Millaista työskentely kaupunkiarkeologisilla kaivauksilla on?

Vaikka arkeologia kattaa monia alueita, kaivaminen on kuitenkin se mikä tulee esille jokaisessa keskustelussa. En ole kuitenkaan pahemmin törmännyt kirjoituksiin tai yleiseen keskusteluun, missä olisi otettu esille fyysisiä vaatimuksia tai ylipäätään kuntoa koskevia juttuja, sekä työn tuomaa rasitusta yhdistettynä kaivausolosuhteisiin.

Ensinnäkin ei kannata säikähtää kun mainitsin ”fyysisiä vaatimuksia”. Tässä hommassa pärjää ihan minkä tahansa ikäinen ja kuntoinen tavallinen pulliainen. Kaivauksillamme on ihmisiä eri ikäluokista ja jokainenhan on yksilö omine terveyshistorioineen.

Huom! Kaivaukset eivät ole mikään työleiri, missä arkeologi on kuin puujumala ja määrää jokaisen tekemään tiettyjä asioita koko päivän verran. Mikään ei mene näissä hommissa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edelle!

Yleisökaivauksissa meininki on kauttaaltaan rentoa ilmapiirin ja tekemisen puolesta. Toki työtehtävät keskittyvät yleensä muutamiin perusjuttuihin, mutta ihan oman halun puolesta voi valita minkä kokee mielekkääksi tekemiseksi. Pääosa hommista on kuitenkin alueen kaivamista lastalla, joskus lapiolla ja maa-aineksen seulomista. Syvemmälle päästessä vastaan kuitenkin voi tulla vaikka mitä yllätyksiä, mikä tekee hommasta yhä monipuolisempaa.

Olen koonnut tähän juttuun erilaisia asioita liittyen Aboa Vetus & Ars Novan kaupunkiarkeologisiin yleisökaivauksiin ja pyrkinyt tuomaan mahdollisimman kattavan kuvan kaivaushommista, sekä miltä ne tuntuvat keskimäärin kropassa. Tietty huumoria unohtamatta, sillä ei tämä elämä turhan vakavaa ole! Mukana on myös muutamia käytännön vinkkejä.



Mitä kaivauksilla tehdään ja miltä se tuntuu?

Mitä tulee fyysiseen kuntoon ja kaivaustehtäviin, niin jaottelen tässä parit yleiset asiat kuvauksineen:

Maan hinkkaaminen ja kaivaminen lastalla: Yleisintä puuhaa. Tässä varsinkin alussa ranteet, polvet ja selkä saattavat joutua testiin kun konttaallaan ollaan rapsuttamassa. Paljon nuo asiat riippuvat myös siitä millaista maata kaivetaan. Hiekkamaata on helppoa tonkia ja homma soljuu kuin tanssi. Kuiva savimaa puolestaan on melkoinen arkkivihollinen kaivajalle ja tätä Turussa piisaa. Kuitenkin yllättävän nopeasti tähän kaikkeen keho tottuu.

Seulominen: Kaivettu maa päätyy ämpäreihin ja ämpäreiden kautta seulaan. Tässä ei keho pahemmin rasitu. Joskus painavan saavin sisällön viskominen voi tosin olla hieman turhauttavan tuntuista. Seuloessahan kehikkoista ritilää liikutellaan edestakaisin, että ylimääräinen maa-aines valuu pois ja mahdolliset löydöt paljastuvat. Käsillä myös huispataan turhat objektit pois löytöjä etsiessä. Hyvä haukansilmäkatse on tässä kätevä ominaisuus!

Ämpäreiden kantaminen: Perushommaa ja juuri sitä, mitä edellä lukeekin. Tuollainen erilaista maata, kiviä yms. sisältävä sanko voi painaa yllättävän paljon. Tätä puuhaa piisaa paljon. Voi ottaa kunnolle varsinkin päivän loppuvaiheessa, jos seulomattomia ämpäreitä on kertynyt paljon ja kaikki pitää viedä kerralla sateensuojaan. Onneksi muskelit kasvavat, mitä enemmän kantaa! Kuitenkin touhu voi ottaa hartioille ja käsille, sekä tuntua epämukavalle, varsinkin jos kohdalle osuu hieman rikkonainen saavi tai useampi.

Kivien viskominen ja kantaminen: Kaivauksillamme Forsteenin talon kellarihan oli täynnä täyttömaata, eli emme tienneet mitä kaikkea sieltä voi tulla vastaan. Yhdessä vaiheessa eteemme ilmestyi erittäin paljon isoja kivenlohkareita sekä tiiliä. Ja niitähän piisasi! Tiilestä ensimmäisenä mieleeni tulee nykyaikainen sellainen, mikä painonsa, koostumuksensa ja muotoilun puolesta on jonglöörauskelpoinen. Tällainen toistakymmentä kiloa painava keskiaikainen murikka on tuotoksena aivan omaa kaliiberiansa verrattuna moderneihin sisaruksiinsa. Noita ei hirveän montaa kerralla kanna, saati visko pois. Tässä kyllä ranteet on parhaimmillaan aika lujilla ja hauikset.

