Fysiikka lujilla

Tarkoitukseni oli tänään mennä kaivauksille siistimään ainakin Forsteenin talon kellarin seinuksia, mistä eilen kirjoittelinkin. Kuitenkin päätin viettää ansaitun rokulipäivän ja parannella itseäni. Huomasin jo eilen päivällä hieman fyysistä väsymistä kropassani ja omaa kehoa on hyvä kuunnella tunnetusti.

Mietin pitkään tässä, mitä kirjoittaisin (jos ollenkaan)? Kuitenkin mieleeni tuli asioita, mistä ehkä on hyvä mainita ja saa ainakin vähän erilaisen postauksen. Tällä kertaa havainnot kirjoituksessa ovat hieman erilaisia tosiaan, kuin normaalina kaivauspäivänä. Mutta kaikki lasketaan!

Olen yllättynyt miten hyvin keho on tottunut kaivaushommiin pitkän tauon jälkeen. Iltaisin on lähinnä ollut yleistä väsymystä, mutta henkisesti fiilinki todella virkeä kuitenkin. Raikkaassa ulkoilmassa työskentely on melkoista terapiaa päälle ja kropalle. Uniongelmaisena on pakko sanoa, että eipä tule mieleen koska olisin viimeksi nukkunut näin makoisasti.

Mutta kyllähän tällaiset työt vaativat veronsa myös.

Muistaakseni hieman manasin keskiviikkona lapiohommien jälkeen asentoa ja kotosalla pari kertaa iskikin äkkinäinen vihlova kipu vasemmassa reidessä/pakarassa. Tämä onneksi meni ohi. Kuitenkin eilisestä urakasta kädet osasivat muistuttaa hyvin. Suurin osa ajastahan kului kosteata ja kylmää savimaata käsitellessä konkreettisesti.

Ihmettelin kotiin mennessä, miten käteni ovat kylmät ja jotenkin kömpelöt. Nooh, iltasella nivelet tuntuivat tosi raskailta myös sormissa. Asiaa ei auttanut, että olin jo aiemmin tehnyt pienen vekin pikkusormeeni huomaamatta. Järkeä on hyvä käyttää, eli tänään on hemmottelu ja lepopäivä käsille. Haavakin on pihkavoiteella nopeasti paranemaan päin. Koin kuitenkin mielekkääksi sanoa tästä, sillä olemme tosiaan työskennelleet aiemmin olosuhteissa, missä ei ole kylmyydestä tietoakaan. Ihan mainitsemisen arvoista on myös se, että enitenhän sade- ja tuulikelillä pelkää flunssaa. Kuitenkaan en muistanut, että kädet voi kirjaimellisesti jäätyä vaikkei kylmältä tuntuisi.

Mitä kaivauksiin tulee, Ilari lähetti sähköpostia kaivausurakan seuraavaavasta vaiheesta. Tarkoitus olisi tutkia museon Factory-tilan viereistä aluetta. Siellä on tänään käynyt kaivinkone vielä siirtämässä pintakerroksia pois tieltämme. Operaation pääpointti on saada esiin Forsteenin kivitalon seinien yläosat esille.  Tämä on mielenkiintoista, sillä emme ole tosiaan aiemmin päässeet kaivamaan ja tutkimaan tätä aluetta ollenkaan! Muu pihapiiri onkin tullut jo melko tutuksi, vaikka yllätyksiä joka päivä tuleekin (mikä on superhienoa tässä hommassa).

Mutta näihin tunnelmiin! Mukavaa viikonloppua kaikille!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Monipuolista meininkiä!

Tänään sosiaalinen media ilmoitti, että taitaa olla aika lailla vuosipäivä yleisökaivausten alkamisesta vuonna 2018. Paljon on virrannut vettä Aurajoessa sen jälkeen, sekä maata seuloissa!

Hommat jatkuivat samoilta paikoilta kuin eilenkin. Kaivausporukkaa oli yhteensä neljä henkeä tänään ja Janna piti pari etälähetystä museopäivien tiimoilta. Paikalla kävi myös mukava valokuvaaja ja hän paljastuikin Ilarin ystäväksi jo lapsuuden ajoilta, joten pieni on maailma! Sää vaikutti todella epävakaiselta jatkuvasti, mutta kaivausolosuhteet olivat ennusteisiin nähden todella hyvät.



Jutut olivat rempseitä pitkin päivää ja hauskaa oli. Laura kävi myös paikalla ja hänellä piisasi paljon mielenkiintoisia tarinoita reissuiltaan. Kahvitauolla sattui myös hauska juttu. Ihmettelin, katsooko Janna puhelimestaan stand up -koomikkoa (äänet eivät olleet päällä), mutta sehän olikin Ilari pitämässä etäesitystä! Voi minua. Taidan olla Ilarille velkaa pullakahvit. Tai parit sellaiset.



Rauli jatkoi tonttinsa kaivamista ja viemärikaivannon luona rakennuksen seinä näytti yllättävästi jatkuvan oletettua pidemmälle. Tätä pohdimme jo eilen ja kysymyksiä heräsi porukalla jatkuvasti lisää. Viestittelin eilen illalla Ilarin kanssa lyhyesti ja hän sanoi tutkivansa vanhoja, sekä uudempia karttoja asian tiimoilta. Jännitys tiivistyy! Tällaiset yllätykset ovat aina todella kiehtovia. Muutenkin keskustelimme siitä, kuinka paljon tuolla alueella onkaan tapahtunut vuosisatojen mittaan.



Luostarin jokikadulta katsoen saimme vasemmanpuoleisen ylemmän maakerroksen tänään kaivettua. Kaivaminen oli sinänsä helppoa, sillä eilisten sateiden jälkeen maa oli pehmennyt mukavasti. Löytöjen havaitseminen tosin mutaisista paakuista oli hankalaa, mutta onneksi on seulat sitä varten, että saamme tarkemmin löydöt esille ja turhan maan pois tieltä.



