus on iso siinä määrin henkilökohtaisesti, että tämä kohde peitetään ja päälle rakennetaan uusittu liikuntasali. Tämä toki on oma mielipiteeni. Mutta onneksi kohde on päästy tutkimaan huolellisesti asiantuntijoiden toimesta ja tämä luo aivan uutta kuvaa, sekä elävöitystä keskiaikaisen Turun ja Suomen historiaan.

– Kimmo Leijala

Valokuvat:

– Sanna Tulonen

Henkilön Sanna Tulonen kuva. Henkilön Sanna Tulonen kuva. Henkilön Sanna Tulonen kuva. Henkilön Sanna Tulonen kuva.

3.7.2018 – Löytöjä parilta päivältä

Olemme kaivaneet eteläsektorilla ahkerasti, eikä pieni vesisadekkaan ole haitannut. Kaivausalueen päällä on tiukka savikerros, jonka parissa aika on kulunut hyvin. Etenemme hitaasti, mutta varmasti. Tältä alueelta on löytynyt paljon lasiesineiden osia ja luuta, kuten aiemminkin. Kuten edellisessä blogipostauksessa sanottiinkin: kaivuri on myös avannut viime vuoden kaivauskuopan, sekä vei pois melkoisen määrän kaivamaamme ja seulomaamme maata.

Mielenkiintoisia löytöjä ovat olleet mm. pala keskiaikaista keramiikka, sekä hauska pala astiaa, josta näkyy herrasmiehen kasvot. Myös hyvin säilynyt pala pientä pulloa oli mainio!

Alamme myös hahmottaa paremmin kokoajan kaivamamme kellarin rakennetta.

– Kimmo Leijala