Megaliitin siirtäminen: Joskus kaivauksella saattaa tulla vastaan monumentaalinen kivi. Älä huoli sillä tällaiset saadaan yhteistyövoimin siirrettyä, eikä yksittäisen arkeologian harrastajan kannata vaivata päätään tai lihaksiaan liikoja. Siirtäminen toki vaatii kekseliäisyyttä, eli aivosolut ovat tarpeen valjaita, ramppia tai vipuvartta kehitellessä.

Rauniot ja ninjailu: Varsinkin raunioiden kaivaminen ja keskeneräisellä alueella liikkuminen on välillä riskialtista. Missään tapauksessa ei kannata hätiköidä liikkeiden kanssa tai muutenkaan Ramboilla. Juokseminen kaivausalueella on kielletty! Vaikka työskentely olisi sitä samaa lastan kanssa puuhastelua, kaivamisasennot saattavat olla välillä todella ihmeellisiä suorastaan ja melko epäergonomisia kun vallitseva ympäristö on epävakaa, sekä muuttujia on paljon. Fysioterapeuttini tuskin olisi kiitollinen, jos sellaisen omistaisin. Varsinkin jotain todella painavaa kantaessa epävakaassa ympäristössä alttius havereille on suuri. Yllättävän pienikin väärä liike voi tuntua kunnolla esimerkiksi käsissä, nilkoissa ja selässä. Puhumattakaan jos horjahtaa kunnolla. Vaikkei samana päivänä tuntuisi liikehdintä, seuraavana aamuna olotilat voi olla melkoiset fyysisesti.

Yleisvinkkiä kotosalle: Yleisesti suosittelen aamuin ja illoin tehtävää pientä perusvenyttelyä, niin saa vetreyttä kehoon ja pahimmat jumit veks. Näin välttää myös venähdyksiä ja vastaavia pieniä takaiskuja hyvin. Itse olen tykännyt myös tehdä pieniä liikesarjoja käsipainoilla, etteivät ranteet mene lukkoon. Varsinkin nyt ennen kaivausten alkua pieni rannetreeni on hyvästä. Perinteinen puutarhanhoito on muuten hyvää liikuntaa kaivauksia ajatellen ja kävely on vieläkin maailman aliarvostetuin liikunnanmuoto. Pieni iltakävely avaa erittäin hyvin jalkajumeja ja valmistaa tulevaan päivään.



Säästä ja etenkin kuumuudesta

Tässäpä oli näitä perusjuttuja, mitä kaivauksilla tehdään. Kuitenkin yksi iso vaikuttaja kaikkeen on sää. Sääolosuhteet määrittelevät pitkälti millaista työ kaivausalueella on. Pehmeää maata on huomattavasti mukavampi kaivaa kuin kuumuuden ja auringon kovettamaa savibetonia, mistä ei meinaa lapiokaan mennä läpi vaikka jokaisella lihaksella työskentelisi.

Mutta näilläkin on omat puolensa toki. Seulaan joutuessa märät kokkareet pahimmillaan tukkivat koko ritilän ja sormet nivelineen ovat aidosti koetuksella niitä puristellessa löytöjen toivossa. Homma voi tuntua siltä kuin epämiellyttävän muovailuvahamöykyn keskeltä yrittäisit ottaa ruotoa pois. Silloin tulee ikävä kuivaa ja murenevaa ainesta.

Suomessa kaivuuolosuhteet ovat yleensä melko sateisia ja mutaisia. Nämä tässä jutussa kuvaamat näkemykseni perustuvat kaupunkiarkeologisiin olosuhteisiin Turussa viime vuosilta, milloin ovat vallinneet äärimmäisen kuumat kelit. Egyptiin asti ei ole tarvinnut siis matkata, kun simulaattori löytyy omasta takaa.

Nesteyttäminen on kaiken A ja O. Vettä pitää juoda sopivin väliajoin ja riittävästi. Itse suosittelisin kivennäisvettä, mistä saa suoloja ja eri mehuja. Itse kehitin kaksi vuotta sitten kaivauksilla hyvin läheisen suhteen porkkanamehuun. Vaikka kahvi niin hyvää ja piristävääkin onkin, kannattaa sen juonti (diureetti kun on) pitää vähäisenä. Mieluiten vettä aina kaffen kanssa myös. Kuumalla säällä kaivausten henkilökunta onneksi muistuttaa säännöllisesti nesteytyksen tarpeellisuudesta ja on hyvä pitää porukalla mahdollisimman usein yhteinen esim. 15min juoma/hengähdystauko varjossa.