Lastahommat alkoivat tuntua vähän liikaa oikeassa ranteessani iltapäivällä, joten päätin vaihtaa loppupäivästä työnkuvaa. Eli lapioin ja harjasin pois taas vaahtolasia. Sain lopulta Forsteenin kellarin molemmat sisäpihan puolella olevat seinustat näkyviin. Käärimme suojakangasta pois ja nyt seinätiilet näkyvät kunnolla. Hauska nähdä vanhaa tuttua siis parin vuoden jälkeen! Ajattelin huomenna vielä siistiä reunoja, koska tuo suojakangas ei ole mikään maailman romanttisin näky niin hienolla paikalla.



Alkujaan ajattelin vain piipahtaa aamusella kaivauksilla, mutta hups kun taas vierähti mukavasti seitsemän tuntia. Tällaista se on kun saa tehdä unelmahommaa hyvässä seurassa loistavalla paikalla!

Museohan on nyt koronan jäljiltä auki ja kaivauksille saa tulla vapaasti tutustumaan. Yleensä olemme paikalla klo 9-16 ainakin. Toki pidämme välissä parit tauot. Mutta keskimäärin paikalla on aina tuolloin joku.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Sataa, sataa ropisee

Aamu alkoi vaihteeksi tarkastelemalla säätä. Sadetta ja kovaa tuulta oli luvattu ja molempia tuli lopulta ihan riittämiin. Tämä ei kuitenkaan haitannut pahemmin kaivauksia, sillä aamupäivästä oli ihan jopa säädyllinen keli. Hommat alkoivat siitä mihin eilen oikeastaan jäimmekin. Jatkoin lastalla kaivamista ja kaivausprofiilin selventämistä Aulikin kanssa. Rauli kaivoi tontillaan viemärikaivon ympärystää, mikä oli todella löytörikas. Maa siinä kohtaan on viemäritöiden takia aika lailla sekoittunutta täyttömaata, eli löytökontekstia on hankala päätellä. Hän kuitenkin teki todella makeita löytöjä ja havaintoja kyseisestä paikasta, kuten merkattua tiiltä. Paras oma löytöni oli pieni kuvioitu keramiikkapala, sekä kaakelin pala.



Päivän erikoisuus tällä kertaa oli etälähetys. Tällä viikolla järjestetään valtakunnalliset museopäivät ja Jannan tehtävänä oli pitää esitys kaivauspaikastamme etänä vallitsevan koronatilanteen takia. Ilari oli itse museopäivillä paikan päällä maestron virassa. Janna saapui paikalle tosi aikaisin ja asetti audiovisuaaliset laitteet kuntoon jalustan kera. Oikeastaan tilanne sujui omalta kohdalta aika luonnollisesti ja eipä kamerasta välittänyt ollenkaan maata raapiessa.

Liekö silläkin vaikutusta, että kesien mittaan kaivauksilla on käynyt lukemattomasti ihmisiä ihmettelemässä paikkaa ja puuhasteluamme, sekä kuvaamassa. Eli moiseen on tottunut hyvin, eikä kyse ollut kuitenkaan mistään ns. isoveli valvoo-meiningistä. Jaksan kyllä ihailla miten luontevasti Janna osaa esiintyä aina niin pirtsakasti ja innostuneesti. Lisäksi hän toi meille janojuomaksi aivan mielettömän hyvää mansikkamehua, mikä herätti nostalgiset lapsuudenmuistot!



Puoliltapäivin Rauli kävi lounaalla ja pidimme Aulikin kanssa evästauon museon Factory-tilassa sadetta pitäen. Seurasimme tiiviisti sään kehittymistä. Tuntui koko ajan siltä, että saderintama tuulineen voimistui jatkuvasti. Päätimme porukalla kuitenkin jatkaa hommia. Aulikki kaivamista ja seulomista, Rauli viemärialueen kaivamista ja itse lapioin vaahtolasia jälleen pois Forsteenin kellarin rajoilta.

Hauskana vanhana tuttavuutena tuli vastaan kellariin rakentamamme portaikko vaahtolasin alta. Tämä materiaalihan on siis tosi kevyttä, vaikka lapiointi allekirjoittaneen selässä tuntuu aina. En ole vielä keksinyt sopivan ergonomista asentoa kyseiseen hommaan. Onkohan edes sellaista? Toisaalta melkein mitä tahansa teet näissä hommissa, olet aina kumarassa. Hauskaa luonnonilmiötä kovassa tuulessa sai todistaa, kun lapiollinen tavaraa ilmassa päätyi aivan eri paikkaan kuin olin tarkoittanut.



Sade ja tuuli alkoivat yltyä iltapäivää kohden askel askeleelta ja sain viimeisteltyä päivän osalta asettamani tavoitteet. Meillä on koko kesä onneksemme aikaa kaivaa, eikä kannata kerralla ahnehtia liikaa. Tällaisissa olosuhteissa vilustuttaa itsensä salakavalasti. Lisäksi jos olisin jatkanut kaivamista, olisin lähinnä kerännyt märkiä mutapaakkuja, mitkä lopulta olisivat tukkineet seulan ritilän. Juuri ennen kotiin lampsimista Rauli löysi lopuksi viemärikaivon vierestä ehjää tiiliseinää, minkä hän dokumentoi. Mielenkiintoista!



Tästä on hyvä jatkaa huomiseen. Ilmeisesti sateiden rippeitä on aamulla tiedossa, mutta siitä eteenpäin pitäisi olla oikein lupaavat olosuhteet jatkoa ajatellen.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Unelmia ja kaivaushommia

Tervehdys taas!

Maanantai alkoi aurinkoisena, mutta melko viileänä. Ilari ja Rauli tuttuun tapaan mittasivat takymetrillä pisteitä. Itse siivosin kujakivetystä puista tippuneesta roskasta harjalla, sekä kitkin kujan päästä rikkaruohoja ja ylimääräistä maata. On hauskaa olla vuosisatoja vanhan paikan talonmiehenä! Kymmenen aikaan parivaljakko suunnisti viikkopalaveriin ja hoidin sillä välin käytännön asioita lähinnä puhelimitse. Oli tosin makeaa pitää teehetki jokirannassa hengähtäen. On tämä ympäristö vaan upea!



Kun loput maakerrokset saadaan kaivettua luostarin jokikadun puoleisesta päästä, tarkoitus olisi saada katu ja kuja yhteneväiseksi. Näin vierailijat pääsisivät itse tepastelemaan kujalle, hahmottamaan kaivausalueen paremmin ja fiilistelemään pihapiirissä.

Puoliltapäivin lisää kaivausporukkaa saapui paikalle ja meitä oli yhteensä kahdeksan. Aurinko lämmitti mukavasti ja aloitimme lastahommat melko systemaattisesti nätissä rivissä. Ilari hahmotti meille kaivausprofiilia ja löytöjä tuli mukavasti, vaikka ylemmät kaivauskerrokset eivät kovin löytörikkaita ole olleet tähän mennessä.



Pintalöytöjä kuitenkin alueelta on kertynyt alkuun melko mukavasti. Mielenkiintoisimpia löytöjä itselleni olivat kivennäisvesifanina vanhan virvoitusjuoma-astian suun palanen ja loppumetreillä löytynyt kissan? kynsi.



Kaikkiaan oli todella mukavaa tavata ihmisiä, joita ei ole nähnyt pariin vuoteen. Jutunaihetta piisasi ihan arkiasioista pyhimyksiin asti. Lisäksi sai oppia kanssakaivajilta taas villiyrteistä ja vaikka mistä!



Tiistaina jatkoin pääasiassa eilisen lastahommia ja asetin tavoitteeksi selventää Ilarin merkkaamaa profiilia. Päivä sujui sangen rattoisasti, vaikka polvet tuntuivat olevan aika kovilla välillä. Rauli jatkoi hommia viereisen tontin kanssa ja haaveilimme tulevista löydöistä. Paikallahan on ollut kellarikapakka/ravintola ilmeisesti ja liitupiiput, nopat, kolikot, oluthanat, sekä pullolasi olisivat sangen tervetulleita löytöjä kaivausten jatkuessa syvemmälle.



Paikalle saapui myös hieman erilaisia kaivausapulaisia. Varsin leppoisat maansiirtokoneen operoijat suunnittelivat Ilarin kanssa viereisen tilan tyhjentämistä. Paikallahan oli taideteos ja kasveja aiemmin. Nythän teos oli poistettu jo ennen meidän kaivauksien alkua. Oli mielenkiintoista seurata kauhomisoperaatiota. Tämähän tapahtui niin, että varsinainen kone oli museon muurin toisella puolella ulkosalla ja pitkän varren avulla maata kaivettiin/siirrettiin muurin yli. Tilanne oli melko eksoottista katsottavaa verrattuna lapiohommiin.



Lopuksi Rauli tarkasteli luostarin jokikadun puoleista seinustaa ja kaivoi aluetta, että hahmottaisimme paremmin sitä. Muuten hän jatkoi ns. omalla tontillaan perinteisiä hommiaan ja itse kaivoin lastalla omalla paikallani.



Sään puolesta päivä oli oikein mainio. Huomiseksi on luvattu rankkasadetta, joten sitä odotellessa kauhunsekaisin tuntein.

Terkuin,

Kimmo Leijala

Kohti viikonloppua

Kaivauspäivä alkoi kotosalla arvuutellen päivän säätilaa. Seurasin eilen pitkin päivää millaista keliä on luvassa, mutta ennuste vaihteli aivan parin tunnin välein. Vaikka aamulla oli kalsea sää pienen vesisateen siivittämänä, kaivauskeli oli mitä mainioin muuten. Raulin kanssa eilen totesimme yhteen ääneen, että sääasioiden kanssa Turussa kannattaa luottaa omaan nokkaansa. Tämä on hyvä yleissääntö.

Rauli jatkoi Forsteenin talon viereisen tontin kaivamista ja itse rupesin putsaamaan kellarin pisintä sivustaa vaahtolasista. Kellarihan on täytetty nyt toistaiseksi, mutta sen profiilin näkee seinustojen putsauksen jälkeen hyvin. Kaivausalueelle tulee myöhemmin infokylttejä ilmeisesti pari kappaletta, niin he ketkä eivät ole nähneet paikkaa avonaisena, saavat hyvän kuvan edellisten kesien kaivausten tuloksista. Paikkahan on mitä upein.



Vaahtolasi on onneksi todella kevyttä ja sen lapiointi oli silkkaa hupia. Siitä olikin hyvä siirtyä kantamaan ja latomaan kaivausalueelle jääneitä tiiliä syrjemmälle museon seinää vasten. Tiilipinot näyttivät pieniltä, mutta voi pojat kun niitä piisasi. Pienempiä paloja oli helppo kanniskella ihan sylissä useampia, mutta isoimmat tosiaan olivat varmaan yli 10kg parhaimmillaan painoltaan. Eipä tarvitse ainakaan puntteja nostella nyt viikonloppuna. Onneksi Matti saapui paikalle hommiin sopivasti, kun itsellä alkoivat kädet jo väsyä. Huomenna voi olla sormien nivelet hieman kipeät. Yksi päivän mainioimmista löydöistä oli tiili, missä on (tekijänsä?) sormenjälki. Nämä hetket ovat hienoja, kun hahmottuu toisen kädenjälki vuosisatojen takaa konkreettisesti. Tai välillä ihan tassunkin jälki.