Niin kivaa ja koukuttavaa kun kaivaminen onkin, ajantaju saattaa oikeasti kadota välillä kun on mielekästä puuhaa. Tällöin juomatauko saattaa unohtua tai välit venyä liian pitkäksi. Muistan hyvin kun kehotuksesta huolimatta kerran touhusin turhan pitkään: olo oli ihan hyvä mutta kun pystyyn nousin, koko mies heilui kuin heinäntekijä ja pyörrytti. Nestehukka on petollinen ja jopa vaarallinen. Auringonpistos ja ihon kärventyminen auringossa ovat myös ihan todellisia uhkia, eikä niitä kannata vähätellä.



Ahh, kotini ja museoni on linnani!

Iso bonus kunnon ja jaksamisen kannalta kaupunkikaivauksilla on se, että pääsee omaan kotiin nukkumaan ja peseytymään kunnolla. Kaivauspaikalla on muutenkin asialliset saniteettitilat ja hygieniasta huolehtiminen on todella helppoa. Tämä on hieno asia varsinkin näin Covid-aikana.

Lisäksi näillä yleisökaivauksilla on se hyvä puoli, että olemme osa museota, vaikka ulkona työskentelemme. Todella kuumalla säällä voi mennä viilentymään sisälle muiden raunioiden pariin, muistuttamaan itseä ja muita vaikkapa miltä rotan leukaluu näyttikään, sekä saamaan yleistä inspiraatiota.

Kahvilan ollessa auki virvokkeet, naposteltavat ja syötävät ovat käden ulottuvilla. Mikäs sen mukavampaa kuin vaikka vaativan kaivauspäivän jälkeen jäädä terassille kaivausporukan, ystävien tai perheenjäsenien kanssa kaffeelle, limpparille, huurteiselle tai jäätelölle rauhassa, sekä ihmetellä päivän lopputulosta vieressä.

Yleisökaivauksien kannalta muutenkin paikka on sinänsä optimaalinen, että ihmisten on todella helppoa lähestyä meitä. Mutta tästä kirjoitan joskus enemmän.



Olen uusi vapaaehtoinen tai haluan osallistua kurssille: Mitä tarvitsen kaivauksilla?

Lopuksi pitää muistuttaa, että arkeologia ei ole varusteurheilua todellakaan. Museolta saa perusvälineet kuten hanskat, kaivauslastat, alustat, lapiot, harjat, rautakangen, ensiapuvermeet ja vaikka mitä. Eli älä huolestu, jos et satu omistamaan omaa takymetria.

Tässä pieni survival kit, minkä kokosin omien kokemusteni perusteella aloittelevalla vapaaehtoiselle:

– Aurinkovoide ja paahteelta suojaava lakki. Perinteinen lippis tai kalastajanlakki ovat oikein hyvät vaihtoehdot.

– Rennot hengittävät housut. Tavalliset ulkoiluhousut ovat oikein hyvät. Itse suosin reisitaskuhousuja, koska tapanani on kuljettaa puolta omaisuutta mukanani.

– Kengiksi suosittelen esim. työmaakenkiä (en merkkejä sano, koska mainonta ei kuulu repertuaariin). Mulla on tollaiset kärjestä teräsvahvistetut, niin ei haittaa jos osumaa tulee. Kuitenkin lenkkarit ja kumpparit ovat monella vakiovaruste. Maihareita en ole kokeillut tässä tarkoituksessa, mutta uskoisin olevan kätsyt.

– T-paitoja ja ohut pitkähihainen paita, sekä kevyt ulkoilutakki (sadevarusteista en osaa sanoa tällä hetkellä mitään). Huppari on ihan hyvä yleisasuste myös.

– Merinovillaiset sukat ovat aivan parhaat, koska hengittävät kelillä kuin kelillä eivätkä kastu tai hierrä hikoillessakaan.

– Evääksi vaikka pari energiapatukkaa pikaiseksi naposteltavaksi (jos verensokerit laskevat vaikka yhtäkkiä), lounaaksi rasia pastasalaattia tai voileipiä. Museo on yleensä tarjonnut virvoitusjuomaa ja taukokahvit. Muutenkaan en suosittele, että olisi kovinkaan raskaasti aterioinut ennen hommia.

Tässäpä tulikin aika hyvin asiaa!

Mukavia kaivaushetkiä 2021 kaikille uusille ja vanhoille konkareille!

Terkuin,

Kimmo Leijala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s