Oli hauska myös kuulla, että museon seinustalle on tulossa mehiläisille pesiä. Nythän pihalla on istutuslaatikoita, joissa on mm. keskiajalla käytettyjä kasvilajeja odottamassa puhkeamistaan loistoon.



Kivihommien jälkeen jatkui tovin verran alueen siistiminen vielä edellisen kaivauskesän jäljistä ja ylimääräisestä materiasta. Sopivasti kello alkoi olla kaksi ja pidimme odotetun kaffetauon porukalla. Oli kyllä hulvattomat ja mielenkiintoiset keskustelut, mitkä jatkuivat päivän loppuun asti töiden ohella. Juttujen aiheet vaihtelivat tapahtumahorisontin käsittelystä sumerinkieliseen tangoon, eli hauskaa oli (arkeologitko muka tylsiä!). Ilari opasti myös kuinka toimia Turun palon aikaisen palokerroksen kanssa ja sen myötä pääsin lastahommiin pitkästä aikaa päivän päätteeksi.



Tämä perjantai sisälsi myös hyvin löytöjä. Mielenkiintoisinta ja hauskinta näissä oli se, millainen skaala asioita voi putkahtaa esiin. Perinteisten vanhojen lasinpalojen, luiden, naulojen yms. lisäksi joukossa oli myös pikkuauto! ja hieno pala koristeltua keramiikkaa. Liitupiipun palasista on myös tullut Ilarin inspiroimana varsinainen intohimo itselle. Näitä onkin löytynyt jo neljä kappaletta tällä viikolla.



Erinomainen viikko siis takana! Nyt voi mennä hyvällä omallatunnolla saunaan ja tämän jälkeen unten maille.

Kohti uutta kaivausviikkoa!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Kaivauskauden avaus

Yleisökaivaukset alkoivat virallisesti tänään. Alun perin hommien piti startata jo maanantaina, mutta Turun yli liikkunut saderintama päätti olla silloin eri mieltä. Itse saavuin paikalle jo aiemmin tänään auttelemaan kaivausjohtaja Ilaria ja tutkimusassistenttia Raulia perustöissä kaivausalueella. Rauli on hommissa koko kesän kaivauksilla, mikä on mieletön apu. Aamupäivä menikin mukavasti lapioidessa, harjatessa ja haravoidessa Forsteenin talon kellariseinämää sekä viereistä kujaa siistiksi. Samalla Ilari ja Rauli merkkasivat pisteitä takymetrillä, mikä osoittautui hieman haastavaksi.



Takymetriasiat saatiin kuitenkin kuntoon ja kaivausalueella on nyt kaunis puhdas kujakivetys, mitä kelpaa vierailijoiden ihailla. Rauli oli kaivanut myös viereisen kellarin seinustaa kunnolla esiin ja siistinyt sen. Mielestäni kokonaisuudesta tuli todella hyvä.

Kahden aikaan alkoikin lopulta muita vapaaehtoisia saapua paikalle ja oli mahtavaa nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. Museolehtori Janna oli laittanut kunnon tarjoilut pystyyn. Aika kuluikin kuulumisia vaihdellessa ja Ilarin kertoessa tämän vuoden suunnitelmista. Museon uusi johtaja Hannele kävi myös esittäytymässä paikalla. Hänkin osallistuu kaivauksiin kesän aikana.



Turinatuokion jälkeen alkoivat talkoohommat. Haravointia ja siivousta piisasi mukavasti, vähän seulomista, sekä porukan kasvitietäjät pääsivät kunnolla myös vauhtiin. Museon muurin seinustalta kun löytyi hauskoja uusia tuttavuuksia, joiden alkuperää ihmettelimme ja faktoja niistä. Tunnelma oli todella leppoisa ja naurua piisasi. Vitsailinkin että arkeologien lisäksi meillä on kunnon hortonomit ja herbalistit myös.

Nyt kaivausalue on siisti, työvälineet kunnossa ja ihan paras jengi pitkän tauon jälkeen kasassa.

Tästä on hyvä aloittaa kaivauskesä 2021!

Tervetuloa ihmettelemään, kysymään ja tutustumaan!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Millaista työskentely kaupunkiarkeologisilla kaivauksilla on?

Vaikka arkeologia kattaa monia alueita, kaivaminen on kuitenkin se mikä tulee esille jokaisessa keskustelussa. En ole kuitenkaan pahemmin törmännyt kirjoituksiin tai yleiseen keskusteluun, missä olisi otettu esille fyysisiä vaatimuksia tai ylipäätään kuntoa koskevia juttuja, sekä työn tuomaa rasitusta yhdistettynä kaivausolosuhteisiin.

Ensinnäkin ei kannata säikähtää kun mainitsin ”fyysisiä vaatimuksia”. Tässä hommassa pärjää ihan minkä tahansa ikäinen ja kuntoinen tavallinen pulliainen. Kaivauksillamme on ihmisiä eri ikäluokista ja jokainenhan on yksilö omine terveyshistorioineen.

Huom! Kaivaukset eivät ole mikään työleiri, missä arkeologi on kuin puujumala ja määrää jokaisen tekemään tiettyjä asioita koko päivän verran. Mikään ei mene näissä hommissa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edelle!

Yleisökaivauksissa meininki on kauttaaltaan rentoa ilmapiirin ja tekemisen puolesta. Toki työtehtävät keskittyvät yleensä muutamiin perusjuttuihin, mutta ihan oman halun puolesta voi valita minkä kokee mielekkääksi tekemiseksi. Pääosa hommista on kuitenkin alueen kaivamista lastalla, joskus lapiolla ja maa-aineksen seulomista. Syvemmälle päästessä vastaan kuitenkin voi tulla vaikka mitä yllätyksiä, mikä tekee hommasta yhä monipuolisempaa.

Olen koonnut tähän juttuun erilaisia asioita liittyen Aboa Vetus & Ars Novan kaupunkiarkeologisiin yleisökaivauksiin ja pyrkinyt tuomaan mahdollisimman kattavan kuvan kaivaushommista, sekä miltä ne tuntuvat keskimäärin kropassa. Tietty huumoria unohtamatta, sillä ei tämä elämä turhan vakavaa ole! Mukana on myös muutamia käytännön vinkkejä.



Mitä kaivauksilla tehdään ja miltä se tuntuu?

Mitä tulee fyysiseen kuntoon ja kaivaustehtäviin, niin jaottelen tässä parit yleiset asiat kuvauksineen:

Maan hinkkaaminen ja kaivaminen lastalla: Yleisintä puuhaa. Tässä varsinkin alussa ranteet, polvet ja selkä saattavat joutua testiin kun konttaallaan ollaan rapsuttamassa. Paljon nuo asiat riippuvat myös siitä millaista maata kaivetaan. Hiekkamaata on helppoa tonkia ja homma soljuu kuin tanssi. Kuiva savimaa puolestaan on melkoinen arkkivihollinen kaivajalle ja tätä Turussa piisaa. Kuitenkin yllättävän nopeasti tähän kaikkeen keho tottuu.

Seulominen: Kaivettu maa päätyy ämpäreihin ja ämpäreiden kautta seulaan. Tässä ei keho pahemmin rasitu. Joskus painavan saavin sisällön viskominen voi tosin olla hieman turhauttavan tuntuista. Seuloessahan kehikkoista ritilää liikutellaan edestakaisin, että ylimääräinen maa-aines valuu pois ja mahdolliset löydöt paljastuvat. Käsillä myös huispataan turhat objektit pois löytöjä etsiessä. Hyvä haukansilmäkatse on tässä kätevä ominaisuus!

Ämpäreiden kantaminen: Perushommaa ja juuri sitä, mitä edellä lukeekin. Tuollainen erilaista maata, kiviä yms. sisältävä sanko voi painaa yllättävän paljon. Tätä puuhaa piisaa paljon. Voi ottaa kunnolle varsinkin päivän loppuvaiheessa, jos seulomattomia ämpäreitä on kertynyt paljon ja kaikki pitää viedä kerralla sateensuojaan. Onneksi muskelit kasvavat, mitä enemmän kantaa! Kuitenkin touhu voi ottaa hartioille ja käsille, sekä tuntua epämukavalle, varsinkin jos kohdalle osuu hieman rikkonainen saavi tai useampi.

Kivien viskominen ja kantaminen: Kaivauksillamme Forsteenin talon kellarihan oli täynnä täyttömaata, eli emme tienneet mitä kaikkea sieltä voi tulla vastaan. Yhdessä vaiheessa eteemme ilmestyi erittäin paljon isoja kivenlohkareita sekä tiiliä. Ja niitähän piisasi! Tiilestä ensimmäisenä mieleeni tulee nykyaikainen sellainen, mikä painonsa, koostumuksensa ja muotoilun puolesta on jonglöörauskelpoinen. Tällainen toistakymmentä kiloa painava keskiaikainen murikka on tuotoksena aivan omaa kaliiberiansa verrattuna moderneihin sisaruksiinsa. Noita ei hirveän montaa kerralla kanna, saati visko pois. Tässä kyllä ranteet on parhaimmillaan aika lujilla ja hauikset.

Megaliitin siirtäminen: Joskus kaivauksella saattaa tulla vastaan monumentaalinen kivi. Älä huoli sillä tällaiset saadaan yhteistyövoimin siirrettyä, eikä yksittäisen arkeologian harrastajan kannata vaivata päätään tai lihaksiaan liikoja. Siirtäminen toki vaatii kekseliäisyyttä, eli aivosolut ovat tarpeen valjaita, ramppia tai vipuvartta kehitellessä.

Rauniot ja ninjailu: Varsinkin raunioiden kaivaminen ja keskeneräisellä alueella liikkuminen on välillä riskialtista. Missään tapauksessa ei kannata hätiköidä liikkeiden kanssa tai muutenkaan Ramboilla. Juokseminen kaivausalueella on kielletty! Vaikka työskentely olisi sitä samaa lastan kanssa puuhastelua, kaivamisasennot saattavat olla välillä todella ihmeellisiä suorastaan ja melko epäergonomisia kun vallitseva ympäristö on epävakaa, sekä muuttujia on paljon. Fysioterapeuttini tuskin olisi kiitollinen, jos sellaisen omistaisin. Varsinkin jotain todella painavaa kantaessa epävakaassa ympäristössä alttius havereille on suuri. Yllättävän pienikin väärä liike voi tuntua kunnolla esimerkiksi käsissä, nilkoissa ja selässä. Puhumattakaan jos horjahtaa kunnolla. Vaikkei samana päivänä tuntuisi liikehdintä, seuraavana aamuna olotilat voi olla melkoiset fyysisesti.

Yleisvinkkiä kotosalle: Yleisesti suosittelen aamuin ja illoin tehtävää pientä perusvenyttelyä, niin saa vetreyttä kehoon ja pahimmat jumit veks. Näin välttää myös venähdyksiä ja vastaavia pieniä takaiskuja hyvin. Itse olen tykännyt myös tehdä pieniä liikesarjoja käsipainoilla, etteivät ranteet mene lukkoon. Varsinkin nyt ennen kaivausten alkua pieni rannetreeni on hyvästä. Perinteinen puutarhanhoito on muuten hyvää liikuntaa kaivauksia ajatellen ja kävely on vieläkin maailman aliarvostetuin liikunnanmuoto. Pieni iltakävely avaa erittäin hyvin jalkajumeja ja valmistaa tulevaan päivään.



Säästä ja etenkin kuumuudesta

Tässäpä oli näitä perusjuttuja, mitä kaivauksilla tehdään. Kuitenkin yksi iso vaikuttaja kaikkeen on sää. Sääolosuhteet määrittelevät pitkälti millaista työ kaivausalueella on. Pehmeää maata on huomattavasti mukavampi kaivaa kuin kuumuuden ja auringon kovettamaa savibetonia, mistä ei meinaa lapiokaan mennä läpi vaikka jokaisella lihaksella työskentelisi.

Mutta näilläkin on omat puolensa toki. Seulaan joutuessa märät kokkareet pahimmillaan tukkivat koko ritilän ja sormet nivelineen ovat aidosti koetuksella niitä puristellessa löytöjen toivossa. Homma voi tuntua siltä kuin epämiellyttävän muovailuvahamöykyn keskeltä yrittäisit ottaa ruotoa pois. Silloin tulee ikävä kuivaa ja murenevaa ainesta.

Suomessa kaivuuolosuhteet ovat yleensä melko sateisia ja mutaisia. Nämä tässä jutussa kuvaamat näkemykseni perustuvat kaupunkiarkeologisiin olosuhteisiin Turussa viime vuosilta, milloin ovat vallinneet äärimmäisen kuumat kelit. Egyptiin asti ei ole tarvinnut siis matkata, kun simulaattori löytyy omasta takaa.

Nesteyttäminen on kaiken A ja O. Vettä pitää juoda sopivin väliajoin ja riittävästi. Itse suosittelisin kivennäisvettä, mistä saa suoloja ja eri mehuja. Itse kehitin kaksi vuotta sitten kaivauksilla hyvin läheisen suhteen porkkanamehuun. Vaikka kahvi niin hyvää ja piristävääkin onkin, kannattaa sen juonti (diureetti kun on) pitää vähäisenä. Mieluiten vettä aina kaffen kanssa myös. Kuumalla säällä kaivausten henkilökunta onneksi muistuttaa säännöllisesti nesteytyksen tarpeellisuudesta ja on hyvä pitää porukalla mahdollisimman usein yhteinen esim. 15min juoma/hengähdystauko varjossa.

Niin kivaa ja koukuttavaa kun kaivaminen onkin, ajantaju saattaa oikeasti kadota välillä kun on mielekästä puuhaa. Tällöin juomatauko saattaa unohtua tai välit venyä liian pitkäksi. Muistan hyvin kun kehotuksesta huolimatta kerran touhusin turhan pitkään: olo oli ihan hyvä mutta kun pystyyn nousin, koko mies heilui kuin heinäntekijä ja pyörrytti. Nestehukka on petollinen ja jopa vaarallinen. Auringonpistos ja ihon kärventyminen auringossa ovat myös ihan todellisia uhkia, eikä niitä kannata vähätellä.



Ahh, kotini ja museoni on linnani!

Iso bonus kunnon ja jaksamisen kannalta kaupunkikaivauksilla on se, että pääsee omaan kotiin nukkumaan ja peseytymään kunnolla. Kaivauspaikalla on muutenkin asialliset saniteettitilat ja hygieniasta huolehtiminen on todella helppoa. Tämä on hieno asia varsinkin näin Covid-aikana.

Lisäksi näillä yleisökaivauksilla on se hyvä puoli, että olemme osa museota, vaikka ulkona työskentelemme. Todella kuumalla säällä voi mennä viilentymään sisälle muiden raunioiden pariin, muistuttamaan itseä ja muita vaikkapa miltä rotan leukaluu näyttikään, sekä saamaan yleistä inspiraatiota.

Kahvilan ollessa auki virvokkeet, naposteltavat ja syötävät ovat käden ulottuvilla. Mikäs sen mukavampaa kuin vaikka vaativan kaivauspäivän jälkeen jäädä terassille kaivausporukan, ystävien tai perheenjäsenien kanssa kaffeelle, limpparille, huurteiselle tai jäätelölle rauhassa, sekä ihmetellä päivän lopputulosta vieressä.

Yleisökaivauksien kannalta muutenkin paikka on sinänsä optimaalinen, että ihmisten on todella helppoa lähestyä meitä. Mutta tästä kirjoitan joskus enemmän.



Olen uusi vapaaehtoinen tai haluan osallistua kurssille: Mitä tarvitsen kaivauksilla?

Lopuksi pitää muistuttaa, että arkeologia ei ole varusteurheilua todellakaan. Museolta saa perusvälineet kuten hanskat, kaivauslastat, alustat, lapiot, harjat, rautakangen, ensiapuvermeet ja vaikka mitä. Eli älä huolestu, jos et satu omistamaan omaa takymetria.

Tässä pieni survival kit, minkä kokosin omien kokemusteni perusteella aloittelevalla vapaaehtoiselle:

– Aurinkovoide ja paahteelta suojaava lakki. Perinteinen lippis tai kalastajanlakki ovat oikein hyvät vaihtoehdot.

– Rennot hengittävät housut. Tavalliset ulkoiluhousut ovat oikein hyvät. Itse suosin reisitaskuhousuja, koska tapanani on kuljettaa puolta omaisuutta mukanani.

– Kengiksi suosittelen esim. työmaakenkiä (en merkkejä sano, koska mainonta ei kuulu repertuaariin). Mulla on tollaiset kärjestä teräsvahvistetut, niin ei haittaa jos osumaa tulee. Kuitenkin lenkkarit ja kumpparit ovat monella vakiovaruste. Maihareita en ole kokeillut tässä tarkoituksessa, mutta uskoisin olevan kätsyt.

– T-paitoja ja ohut pitkähihainen paita, sekä kevyt ulkoilutakki (sadevarusteista en osaa sanoa tällä hetkellä mitään). Huppari on ihan hyvä yleisasuste myös.

– Merinovillaiset sukat ovat aivan parhaat, koska hengittävät kelillä kuin kelillä eivätkä kastu tai hierrä hikoillessakaan.

– Evääksi vaikka pari energiapatukkaa pikaiseksi naposteltavaksi (jos verensokerit laskevat vaikka yhtäkkiä), lounaaksi rasia pastasalaattia tai voileipiä. Museo on yleensä tarjonnut virvoitusjuomaa ja taukokahvit. Muutenkaan en suosittele, että olisi kovinkaan raskaasti aterioinut ennen hommia.

Tässäpä tulikin aika hyvin asiaa!

Mukavia kaivaushetkiä 2021 kaikille uusille ja vanhoille konkareille!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Kaivausennakko 2021

Aboa Vetus & Ars Nova museon yleisökaivaukset valitettavasti peruttiin vuonna 2020 vallitsevan koronavirusepidemian takia. Nyt kuitenkin kaivaukset pääsevät vihdoin alkamaan pitkän tauon jälkeen! Onhan tätä jo odotettu lastat syyhyten! Tuttuun tapaan kesällä on myös kaivauskursseja aikuisille ja lapsille. Näistä löydät lisää tietoa museon sivuilta.

Edellisinä vuosina olemme kaivaneet esiin Forsteenin talon kellaria ja sen vieressä olevaa sivukujaa. Hienona asianahan paljastui, että kyseinen kellari on jopa keskiaikaista perua. Näistä voitte lukea aiemmista postauksista tässä blogissa ja arkeologi Ilari Aallon vuoden 2019 uunituoreesta kaivausraportista. Tällä kertaa kartoitamme pihapiiriä enemmän ja siinä sijainnutta liiteriä.

12.5. pidimme perinteisen Arkeologin kahvitunti-tapahtuman etänä Zoomin välityksellä. Teemana oli juuri yleisökaivaukset, vapaaehtoistyö ja pieni katsaus tulevaan kesään. Oli mukava kuulla vanhojen kaivaustuttujen ääntä pitkästä aikaa ja kyllähän siinä omatkin energiatasot nousivat ennestään, kun mukaan on tulossa uusia kaivausapulaisia intoa puhkuen.

Kun alueen portin lukko aukeaa maanantaina, aloitamme hommat talkoohengessä ja puhdistamme kaivausaluetta lehdistä, oksista ja kaikesta mahdollisesta, mitä pitkän tauon aikana on kertynyt. Sen jälkeen pääsemmekin jo toivottavasti tositoimiin! Viime kesät ovat olleet äärimmäisen kuumia, mutta nyt näyttäisi, että pääsisimme aloittamaan työt hieman inhimillisemmissä sääoloissa ainakin aluksi. Kävin tänään paikan päällä katselemassa, miltä alue näyttää tällä hetkellä ennen kuin pääsemme vauhtiin.

Innolla huomista odotellessa!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Tässäpä muutama kuva myös:






P.S.

Museo on siis nyt auki 14.5.2021 lähtien tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Aboa Vetus & Ars Novan kaivauksiin voi tulla tutustumaan aina arkeologien ollessa paikalla. Meidän arkeologisen kaivauksen löydät museon sisäpihalta, Itäisen rantakadun ja Nunnankadun kulmauksesta. Sinne voi tulla tutustumaan, kyselemään ja ihmettelemään aina arkeologin ollessa paikalla.

Lisäksi kesä-heinäkuussa kaivauksella järjestetään Arkeologin vastaanotto aina keskiviikkoisin klo 12–14. Tällöin arkeologit ovat varanneet paikan päälle uusimpia kaivauslöytöjä yleisön ihailtavaksi. Tähän ei tarvitse ilmoittautua ja tapahtuma on maksuton. Eli tervetuloa vaikka koko perheen ja kavereiden kanssa!



2018 kaivauskuvia

Kaivauksen alku
24.5.2018 Kuva kaivausalueesta aivan alussa.

Kaivauksen alku #2
4.6.2018 Kaivausalue ensimmäisenä kaivauspäivänä

Hyvin säilynyt kahvikuppi 8.6.2018
8.6.2018 Löydetty erittäin hyvin säilynyt kahvikuppi

Kahvikuppi kaivettuna maasta 8.6.2018
Kahvikuppi on vihoin saatu irti, sitä pitämässä yleisöarkeologi Elina.

Ikkunoiden kulmarautoja yms. 18.6.2018
18.6.2018 kaivettuja ikkunoiden kulmarautoja Turun palon aikaisesta kerroksesta.

Ei ainakaan tullut kylmä 24.7.2018
24.7.2018 arkeologeilla ja vapaaehtoisilla ei ollut kylmä kaivauksilla. Lämpömittari meni rikki kaivauksen aikana siihen kohdistuneen lämmön vuoksi.

Kärsivät kaivajat 25.7.2018
Päivän kuumuus on saanut kaivajat hakeutumaan varjoon, kuumuus on selvästi vienyt voimia.

Edistymistä 27.7
27.7.2018 Kaivausalue on edennyt hyvin, savikerros painaa edelleen päälle.

Savimaa on väistynyt, kiviä ja tiiltä vastassa 7.8.2018
7.8.2018 Savimaa alkaa vihdoin jäädä taakse, työtahti kiihtyy.

Lautanen 10.8.2018
10.8.2018 Kivien välistä löytynyt lautanen.

Nälkä kasvaa syödessä 13.8.2018
13.8.2018 Nälkä kasvaa syödessä, työtahti kiihtyy mitä syvemmälle päästään ja lopettaminen tuntuu suorastaan väärältä.

Kuvaa kaivausalueesta 14.8.2018
14.8.2018 Kuvan taustalla Matti mitä luultavimmin selittää arkeologeille Bobcat kuormaajan hyödyistä kaivauksilla.

Kellarin oviaukko sekä seinäkomero 14.8.2018
14.8.2018 Kuvassa juuri paljastuva kellarin umpeenmuurattu oviaukko sekä seinäkomero.

Noin 60 ämpärillistä, eli siis noin 720 litraa maa-ainesta! 14.8.2018
14.8.2018. Näemme mitä motivoitunut työryhmä saa aikaiseksi. Kuvassa noin 720 litraa maa-ainesta kuopasta nostettuna. (300 litraa mikäli en osaa laskea, mutta idea on sama 🙂 )

Päivän aikana poistetut tiilet sekä kivet 14.8.2018
14.8.2018 Päivän aikana siirrettiin myös useita kiloja tiiltä ja kiviä.

Kolmas seinäkomero on löytynyt 22.8.2018
Kaivauksen kolmas seinäkomero on löytynyt. Kaivausaluetta tarkastelemassa arkeologit Ilari ja Elina sekä vapaaehtoiset Kimmo, Heidi ja Anna

Suuria kiviä vastassa 22.8.2018
Kaivausalue 22.8.2018, sen keskellä suuria kiviä, jotka täytyi saada pois alueelta.

Oviaukon askelmat ovat vihdoin näkyvissä 27.8.2018
27.8.2018 Oviaukon askelmat on saatu näkyviin, pian ollaan lattiatasossa.

Lattia on vihdoin saavutettu 28.8.2018
28.8.2018 saavutimme viimein lattian.

Lattialta löytynyt lukon etuosa 28.8.2018
28.8.2018 Kellarin lattialta löytynyt lukon etuosa.

TV-haastattelu 28.8.2018
28.8.2018 Kuvassa TV-haastattelussa Sanna, alempana kuopassa Ilari kertoo jotain minulle (anteeksi, minulla ei ole enää mitään muistikuvaa mitä mahdoit sanoa :D)

Ämpäripaljous 31.8.2018
31.8.2018 Vapaaehtoiset ovat viimein saaneet kaivattuja ämpäreitä, ilman jonottamista. Kuvassa Heidi kaivamassa kellarin lattiakerrosta esiin erittäin sotkuisen kuopan keskellä.

Kesän kaivaukset ovat ohi 1.9.2018
1.9.2018 Kaivaukset ovat päättyneet ja kuoppa siivottu. Pian se täytetään soralla, jota vapaaehtoiset ”pääsevät” kaivamaan seuraavana vuonna.

Tiilikeko 1.9.2018
1.9.2018 Tämä määrä tiiltä nostettiin kuopasta kaivausten viimeisinä viikkoina.

Lähes koko poppoo kasassa 1.9.2018
Viimeisen päivän osallistujat, muutama vapaaehtoinen puuttuu kuvasta. Iso kiitos kaikille kesän 2018 kaivauksille osallistuneille.  ~Eemil Mononen

Bonuksena muutama kaivaukselta otettu video

Löytyykö sieltä mitään?

Ylläolevaa päivittäin Aboa Vetus & Ars Novan kaivauksilla kuultavaa kysymystä on kaivausjohtaja ansiokkaasti käsitellyt omassa blogissaan täällä. Tämän viikon todistusaineistoa – nimenomaan esinelöytöjen osalta – on allaolevissa kuvissa. Kuvista laskeskelin jälkikäteen, että tänään löytyi keskimäärin kaksi ja puoli esinettä minuutissa. Tämä on erittäin karkea ja varovainen arvio, koska kuvista ei todellakaan näe löytöjen koko määrää tarkasti. Pitänee kysellä määristä arkeologeilta, jotka inventoivat löytöjä päivittäin.

Päivän löytölaatikot:

Löydöistä yleisimpiä olivat tänäänkin eläinten luut, lasinpalat, astioiden ja kaakelien palat ja rautanaulat. Lisäksi löytyi mm. liitupiippujen varsia ja yksittäisiä erikoisempia esineitä.

Tämän päivän erikoisuutena olivat kymmenet kellarista löytyneet jonkinlaista kuparisekoitetta olevat vihreät ”möykyt”, jotka kaiketi ovat Turun palossa sulanutta metallia. Ylläolevista kuvista voi tarkkasilmäinen erottaa näitä kirkkaanvihreitä möykkyjä, joissa metalli on usein sulanut laastin sekaan. Mysteeriksi on toistaiseksi jäänyt, mistä nuo pisarat ovat peräisin ja mihin ne ovat kuuluneet ennen sulamistaan. Toivelistalla on, että asia selviää kaivausten myötä.

Vasemmalta oikealle: (1) liitupiipun varren osa, (2) verhoilunaula tms. (ei rautaa), (3) kuparisekoitteista metallia oleva kolikko/poletti/pelimerkki joka odottaa virallista tunnistusta, (4) liitupiipun varsi, (5) pala hyvin ohutta lasia ja (6) luu.
Hyvin säilynyt solki, jossa on vielä pala nahkaa.

Tänään löytyi myös lähes kokonaisena säilynyt liitupiipun koppa, josta en valitettavasti ottanut kuvaa. Käsittääkseni kyseessä oli sydänkoristeinen koppa, jollainen on kuvattu esimerkiksi täällä Finnassa.

Se iso löytöhän on tietenkin kellari, joka paljastuu sentti sentiltä. Alla yleisnäkymä kaivauksen eteläkulmaa kohti, sekä kaivausjohtaja tutkimassa tänään esiin kaivettua seinäkomeroa.

Eilisen päivän kaivaukset jäävät allekirjoittaneen mieleen pidemmäksikin aikaa, koska löysin ensimmäistä kertaa kolikon. Kyseessä oli Kaarle XIV Juhanan aikainen ruotsalainen puolen killingin raha 1620- tai 1630-luvulta.

-Juha